Julkaistu:


The Event (2003)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2/5

Ohjaus: Thom Fitzgerald

kuvituskuva

Sentimentaalinen ja hatarasti kerrottu kannanotto eutanasian puolesta. Don McKellarin esittämä Matt on kuolemassa aidsiin ja päättää itse lopettaa elämänsä kun vielä siihen pystyy. Elokuvassa kuljetaan rinnakkain kahdella aikatasolla, selvittäen Mattin kuoleman syyt ja seuraukset.

The Event on hyvin näytelty (mm. juuri Dawn of the Deadissa zombeja lahdannut Sarah Polley), mutta harhaileva ja itseään toistava.

Ohjaaja Thom Fitzgeraldilla ei ole juurikaan käsitystä tilan käytöstä tai elokuvan leikkaamisesta, eikä hän saa hyppelehtivää aikarakennetta toimimaan tasapainoisesti. Äänityöskentely on myös harvinaisen latteaa ja repliikit jäävät usein valjuksi muminaksi.

Ja ikään kuin käsiteltävää ei olisi jo tarpeeksi, sijoittuu tarina vuoteen 2001, syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen aikaan. Asiaan viitataan aina toisinaan, mutta sitä ei saada liitettyä mitenkään luonnollisesti tapahtumiin ja aihe jää näin irtonaiseksi elementiksi keskelle jo muutenkin hukassa vellovaa pateettista kokonaisuutta.

Teoksen tiedot:

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria