Julkaistu: 2008-08-25T00:02:15+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: John Webster
Myös kotimaisessa tapauksessa dokumentin tekijä tuo itsensä ja perheensä kameran eteen ja luo heille keinotekoisen dilemman. John Websterin tapauksessa se kuitenkin toimii, koska hän pystyy valottamaan laajempia asiayhteyksiä henkilökohtaisen kokeilunsa kautta.
Kasvihuoneilmiöstä huolestunut Webster päättää hiilidioksidipäästöjä vähentääkseen elää ilman öljyä ja sen johdannaisia, kuten muovia, vuoden verran. Perhe ei liiemmin innostu päätöksestä, mutta menee mukaan. Auto ja moottorivene on hylättävä, samoin kaikki muoviin pakattu ruoasta hammastahnaan. Kävely, pyöräily ja pesutuotteiden itse valmistaminen vievät enemmän aikaa ja aiheuttavat enemmän vaivaa, mutta samalla syntyy myös enemmän yhteistä aikaa ja jatkuva kiireen tuntu häviää. Pitkin vuotta Webster itse muuttuu vain fanaattisemmaksi, kun taas vaimo painottaa suhteellisuudentajua ja rakastavasti hymyillen vittuilee miehensä päähänpistolle. Lapset hämmästelevät tilannetta omasta näkökulmastaan ja tuovat paljon pientä absurdia huumoria kokonaisuuteen.
Jo Pölynimurikauppiailla (1993) vakuuttaneen Websterin edellinen pitkä dokumentti Sen edestään löytää (2004) ei hienoista hetkistä huolimatta pysynyt koossa, mutta Katastrofin aineksia on hieno yhdistelmä henkilökohtaista ja globaalia. Keskivaiheen lievästä tyhjäkäynnistä huolimatta Katastrofin aineksia paitsi viihdyttää rennolla otteellaan, myös hivuttaa uutta näkökulmaa katsojan päähän – kuin vaivihkaa siitä huolimatta että aiheesta puhutaan koko ajan.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria