Tatu Piispanen

Tom yum goong (The Protector, 2005)

Ohjaaja:

• Prachya Pinkaew

elokuva arvostelu

Ohjaus: Prachya Pinkaew

2000‑luvulla on saanut jatkuvasti masentua ylihypetettyjen martial arts ‑elokuvatulokkaiden hukatun potentiaalin äärellä. Tällaisia ovat olleet mm. hongkongilainen moderni mättöhölmöily SPL: Kill Zone (2005) sekä Zhang Yimoun pitkästyttävän puhtoinen megaspektaakkeli Hero (2002). Vuosituhannen toistaiseksi pahimmasta pettymyksestä vastaa kuitenkin kamppailulajielokuvan pelastajiksi nostettu thaimaalainen Ong‑bak (2003).

Konseptissa oli lupausta; mainoslausetta lainatakseni "No stunt doubles, no computer images, no strings attached". Lopputuloksessa karismaton päärooli, ala‑arvoinen käsikirjoitus, soundtrackin kammottava halpistekno ja lopulta yksipuolisuudessaan tympeäksi käynyt Muay Thai ‑murjonta vesittivät tehokkaasti Tony Jaan muutaman ällistyttävästi suoritetun liikkeen aikaansaaman ilon. Pari vuotta elokuvan katsomisen jälkeen kokemuksesta on hankala muistaa mitään muuta kuin sen aiheuttama turhautumisen tunne.

Aurinkoisia uutisia: Jaan ja ohjaaja Prachya Pinkaewin seuraava yritelmä Tom yum goong on Ong‑bakia parempi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sen taistelukohtaukset ovat edeltäjäänsä näyttävämpiä. Valitettavasti kaikki niitä ympäröivä elokuva-aines on edelleen ylipitkää, noloa ja tylsistyttävää perseilyä. Sormen pitäminen erossa kaukosäätimen pikakelausnapilta on harvoin vaatinut saman luokan henkisiä ponnisteluita kuin Tom yum goongin suvantovaiheiden aikana.

Eipä sillä että suin päin matseihin kelailu olisi varsinaisesti mistään pois: Pinkaewilla on ilmiömäinen taito jättää toiminta täysin pohjustamatta. Usein taistelukohtaukset vain alkavat, ilman edes minkäänlaista yritystä jännitteiden tai kiinnostavien tilanteiden rakentamiseen. Otteluvastustajista emme tiedä mitään ennen kuin läski alkaa tummua. Käsittämättömimpänä esimerkkinä tästä näyttäytyy palavassa temppelissä tapahtuva kahakka, johon hypätään sen verran hämmentävästi että sen edeltä epäilee puuttuvan jonkin kohtauksen. Kun pääosassa on toiminta, luulisi muun ajan käytettävän kohokohtia tukevasti – nyt uutta mättöjaksoa odottaa malttamattomana sen takia että muu elokuva on niin tylsää katsottavaa, ei sen takia että niiden lähestyessä jännitys tiivistyisi tai että hahmojen pärjäämisestä välittäisi.

Tom yum goong alkaa varsin kohtalaisesti: sympaattisia elefantteja ja Thaimaan luontoa esittelevä ensimmäinen vartti on komeasti kuvattu ja musiikkikin sitä tasoa, ettei ääntä tee mieli välittömästi vaimentaa. Kuitenkin siinä vaiheessa kun tapahtumat ovat siirtyneet Australiaan kaikki suoraviivaisesta kaapattujen eläinten vapauttamisoperaatiosta erkaantuneet sivujuonet ovat muodostuneet lähes sietämättömän typeräksi seurattavaksi. Näitä ovat Sydneyn etnisen alueen poliisikersantti Markin (Ong‑bakin "koomisena" kevennyksenä tuttu Petchtai Wongkamlao) huolenpito maahanmuuttajavähemmistöstä, velkaantuneen thaimaalaisopiskelijatytön (Bongkoj Khongmalai) kärsimykset prostituutiopainostuksessa ja korruptoituneen poliisipäällikön (Damian De Montemas) vehkeilyt vaikutusvaltaisen kiinalaismafian johtajattaren (transseksuaali ballerina Xing Jin) kanssa.

