Julkaistu:


Dawn of the Dead (Kuolleiden aamunkoitto, 2004)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Ohjaus: Zack Snyder

Romeron yhteiskuntakriittisen zombiklassikon kuvaaminen uudelleen ison budjetin Hollywood-versiona mainosohjaajan toimesta Scooby Doo ‑kirjoittajan käsikirjoituksen pohjalta ei missään vaiheessa kuulostanut ns. hyvältä idealta. Alkuperäinen on kuitenkin liiallisesta pituudestaan huolimatta erittäin tyhjentävä käsittely aiheesta, johon ei luulisi olevan mitään lisättävää. Eikä tällä elokuvalla olekaan. Luojan kiitos sitä ei edes yritetä, vaan tekijät ovat jo alun perin lähteneet tekemään vauhdikkaan ja puhtaasti viihdyttävän version Romeron elokuvasta ja ovat siten saaneet aikaan itsenäisen ja olemassaolonsa helpolla oikeuttavan teoksen. Zack Snyderin energisesti ohjaama Dawn of the Dead ei ole kauhuelokuvan ohella tutkielma mistään, se ei kerro mitään yhteiskunnasta tai ihmisistä; se kertoo ainoastaan siitä kun zombit hyökkäävät eikä toivoa näytä olevan. Ja tekee sen ihailtavan tehokkaasti.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Nuori sairaanhoitaja Ana (Sarah Polley) palaa kotiin aviomiehensä luo rankan työpäivän jälkeen. Aamun koittaessa pariskunnan makuuhuoneen ulkopuolella seisoo naapurin pikkutyttö, jonka luokse mies kiiruhtaa. Tytön naama on revitty ja hän käy hampaillaan suoraan kiinni miehen kurkkuun. Teljettyään tytön huoneen ulkopuolelle paniikin valtaama Ana hoitaa miestään ja yrittää turhaan soittaa hätänumeroon. Mies muuttuu yhtäkkiä raivokkaaksi ja yrittää tappaa Anan, joka pääsee pakenemaan ikkunasta ulos. Idyllisen rauhallinen lähiö hänen ympärillään on muuttunut helvetiksi, ihmiset tappavat toisiaan sinne tänne juoksennellen, talot palavat, sireenit raikaavat eikä selitystä näy missään. Ana pakenee autollaan mutta ajaa sen puuta päin. Paikalle tulee poliisimies Kenneth (Ving Rhames), jonka kanssa Ana törmää kolmeen muuhun normaaliin ihmiseen ja yhdessä he päättävät suunnata paikalliselle ostoskeskukselle turvapaikan toivossa. Ajan myötä ostoskeskukselle saapuu muitakin epätoivoisia läheisensä menettäneitä henkiinjääneitä – sekä zombeja. Massoittain zombeja, jotka eivät kuitenkaan pääse sisään turvalasien läpi. Ansaan jäänyt sekalainen ihmisjoukko joutuu pärjäämään toistensa kanssa, selvittämään itselleen tilanteen mielettömyyden sekä yksinkertaisesti vain selviämään.

