Ilja Rautsi

Adams æbler (Adamin omenat, 2005)

Ohjaaja:

• Anders Thomas Jensen

elokuva arvostelu

Ohjaus: Anders Thomas Jensen

Jos luulee tanskalaisen elokuvan olevan pelkkää dogmailua, kannattaa kurottaa katseensa von Trierin vaikutuspiirin ulkopuolelle. Maanmies Anders Thomas Jensenin visioita on tähän mennessä saanut ihailla ainoastaan Rakkautta & Anarkiaa ‑festivaaleilla, mutta toivottavasti tilanne tulee muuttumaan. Edellinen De grønne slagtere (Green Butchers, 2003) meni minulta oudolla tapaa ohi, mutta uutukainen Adamin omenat vakuuttaa herran lahjakkuudesta ja synkän humoristisesta visiosta paremmin kuin hyvin.

Adam (Ulrich Thomsen) on vankilasta vapautuva uusnatsi, joka joutuu töihin syrjäseudun kirkon pastori Ivanin (Mads Mikkelsen) alaisuuteen. Rikollisten yhteiskuntakelpoisuuteen saattamiseen erikoistunut laitos sisältää myös kleptomaanisen Gunnarin (Nicolas Bro) sekä kantaaottavuuteen huoltoasemia ryöstämällä pyrkivän Khalidin (Ali Kazim). Kumppanit vaikuttavat tapoineen hieman oudoilta, mutta pian käy ilmi, että pappi se vasta kajahtanut onkin. Kaikenlaisista traumoista päänsä sekoittanut Ivan on vakuuttunut olevansa jatkuvasti Saatanan testattavana, minkä johdosta liperilasse on muuttunut kyvyttömäksi näkemään maailmassa mitään pahaa tai itsellään mitään ongelmia – oli kyse sitten pahoinpitelystä tai kehitysvammaisesta pojastaan. Omenapuut vastuualueekseen saanut Adam päättää murtaa Ivanin pohjattoman optimismin.

Vinksahtanut hahmogalleria näyttää alkavan karikatyyrisena kummajaiskokoelmana, mutta saa lihaa ja luita päälleen elokuvan edetessä. Thomsenilla on hyvä vakaa olemus jäyhänä nimihenkilönä, mutta koko elokuvan varastaa itselleen juuri Pusher II:ssa (2004) säälittävänä Tonnyna rypenyt Mads Mikkelsen, jonka Ivan-pappi on kertakaikkisen hillitön puskiessaan omien haihattelevien harhaluulojensa sumun läpi naurettavissa polvihousuissaan. Mikkelsen ilmentää upeasti Ivanin hourupäistä uskoa kaiken hyvyyteen ja osoittaa olevansa erittäin monipuolinen näyttelijä.

Adamin omenoiden sävy on julma komedia anteeksipyytelemättömillä hahmoilla. Adam ripustaa ensitöikseen huoneensa seinälle Hitlerin potretin ja vetää toistuvasti "kavereitaan" turpaan, koko ajan hiljaisena kulmiensa alta ilkeästi mulkoillen. Ei maailman sympaattisin päähenkilö periaatteessa hyväntuuliseen komediaan siis. Jensenin absurdin taju on kuitenkin aivan pettämätön, hahmot hyvin sanojen ja tekojen kautta määriteltyjä, ja ennen kaikkea koko elokuva rullaa eteenpäin vastustamattoman luontevalla rytmillä. Raamatullisia sävyjä herättävä nimi ei ole vailla kaikupohjaa, sillä Adam edustaa tietenkin tietoisuutta hyvästä ja pahasta, joka tullessaan mullistaa moraalikäsityksistä vapaana elelevän paratiisin. Jensenillä on hyvä ote materiaaliin, ja Adamin omenat on julmimmillaankin hysteerisen hauska, sortumatta varsinaisiin ylilyönteihin tai mauttomuuksiin.