Ilja Rautsi

The Toolbox Murders (2004)

Ohjaaja:

• Tobe Hooper

elokuva arvostelu

Ohjaus: Tobe Hooper

Heti alkuun tunnustus: en ole koskaan nähnyt alkuperäistä elokuvaa (1978), mutta tuskin se ainakaan huonompi on kuin tämä. Juonipaljastuksia seuraa, mutta sillä ei ole oikeasti mitään väliä. Ei The Toolbox Murders nyt aivan toivoton tai pahinta pohjasakkaa ole, vain päämäärätön, laahaava, vailla sen kummempia ansioita ja täysin aikansa elänyt tapaus. Parin kovaäänisen helpon shokin ohella elokuva ei pelota tai säikytä lainkaan eikä murhissa muutamaa hassua splatter-kohtaa lukuun ottamatta ole mitään kiinnostavaa taikka järkyttävää. Mieluummin silti tällaista roskaa katsoo kuin jotain Screamiä.

Nuoripari Nell (Angela Bettis) ja Steven (Brent Roam) muuttaa Lusman Arms ‑nimiseen ränsistyneeseen kerrostaloon, joka on menneinä vuosikymmeninä toiminut elokuvatähtien lepohotellina. Nellin päivät kuluvat turhauttavasti kun Steven on jatkuvasti töissä ja naapurit (mm. vanha jaaritteleva mies, sporttinen tyttö ja seinän takana meluava pariskunta) ja työntekijät (lusmu ongelmia vähättelevä isännöitsijä, friikki korjausmies) aiheuttavat ongelmia. Vähitellen Nell alkaa tutustua rakennuksen historiaan ja saa selville hälyttäviä seikkoja. Näiden tapahtumien väliin kuvataan aina toisinaan nahka-asussa ja naamiossa riehuvaa murhaajaa joka tappaa talon väkeä eri työkaluilla.

Ohjaaja Hooper ei saa The Toolbox Murdersin tapahtumiin mitään imua, mikä johtuu osittain tietysti myös käsikirjoituksen surkeudesta. Tapahtumat on rytmitetty niin, että Nell kulkee ympäriinsä ja on turhautunut, sitten joku tapetaan. Nell on turhautunut. Joku tapetaan. Murhaajan henkilöllisyys pysyy salassa paljastumiseensa asti, mutta kun paljastuu kuka ja mikä hän oikein on, liikutaan niin naurettavilla asteilla että oksat pois. Katsokaas kun taloilla on persoonallisuus ja tässä talossa on joku outo loitsu, joka ilmenee hassuina symboleina siellä täällä rakennusta. Mielettömän ruma murhaaja pysyy hengissä tämän taian avulla. Jotenkin. Vanha jaaritteleva mies (en edes muista roolihahmojen nimiä) tietää jostain syystä tämän kaiken ja on vain odottanut että taloon osuu oikea ihminen joka voisi sen kaiken paljastaa. Miksei hän itse tee sitä, ei kerrota. Nimi The Toolbox Murders ei myöskään sovi erityisen hyvin yliluonnollisviritteiselle kokonaisuudelle, sillä työkalut ovat lähinnä keino kiinnittää katsojan epäilyt murhaajan henkilöllisyydestä korjausmieheen, joka synkeänä lampsii ympäriinsä tukka naaman peittäen.

Angela Bettis on pääosassa ihan menettelevä (ja näyttää sairaalloisen laihalta), samoin muutama muu nollatason ilmaisija, mutta pääosin elokuva on aika töksähtelevästi näytelty. Seinänaapurin (jonka murhaaja naulaa kiinni kattoon menetelmällä joka jäi ainakin minulle hieman epäselväksi) kalju poikaystävä on jo ihan omalla tasollaan, vähän kuin kävelevälle puupölkylle olisi annettu nauhuri josta vuorosanat kantautuvat.

Murhaaja on tietenkin ylivoimainen joka kohdassa, paitsi päähenkilöä jahdatessaan. Tappaja kohtelee tosin muutenkin Nellia paremmin kuin muita, sillä puukotettuaan Stevenia hän seisoskelee vain paikoillaan ja antaa Nellille sopivasti aikaa halailla ja surra tätä. Sitten hän köyttää tytön James Bond ‑ansaan (haaraväliä lähestyvän laserin tilalla on vain sirkkeli...) ja ähkii vieressä kiihtyneesti. Steven kuitenkin pilaa ilon pinkomalla ihmeparantuneena huoneeseen juuri ennen kuin sirkkeli iskee kiinni. Murhaajan arpeutunutta ja palanutta naamaa vilautellaan ensin katsojalle nopeasti, mutta sitten tappelunujakassa Steven yhtäkkiä lopettaa hetkeksi hirviön hakkaamisen että voisi kiskoa tältä naamion pois – teolle ei ole mitään muuta motivaatiota kuin näyttää naama katsojille lähikuvassa, sillä Steven ei edes hämmästele näkyä vaan jatkaa vain tyynesti pieksemistä. Ja kyllä, onhan se naama ruma.

Steven voittaa murhaajan, mutta tämä katoaa että loppua voitaisiin hieman pitkittää. Otus ilmestyy kuvaan uudelleen hyppäämällä jotenkin mystisesti Nellin ikkunasta sisään. Missään vaiheessa ei tosin kerrottu osaako hän lentää, joten tapahtuma saattaa olla ihan looginen. Kuolematon lihamureke ei kuitenkaan voi tappaa Nellia, koska tämä on piirtänyt tussilla ranteisiinsa talon mystiset symbolit joita päin ei sovi hyökätä. Poliisit ampuvat kommunikaatiokyvytöntä raakiletta. Sitten hän kuolee taas, tällä kertaa kaapeliin hirttäytyen. Vai kuoleeko sittenkään? No eipä voisi vähempää kiinnostaa. Ja tässäkin piti olla se avautuva ja sulkeutuva peiliovi. Peiliovet ja laatikoiden takaa pomppivat kissat pitäisi kieltää lailla kauhuelokuvissa ainakin muutaman vuoden ajaksi.