Dawn of the Dead käynnistyy vauhdikkaasti lähes välittömästi, eikä oikeastaan pysähdy sen jälkeen hetkeksikään katsomaan taakseen tai hengähtämään. Ohjaaja Snyder pitää elokuvan, hahmot sekä kameran lähes jatkuvassa liikkeessä, sortumatta kuitenkaan epämääräiseen kaoottisuuteen tai turruttavaan salamaleikkaukseen. Lähinnä huonoja ja keskinkertaisia elokuvia kuvanneen Matthew Leonettin luoma kiiltävän puhtoinen ulkomuoto sopii erinomaisesti Snyderin tyyliin ohjata sekä elokuvan yleiseen sävyyn. Raakuuksia ei kuvata sen epäselvemmin kuin muuta materiaalia, joten Hollywoodin pintakiiltoulkomuotoisiin elokuviin turrutettu katsoja saattaa jopa järkyttyä enemmän räjähtävistä splatterhetkistä, joita ei peitellä tai pehmennellä. Isoimpia yllätyksiä elokuvassa on James Gunnin tiukka, synkän humoristinen ja jopa säälimätön käsikirjoitus. Tromeo & Julietin ja Scooby Doon (en ole "ikävä kyllä" jatko-osaa nähnyt) kirjoittaneelta mieheltä ei odottaisi mitään oikeasti toimivaa materiaalia, elokuvan tarpeisiin oikealla tavalla juuri ja juuri yksiulotteisuuden ylittäviä hahmoja, saati sitten humoristisia yllätyksiä. Vaikka kosketus saastaan oli toki hallussa Tromeo & Julietissa, ei sitä mitenkään voi kuvailla sujuvaksi tai edes menetteleväksi. Dawn of the Deadin hahmot ovat viihteellisissä lähtökohdissaan tiukasti määriteltyjä ja kaikilla pääkasvoilla on jopa persoonallisuus. Huumori on paikoitellen suorastaan ihastuttavan kieroa (odottakaahan vain "Burt Reynolds" ‑hetkeä), ja koko ajan mustaa. Tarinan sarkastinen kusipäähahmokin on kerrankin oikeasti hauska.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Persoonallisuuksista menee tietysti myös isot osakiitokset asiansa osaavalle näyttelijäjoukolle. Enpä olisi ikinä uskonut näkeväni pienimuotoisissa draamoissa monesti vakuuttanutta nuorta Sarah Polleyta seivästämässä graafisesti elävän kuolleen päätä, mutta toisinaan ihmiselo on täynnä pieniä iloisia yllätyksiä. Ving Rhames nyt tietysti on aina vahva läsnäololtaan, eikä tee Dawn of the Deadista poikkeusta. Hahmo ei ole itsessään ihmeellinen, mutta se on perkele Marcellus Wallace ampumassa zombeja kappaleiksi haulikolla! Ka‑blam!

Itse zombit ovat (varmaankin 28 Days Later...:in innoittamana) tässä vuoden 2004 versiossa nopeita. Hitaan kädet ojossa tallustamisen sijaan nämä kävelevät kuolleet juoksevat, ja lujaa. Moni alan harrastaja jaksaa varmasti valittaa tästä "pyhäinhäväistyksestä" ja zombien uskottavuuden puutteesta, mutta henkilökohtaisesti en sitä ymmärrä. Ikään kuin jokaisessa vampyyrielokuvassa pitäisi olla Dracula samettiviitassa, tai komedia ei olisi hauska ilman kermakakkutaistelua ja banaaninkuoriin liukastelua. Dawn of the Dead on kuitenkin (niin hyvässä kuin pahassakin) 2000‑luvun amerikkalainen valtavirran elokuva, jonka tyyliksi on valittu nopeatempoinen kauhu. Tällaisessa elokuvassa lähes paikallaan huojuvat zombit olisivat olleet naurettavia. Verta on myös kiitettävän paljon ja ölliäisiä listitään kiitettävän monipuolisilla metodeilla.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Kaiken kaikkiaan Dawn of the Dead on todella viihdyttävä ja mukaansa tempaava elokuva, josta ei varsinaista valittamisen aihetta löydy. Kyse ei ole mistään ikimuistoisesta hyperelämyksestä saati sitten millään muotoa merkittävästä elokuvasta, mutta tämänkaltaista soisi käänteiltään vauhdikkaaksi tarkoitetun nykykauhuelokuvan useamminkin olevan. Musiikkivalinnatkin toimivat, ja mielenkiinto pysyy koko ajan yllä siinä määrin ettei juonen epäloogisuuksiin edes ehdi kiinnittää huomiota. Lisäpisteitä heruu myös lopetuksesta. Hatunnostoja vanhaan Dawn of the Deadiin esiintyy muun muassa tuomiota julistavana tele-evankelistana vilahtavan yhden alkuperäisen pääosanesittäjän Ken Foreen ja kovapäisenä sheriffinä nähtävän meikkiefektiguru Tom Savinin ("Shoot them in the head!") muodossa.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria