Ilja Rautsi

The Midnight Meat Train (2008)

Ohjaaja:

• Ryūhei Kitamura

elokuva arvostelu

Ohjaus: Ryūhei Kitamura

Teini-iässä saadusta Clive Barker ‑tartunnasta on vaikea päästä yli. Toismaailmallista fantasiaa, ääriväkivaltaa ja pervoa seksiä viruksen lailla perinteiseen kauhukuvastoon viljellyt Barker aloitti teatterin puolella, siirtyen proosaan ja elokuvaan. Barkerin esikoisohjaus Hellraiser (1987) aloitti tämänkin kirjoittajan kauhuharrastuksen turbovaihteen ja sille tehtiin seitsemän kehnoa jatko-osaa. Uusintaversiota ensimmäisestä työstetään parastaikaa. Barker itse ei ole ohjannut mitään menettelevän Lord of Illusionsin (1995) jälkeen ja valkokankailla on ollut miehen vinksahtaneen kauhuvinkkelin puutetta.

Veren kirjat ‑novellikokoelman samannimisen tarinan pohjalta valmistunut The Midnight Meat Train on siis tervetullut uutuus, jonka ohjauksesta vastaa ikävä kyllä äly‑ ja rytmivapaalla toiminnalla (Versus, 2000, Azumi, 2003) nimeä luonut, tässä jenkkidebyyttinsä tekevä, japanilainen Ryūhei Kitamura. Kitamuraa ei kuitenkaan voi täysin syyttää, sillä käsikirjoituskin venyttää novellin rajat äärimmilleen, kadottaen fokuksen siinä missä ohjaaja kerronnan rytmin.

Liituraitapukuinen salkkumies (Vinnie Jones) ajelee yksin New Yorkin metron viimeisiä yövuoroja teurastaen muita matkustajia moukarin ja lihakoukun avulla. Valokuvaaja Leon (Bradley Cooper) taas yrittää tehdä nimeä itselleen napsien paljastavia hetkiä kadunmiehistä. Kaverin kautta saatu taidegalleriakontakti ei kuitenkaan ole täysin vakuuttunut, vaan vaatii Leonia kaivautumaan syvemmälle, tuomaan jotain vielä kouraisevampaa. Leon todistaa raiskausyritystä metrossa ja saa lupauksen omasta näyttelystä tilanteesta napsimiensa kuvien perusteella – kunhan tuo lisää jotain samankaltaista. Eipä aikaakaan kun Leonin ja metroteurastajan polut kohtaavat ja Leon ajautuu vaaralliseen pakkomielteeseen.

Murhissa noudatetaan Barkerin mässäilyestetiikkaa ja brutaalin dynaamisesti toteutetut armottomat listimiset yhdistettynä teurastajan kehoa riivaaviin sienimäisiin kasvustoihin ovat tervetullutta kuvastoa. Vinnie Jones on taas varmaankin ensimmäistä kertaa sitten Snatchin (2000) täsmälleen oikeaan rooliin poimittu, ehkä jopa elämänsä rooliin. Hän on yrmeä, armoton ja pysäyttämätön. Jonesin rujo naama ja maailman vittumaisin katse on harvinaisen lohduton ja nihilistinen tapa päättää päivänsä moukarin ja lihakoukun alla.

Barker lienee hakenut metrolla visiota kaupungin sisälmyksistä, jota kuvasto tirisevästä lihasta ja kymmenistä riippuvista sianruhoista tukee. Itse kaupunki vain ei herää eloon joten visio jää puolinaiseksi, olkoonkin että orgaanisen massan pidättelemättömät purkaukset kylmän kiven ja teknologian alla kaartuvissa tunneleissa säväyttävät. Kitamura ei myöskään tavoita sitä fetisististä seksin ja väkivallan yhteyttä, johon iso osa Barkerin novellien viehätyksestä nojaa, vaikka pari yritystä elokuvaan on eksynyt.

Ongelma on itse tarina, joka ei kanna novellista täyspitkäksi elokuvaksi. Lähdemateriaali ei ole Barkerin sisältörikkaimpia tekstejä, eivätkä lopun sinänsä hykerryttävät kilahduskierrokset onnistu lunastamaan itselleen oikeutusta tai vaatimaansa painoarvoa. Leonin tyttöystävän (Leslie Bibb) osa on myös latteuksien käsikirjan esipuheesta revitty naisen ollessa ensin rakastava, sitten huolestunut, ja vielä lopulta toimien tavalla, joka venyttäisi pohjustettunakin elokuvan sisäisen uskottavuuden rajoja.

Kitamura onnistuu silti kiskomaan niin monta kohtausta pitkin elokuvaa riemastuttavaksi ja Jonesin ruumiillistamassa teurastajassa on sen verran ikonista vetoavuutta, että The Midnight Meat Train jää osittaiseksi onnistumiseksi. Se vaan on ikävästi elokuva, josta haluaisi koko ajan pitää enemmän kuin tekijät antavat mahdollisuutta.