Ilja Rautsi

Shoot 'Em Up (2007)

Ohjaaja:

• Michael Davis

elokuva arvostelu

Ohjaus: Michael Davis

Järjettömän toiminnan märkänä unena markkinoidusta Shoot 'Em Upista vastaa pari vuotta sitten Fuck Face ‑nimisen kauhuikonin lanseeraamista Monster Manilla (2003) yrittänyt Michael Davis. Uuteen hengentuotokseensa Davis sai rahat ja tähdet tekemällä kaikista toimintajaksoista animoidut storyboardit – siis hieman samaan malliin kuin kellarissaan lyhytelokuvan vääntänyt Kerry Conran ansaitsi kannukset epäonnistuneeseen pulp-scifiseikkailuunsa Sky Captain and the World of Tomorrow (2004).

Tee‑se‑itse-taustan ohella projekteja yhdistää se, ettei kumpikaan oikeastaan sisällä mitään omaa. Elokuvat ovat kasa toistensa päälle pinottuja kunnianosoituksia ja pastisseja, joiden alta paljastuu huonon tarinankerronnan kyseenalaiset lahjat. Shoot 'Em Up on käytännössä yksi pitkä toimintajakso, hypertodellisuudessa tapahtuva tietoisen yliammuttu tuliaseiden orgia. Davis lämii päällekkäin John Woota, Sergio Leonea, James Bondia ja Warnerin piirrettyjä – noin alkutekijöiksi.

Juoni on täysin häpeilemättä huterasti ripustettu kannattelemaan sanomaltaan kaksinaamaisen asepornon set piece ‑kohtauksia: tässä ammuskelukohtauksessa synnytetään, tässä naidaan, tässä laskuvarjohypätään, tässä... ammuskellaan.

Ja entä sitten? Sehän on ihan saatanan viihdyttävää, katsella dynaamista, adrenaliinin kattoon tykittävää väkivaltaa! Ideaalimaailmassa kyllä. Täällä todellisuudessa Davisin tyylitaju ei kanna edes samalle lähtöviivalle kuin idoliensa, eivätkä päräyttävimmätkään ideat saa ansaitsemaansa kohtelua. Elokuvatoiminnan kulmakivet rytmistä ajoitukseen ja tilantajusta ajan manipulointiin loistavat puutteellaan. Tietysti jo räiskintävideopeleihin pohjautuva nimi Shoot 'Em Up on osuva vihje siitä, mitä on luvassa: pelkkää ammuskelua, ei siitä osaavissa käsissä syntyvää väkivallan balettia.

Vaikutelma on satunnaisia väläytyksiä lukuun ottamatta väkinäisen yritteliäs ja keinotekoisen nokkela. Toimintakliseet eivät saa sen kummempaa kommentointia kuin Sin City ‑roolinsa toistavan Clive Owenin lakoniset sutkaukset jokaisen rymistelyn päätteeksi. Heitot vain sattuvat olemaan apukoulun ala‑asteelta pöllittyjä ilmeisyyksiä, jotka tavoitellun ironian sijaan saavat kiemurtelemaan myötähäpeästä aikuisten miesten erehtyessä pitämään aivovammaa itsetietoisuutena.

Tästä lakonisen ääritehokkaasta mutta oikeamielisestä tappajasta jo itselleen tavaramerkin tehnyt karismaattinen Owen kannattelee epätasaista ja kliimaksitonta sekasotkua. Maanisen pahiksen roolissa törkyilystä nauttien irrottelevan vastaparinsa Paul Giamattin ohella Owen esiintyy jossain toisessa, paremmassa elokuvassa. Siellä ei soi geneerinen hevimättö luotien lentäessä; siellä kamera elää toiminnan mukana; siellä katsoja on keskellä toimintaa, ei höröttämässä sen hölmöydelle.

Genren tuuletuksen ja ylistyslaulun sijaan Shoot 'Em Up on elokuvallinen fanipojan ihailijakirje: muodoltaan kömpelö ja miellytyshalultaan yliyritteliäs. Reaktio on lähinnä halu taputtaa tekijää päähän ja sanoa että sehän on kiva se, olisikos sinun aika hankkia oikea työ?