Ilja Rautsi

I padroni della città (Kaupunki kauhun vallassa, 1976)

Ohjaaja:

• Fernando Di Leo

elokuva arvostelu

Ohjaus: Fernando Di Leo

Kaksi elokuvaa takana eikä väsymyksen merkkejä ainakaan vielä näkyvissä. Festivaaliperinteisiin kuuluvaa italocrimea sai tällä kertaa edustaa mm. Milano calibro 9 ‑elokuvan (1972) ohjanneen Fernando di Leon vauhdikas ja svengaava gangsterikuvaus.

Tony (Harry Baer) on Rooman yhden mafiajengin pikkutekijä, isompia haasteita kaipaava suojelurahan kerääjä joka saa kontolleen hieman enemmän kuin halusikaan huijatessaan Scarface-nimiseltä gangsteripomolta (Jack Palance) tämän varastamat rahat takaisin omalle pomolleen. Tätä ei tietenkään sulateta ja alkaa luonnollisesti sota. Tonyn pomo kääntyy myös häntä vastaan, mutta kikkarapäinen ja akrobaattinen hurmuri saa sentään puolelleen Scarfacen organisaatiostaan erottaman korttihai Rickin (Al Cliver) sekä vanhemman puoleisen kaverinsa Napolin (Vittorio Caprioli). Kaikki huipentuu raakaan ja laajamittaiseen välienselvittelyyn vanhalla ja hylätyllä teurastamolla.

Rulers of the City keskittyy kuvaamaan pelkästään gangstereita, eikä poliiseja nähdä elokuvassa lainkaan. Lain puuttuessa kuvioista kyse on sympaattisista ja vähemmän sympaattisista roistoista. Tonysta on tehty sinänsä kiinnostava päähenkilö, että hänellä on selkeitä tavoitteita ja jopa persoonallisuutta. Rickistä paljastuu salattu piirre vasta loppumetreillä, muuten hahmo jää varsin vaisuksi tuuhean tukkansa hulmuttelijaksi. Napoli on jutun ns. vitsiniekka, vaikka usein on erittäin vaikea tajuta minkä pitäisi olla hauskaa Capriolin elämöidessä perusitalialaiseen malliin eli äänekkäästi, isoin elein ja paikoitellen erittäin ärsyttävästi.

Di Leo pitää elokuvan tiukasti kasassa noin 40 minuutin ajan, sitten jumitetaan enemmän tai vähemmän tyhjäkäynnillä kohtuullisen iskevään loppurymäkkään asti. Kyseessä olevassa printissä elokuvan nimeksi ilmoitetaan Mister Scarface, mikä johtaa väistämättä siihen alkupäätelmään, että Jack Palancella olisi isompikin rooli. Myös elokuvan juliste, jossa Palance virnuilee konepistoolin kanssa, vihjailee hieman tähän suuntaan, mutta totuus on jotain muuta. Rooli on aika pieni ja vaisu, räjähtävää ja kokonaisuudessaan hidastettua – sekä elokuvan parhaisiin lukeutuvaa – alkukohtausta lukuun ottamatta, josta paljastuu Scarfacen perusteellinen pahuus ja kimmoke ratkaisevaan tekoon myöhemmässä vaiheessa elokuvaa.

Muuten meno on sitten tuttua miehekkäiden miesten miehekkäiden viiksien pröystäilevää kukkoilua ja väkivaltaista toimintaseikkailua. Naiset saavat tässäkin kuulla paikkansa Tonyn syleillessä ja puserrellessa jokaista nuorta naista johon kadulla törmää, typyjen tietysti ihastuessa tähän leikkimieliseen aloitteellisuuteen ikihyviksi. Mafiosoja voidaan mennä piiloon kahden huoran luokse, koska heitä voi naida odotellessaan kunnon toimintaa. Naiskauneutta tarjoilevat myös pitkähkö mutta hypnoottinen yläosaton klubitanssikohtaus sekä Tonyn ja Rickin tapa jakaa kolme naista keskenään samassa sängyssä. Elokuvan hämmentävin hetki tulee Tonyn pelastaessa Napolin hyppäämällä ikkunan läpi ja listien pahikset, minkä jälkeen hän ilmoittaa että lähteminen saa nyt odottaa: hänen pitää vaihtaa housut. Kukaan ei reagoi toteamukseen mitenkään ja kamera jää viipyilemään Tonyn puhtaissa housuissa. Seuraava kohtaus.