Julkaistu: 2009-09-28T00:04:45+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Kevin Hamedani

Zombie-elokuvat räjähtivät 2000‑luvulla renessanssiin 28 Days Later...:in (2002) ja etenkin Dawn of the Dead ‑remaken (2004) myötä, joiden jälkeen eläviin kuolleisiin liittyviä isompia ja erityisesti pienempiä tuotantoja valui ennennäkemättömään tahtiin lähinnä dvd‑hyllyihin täydelliseen kyllästymiseen asti. Niin ikään zombie-komedia kuulostaa loppuun lypsetyltä lehmältä, mutta hd‑digille kuvattu indie-tulokas ZMD: Zombies of Mass Destruction pyrkii erottautumaan massasta jo alaotsikollaan "A Political Zomedy".
Puitteet huomioiden iraninamerikkalainen ohjaaja Kevin Hamedani onnistuu yhdistämään painokkaimmin amerikkalaiselle post-9/11-terrorismiparanoialle ja homofobialle irvailevan satiirinsa vanhan koulukunnan zombie-invaasioon yllättävän pirteästi. Ahdasmielisessä ja tietysti maantieteellisesti eristäytyneessä pikkukaupungissa tapahtuvan puolustustaistelun sankareiksi nousevat kaunis iraninamerikkalainen teinityttö Frida (Janette Armand) ja äidilleen seksuaalisesta suuntautumisestaan kertomaan matkustanut Tom (Doug Dahl) miesystävänsä Lancen (Cooper Hopkins) kanssa. Toki kaupunkilaisten jatkuvasti irakilaiseksi mieltämä Frida joutuu punaniskojen kurmotettavaksi ja homopari vanhoillisten uskovaisten vangiksi kun rättipääterroristien iskuksi hätäisesti tulkittu kuolleiden esiinmarssi käynnistyy.
Esikoisohjaaja Hamedanilla on pieniä ongelmia rytmityksen kanssa ja suurin osa hahmoista fanaattisesta pastorista yksinkertaiseen poikaystävään jäävät karikatyyreiksi, mutta ne ratkaisevimmat asiat ovat kunnossa: gore pulpahtelee budjettiin nähden komeasti ja huumori onnistuu jopa naurattamaan useaan otteeseen. Myös näyttelijät ovat kelvollisia vaikka valtaosa tekee elokuvadebyyttiään. Hyvistä puolistaan huolimatta ZMD: Zombies of Mass Destruction jää kuitenkin vain peruskivaksi myöhäisillan lättäyskomediaksi niistä arvattavista syistä: zombie-hyökkäysten ja poliittisen agendansa saroilla sillä ei ole juurikaan uutta tarjottavaa.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria