Mikko Kojo

Natural Born Star (2007)

Ohjaaja:

• Even Benestad

elokuva arvostelu

Ohjaus: Even Benestad

Lillesandista Cannesin kautta Lythioniin ja takaisin lähtöruutuun kulkien vankilan kautta vei Fred Robsahmin tie. Nimi voi olla valistuneemmallekin elitistille melko tuntematon. Tämän italialaisissa elokuvissa esiintyneen ja kuuluisamman Agostina Bellin (mm. Revolver) kanssa naimisissa olleen miehen tarinasta tehty dokumentti Natural Born Star kiinnostaa koko reilun tunnin mittaisen kestonsa ajan ilman elitististä sävyä antavia lasejakaan. Tietenkin esiintymiset spagettiwesterneissä ovat merkittävä syy dokumentin olemassaoloon ja siihen, että allekirjoittanutkin elokuvasta kiinnostui.

Robsahmin, miehen, jolle kaikki paitsi purjehdus ja rakkaus on turhaa, tarina on lähinnä traaginen. Veneistä kiinnostunut ja italiaa puhunut sukeltaja päätyi sattumalta esiintymään elokuviin kuten Barbarella (1968), Django the Bastard (1969) ja Black Killer (1971), jossa Robsahm esiintyi Klaus Kinskin kanssa. Pääosa romanttisessa draamassa Sepolta viva yhdessä Bellin kanssa lienee kuitenkin tietyllä tavalla uran huipentuma. Robsahmille elokuvat olivat kuitenkin vain tapa toteuttaa unelma vapaana purjehtimisesta, mitä paremmin menestynyt Belli ei ilmeisesti jakanut. Elokuvan nimi, Natural Born Star, on kuvaava, sillä Robsahm ei näyttelijänä halunnutkaan nousta tähdeksi vaan lähinnä päätyi sellaiseksi (riippuen toki tähden määritelmästä, mutta ainakin loi jonkinlaisen menestyneen uran näyttelijänä) vahingossa. Tästä huolimatta oli edessä kuitenkin tuho. Nyt yli 60‑vuotiaana yksinäisenä ja sairaana miehenä Robsahm asuu samassa kaupungissa kuin lapsenakin. Tässä yhteydessä ei ole syytä paljastaa/kerrata Robsahmin kokemien suurimpien vastaiskujen detaljeja. Kyynisemmän katsojan voi olla vaikea uskoa, että Robsahmilla ei ollut osaa eikä arpaa vankilatuomioonsa, joka johti vielä sairastumiseenkin. Oli miten oli, ei miestä kohtaan voi olla tuntematta sääliä ja sympatiaa. On koskettavaa katsoa miestä kirpputorivaatteissaan roinan täyttämässä asunnossaan, vaikka Robsahm on ainakin oppinut kokemansa kanssa elämään, vaikkakin lievästi katkeroituneena. Hirvittävää toki on, jos miehen versio tapahtumista on tosi, ja alkoholisoituminen tuntuu lähinnä lievältä vaihtoehdolta.

Ohjaaja Even G. Benestad ei sorru käyttämään kerronnassaan puhuvia päitä. Robsahm kertoo elämästään yleensä puuhastelemalla samalla jotain. Liki koko dokumentin keston ajan Agostina Bellin ääni kuullaan vain taustalla, mutta lopussa Fredin vieraillessa lupauksensa mukaisesti tämän luona nähdään punatukkaiseksi muuntautunut Bellikin. Kertojan taustalla nähdään pätkiä elokuvista, lehtileikkeitä, vanhoja kaitafilmejä/videoita, valokuvia. Erityisenä tehokeinona otoksia elokuvista käytetään irrotettuna alkuperäisestä kontekstistaan ikään kuin ne olisivat pätkiä Robsahmin (ja Bellin) elämästä. Hieno esimerkki tästä nähdään heti alussa, kun kuvausryhmä saapuu haastattelemaan Robsahmia, ja samalla tätä leikataan ristiin kohtausten kanssa, jossa tämä ratsastaa kaupunkiin. Ja kun elokuvan tekijät vihdoin koputtelevat oikeaa ovea, on joukko pyssymiehiä komentamassa gringo-Robsahmia ulos saluunasta.

Ehdottomasti maininnan arvoinen on norjalaisen muusikon, Kaadan, tekemä soundtrack, joka on hieno tribuutti 60‑ ja 70‑luvun elokuvamusiikille. Vaikka Kaada käyttää ihmisääntä instrumenttinaan, ei syntikalla tehty musiikki edes yritä olla mikään Morricone-western-plagiaatti, mutta vie tunnelman silti voimakkaasti 70‑luvun alun Italiaan. Tai kannibaalien pariin. Sen verran samoilla nuoteilla Riz Ortolanin kenties tunnetuimman kappaleen kanssa kulkee Natural Born Starin kaunis teema. Musiikki ei rajoitu kuitenkaan yhteen genreen, vaan mukana on esimerkiksi myös funkahtavampia rytmejä wah wah ‑kitaroineen. Kahdessa samankaltaisessa kohtauksessa – toisessa Robsahm on tuulastamassa joella, jossa kalastus on kielletty, ja toisessa salaa dyykkaamassa roskislavoja – musiikki muuttuu lähinnä Carpenter-henkiseksi simppelin jännittäväksi syntikkapimputteluksi.

Suomestakin toki löytyy omat Fred Robsahminsa; ensimmäiseksi mieleen tulee hyvinkin samankaltaisen elämän kokenut Lena von Martens, josta onneksi on elämänkerta kirjoitettu. Natural Born Star on hieno muistutus siitä, kuinka suurimmalla osalla näyttelijöistä ura vain jossain vaiheessa hiipuu, ja kohtalona on tähteyden sijaan jotain ihan muuta. Niin kuin meillä muillakin. "Olen iloinen, että olen tehnyt kaiken, minkä olen. En kadu mitään. Outoa, että yksi pikkujuttu, ja kaikki olisi voinut olla toisin."