Juoniosuuksissa on pielessä aivan kaikki: hahmot ovat vähemmän kuin yksiulotteisia, tarinat idioottimaisia, ohjaus päämäärätöntä, näyttelijätyö onnetonta ja thaimaalaisten laittaminen sössöttämään epäselvää englantia viimeinen erhe. Aussinäyttelijät tosin epäonnistuvat vähintään yhtä surkeasti tuoden mieleen honkkareiden tumpeloimmat gweilot. Pari kertaa hölmöilyt naurattavat, useimmiten vituttavat. Silloin kun kyynärpää ei iskeydy kenenkään otsalohkoon Tony Jaa on aivan yhtä valju kuin Ong‑bakissa, asia missä täysin ristiriidattomaksi kirjoitetun sankari-Khamin persoonattomuus ei ainakaan auta – sinänsä toki yhden ominaisuuden roolihenkilö sopii yhden ominaisuuden näyttelijälle. Elefanttiaspektin thaimaalaisuus ja elokuvan eläinkeskeisyys viehättävät jonkin verran, mutta mieluummin toimintaa olisi katsellut Thaimaan maisemissa.

Niin, se toiminta – kovaa ja huikeaa, pääosin. Teoksen draamallinen tyhjiö tosin rampauttaa actionin tehoja, mutta tästä huolimatta tarjolla on näkemisen arvoinen väkivalta-show. En vain ole aivan varma olivatko Tom yum goongin toimintaa sisältämättömät n. 90 minuuttia läpikärsimisen arvoisia hakkauksen paikoittaisesta vaikuttavuudesta huolimatta. Ong‑bakiin verrattuna Jaa, Pinkaew ja koreografissa avustanut Panna Rittikrai ovat sentään älynneet kasvaneen budjetin tuella panostaa muistettavampiin "set pieceihin": pöljä kohtaus, jossa torvella Khamia tappamaan hälytetyt, loisteputkilampuilla aseistetut (!) rullaluistelijat, BMX‑pyöräilijät ja mönkijäkuskit saavat selkäänsä pelastetaan lopulta mielettömällä stuntilla, jossa Jaa suorittaa näyttävän juoksuhypyn isosta ikkunalasista pompaten vain sekuntia ennen kuin mönkijä ajaa lasin pirstaleiksi.

Toinen ajoituksen ja stunt-omistautuneisuuden mestarinäyte on neljäminuuttinen, ilman leikkauksia kuvattu jakso, jossa Jaa juoksee ylös kierreportaita kerroksesta toiseen tuhoten matkalla mittavasti irtaimistoa ja kymmenittäin onnettomia haastajia. Väkeä paiskautuu satuttavan näköisesti pitkin poikin ympäristöä kuten 80‑luvun Hongkongissa parhaimmillaan. Ong‑bakia rasittaneesta matsien yksipuolisuudesta on päästy tuomalla mukaan erilaisten, selvästi tunnistettavien taistelutyylien vastustajia. Myös samojen liikkeiden peräkkäisestä näyttämisestä on miltei kokonaan luovuttu.

Lopussa martial arts ‑brutalisointi saavuutta ennennäkemättömät mittasuhteet Jaan murtaessa raajat pieneltä armeijalliselta mustapukuisia pikkupahiksia – mm. monet polviosumista näyttävät siltä, ettei niitä olla voitu feikata ilman jonkinlaisia vaurioita. Ruoskaa heiluttavaa Xing Jinia ja kolmea massiivista lihaskimppua (johtajanaan järkälemäinen ex‑vapaapainija Nathan Jones) vastaan käytävän finaalin raakuudessa on puolestaan jo ylilyönnin makua.

Yhdysvaltain teattereihin Tom yum goong tuotiin aasialaiselokuvien leikkausinnostaan kyseenalaisen maineen saaneiden Weinsteinien toimesta nimellä The Protector. Tässä tapauksessa 25 minuutin poistot, RZA:n säveltämä uusi score ja Tony Jaan ininän korvaaminen enkkudubilla eivät kuitenkaan kuulosta ollenkaan huonolta hienosäädöltä. Trimmailu on tosin ulottunut myös itse matseihin vähintään massiivisen raajojenmurskauskohtauksen osalta, joten tynkäversio lienee parasta unohtaa. Kansiin painetusta The Protector ‑nimestä huolimatta ainakin elokuvan pohjoismainen ja Dragon Dynastyn pohjoisamerikkalainen dvd‑julkaisu sisältävät leikkaamattoman alkuperäis-editin.