Sakari Määttä

El periscopio (Kipusiskojen seksipalvelu, 1979)

Ohjaaja:

• José Ramón Larraz

elokuva arvostelu

"I don't know why, but lesbians have always made me want to throw up."

Usean muun ohjaajan tavoin José Ramón Larraz kokeili aikoinaan siipiään myös seksikomedioiden parissa. Genre sopikin hyvin Larrazin tyyliin, koska hän oli jo entuudestaan tottunut kuvaamaan paljasta pintaa mitä erilaisimmissa yhteyksissä, ja paljaan pinnan kuvaamisestahan seksikomedioissakin on loppujen lopuksi kysymys. Seksikomediat olivat vielä 70‑luvulla hyvinkin suosittuja erityisesti Italiassa, jossa ne toivat paljon kaivattua vastapainoa giallojen ja crimejen mukanaan tuomalle tummasävyiselle väkivallalle. Toki markkinoita tämänkaltaiselle eksploitaatiolle löytyi muualtakin, kuten Espanjasta, Saksasta, Tanskasta ja Ruotsistakin.

Larraz ei ollut komediaohjaaja, mutta sillä ei ole merkitystä elokuvan lopputuloksen kannalta. El periscopion ohjaus on asiantuntevaa ja varmaotteista elokuvan kulmakiven ollessa kuitenkin toimiva ja sopivan kekseliäs käsikirjoitus. Juoni on toki yksinkertainen eikä tarjoa mitään sen kummempia yllätyksiäkään, mutta minkäänlaista väkinäistä vääntämistä ei ole havaittavissa. Käsikirjoituksesta vastasi tällä kertaa italialainen käsikirjoittaja-ohjaaja Sergio Garrone, joka tunnetaan mm. pahamaineisista natsisploitaatio-elokuvistaan Lager SSadis Kastrat Kommandantur (SS Experiment Camp, 1976) ja SS Lager 5: L'inferno delle donne (SS Camp 5: Women's Hell, 1977).

Larrazin El periscopion tarina pyörii enimmäkseen yhden perheen ympärillä. Perheen teini-ikäinen poika Albert, joka on vastikään alkanut kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta, oppii koulussa rakentamaan periskoopin. Hän tarvitsee rahaa rakentaakseen sen ja sitä hän saa äidiltään. Äiti Carla tarvitsee myös rahaa ja hankkii sitä sekstailemalla ajoittain rikkaan rakastajansa kanssa. Hän kerää rakastajaltaan saamansa rahat ostaakseen vaatekaupan ikkunassa olevan kauniin ja erittäin kalliin hopeakettuturkiksen. Ongelma on kuitenkin siinä, että hän ei voi ostaa turkista suoraan kaupasta, koska hänen miehensä alkaisi varmasti epäillä jotain. Miehellä kyllä on rahaa, mutta sitä ei riitä juurikaan vaimolle tai Albertille. Suurin osa hänen varoistaan menee oman ulkonäkönsä ylläpitämiseen kaikenlaisten voiteiden ja kaljuuntumista estävien lääkkeiden avulla. Hän viettää enemmän aikaa kauneushoitolassa kuin perheensä kanssa. Perhepiiriin kuuluu vielä pyylevä taloudenhoitaja Belinda, josta tuntuu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Albert saa periskooppinsa rakennettua ja alkaa vakoilla yläkerran naapureiden elämää. Siellä asuu kaksi naispuolista sairaanhoitajaa Veronica ja Angela (roolissa maineikas seksisymboli Laura Gemser), jotka tietysti kaiken lisäksi ovat lesboja (kuten Larrazin elokuvalle sopiikin). Erityisesti Angelan mielestä heteroseksuaalinen suhde ei ole luonnollista. Heidän jokapäiväiseen rutiiniinsa kuuluu työ, josta palattuaan he keikistelevät hetken seksikkäissä alusasuissa Albertin vakoillessa heitä periskoopin avulla. Tämän jälkeen he laittavat pornahtavaa musiikkia sisältävän lp‑levyn soimaan, riisuuntuvat ja rakastelevat keskenään. Albert on sen verran vaikuttunut näkemästään, että ei saa yöllä unta. Hänen mielessään pyörivät yläkerran kipusiskot aiheuttavat hänessä aivan uusia tuntemuksia, joiden takia hänen vatsansa kipeytyy. Äiti epäilee umpisuolen puhkeamista, mutta isä tietää paremmin ja kutsuu yläkerran Angelan hieromaan vatsakivun pois(!)...

Kaikkien hämmentävin piirre koko elokuvassa on useat hardcore-insertit, jotka ovat kuin suoraan jostakin nuhjuisesta pornoelokuvasta repäistyjä. Katsoja ei voi olla huomaamatta, että insertit ovat lähtöisin jostain muualta ja muutenkin ne tulevat ruutuun niin yllättäen, että varomattomampi katsoja varmasti säikähtää ja saa pahimmillaan elinikäiset traumat. Otetaan esimerkiksi kohtaus, jossa Gemserin näyttelemä Angela tulee hieromaan Albertia perheen kotiin. Hän juttelee pojalle ja kyselee mikä tällä on hätänä hieroen samalla hellästi hänen alavatsaansa. Yhtäkkiä ruutuun pärähtää jäykistynyt ja nuhjuinen penis vain häipyäkseen kuvasta yhtä nopeasti. Tilanne jatkuu eteenpäin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Perheen nuorimmat katsojat alkavat varmasti tässä vaiheessa parkumaan ja poistuvat huoneesta.

Elokuva on tuotettu sekä espanjalaisella että italialaisella rahalla ja suunnattu aikoinaan molempien maiden markkinoille. El periscopio julkaistiin Italiassa nimellä Malizia erotica ja nimi viittaa Laura Antonellin tähdittämään edellisenä vuonna ilmestyneeseen komediaan Malizia (1973), jossa on jonkin verran samoja elementtejä. El periscopiosta puuttuu italialaisille seksikomedioille tyypillinen kepeys ja samalla on myös vältytty pahimmalta myötähäpeältä. Toki siinäkin on vaivaannuttavia kohtauksia (niin kuin melkein jokaisessa seksikomediassa) niiden pysyessä kuitenkin hallinnassa. Larraz ei yritä pakottaa katsojaa nauramaan, mutta muutama kohtaus tuo varmasti hymyn huulille. Kokonaisuutena elokuva ei saavuta täyttä potentiaaliaan, sillä erityisesti perheen äidin syrjähypyistä ja rahankeruusta olisi varmasti saanut enemmänkin irti.