Teijo Haavisto

Silent Night, Deadly Night Part 2 (1987)

Ohjaaja:

• Lee Harry

elokuva arvostelu

Ohjaus: Lee Harry

Vuonna 1984 ilmestyi hauska ja kekseliäs slasher Silent Night, Deadly Night, joka nauttii nykyään jonkinasteista kulttisuosiota. Hölmöllä tavalla viihdyttävässä halpiksessa joulupukiksi pukeutunut psykopaatti kulkee paikasta toiseen tappaen jouluun liittyvillä metodeilla kaikki, jotka ovat olleet tuhmia. Vaikka kuulostaakin epätodennäköiseltä, että elokuva olisi kummoinenkaan menestys, onnistuttiin sille tekemään peräti neljä jatko-osaa.

Silent Night, Deadly Night Part 2 jatkaa tarinaa noin 20 vuotta ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen, kun alkuperäisen murhapukin pikkuveli, Ricky, on jo ehtinyt hoitaa itsensä mielisairaalaan lukkojen taakse tekemistään murhista. Rickyn mielentilaa on paikalle kutsuttu selvittämään joku tohtori, jolle psykomme kertookin elämäntarinaansa koko ensimmäisen tunnin ajan. Varsinainen Story of Ricky siis. Takaumakerronta lienee enemmänkin budjetti kuin tyylikysymys, se kun antaa mahdollisuuden käyttää uudestaan ensimmäisen osan kuvamateriaalia. Lyhyitä mielisairaalaan sijoittuvia kohtauksia lukuun ottamatta koko ensimmäinen puolituntinen koostuukin arkistomateriaalista, mikä tekee siitä alkuperäisen jo nähneille erittäin turruttavan.

Toinen puolituntinen on sitten jo uutta materiaalia – joskin tylsää sellaista – Ricky kun lähinnä kelailee läpi muistojaan ottovanhemmista ja ensirakkaudesta. Tämän keskivaiheen ainoa piristys on täysin älyvapaa kohtaus, jossa Ricky menee tyttöystävänsä kanssa elokuvateatteriin katsomaan alkuperäistä Silent Night, Deadly Nightia ja hurahtaa lopullisesti elokuvan murhapukin nähdessään. Elokuvan loppuhetkillä Ricky sitten vihdoin karkaa vankilasta ja lähtee tappamaan ihmisiä Joulupukiksi pukeutuneena.

Jatko-osan tekijät ovat olleet pahasti pihalla siitä, mikä ensimmäisestä teki hauskan. Pahin ongelma on tietysti jouluaiheen vajaakäyttö, suurin osa Rickyn muisteloista kun sijoittuu kesäaikaan, eikä viimeisen kolmanneksenkaan aikana nähdä yhtään kekseliästä joulumurhaa, joita ykkösessä tarjoiltiin lähes jatkuvana sarjana.

Vaikka b‑luokan slasherilta ei voi suuria näyttelijäsuorituksia odottaakaan, olisi pääosaan silti voinut valita jonkun muun kuin tämän Eric Freemanin: yksikään vuorosana ei tulostu edes siedettävästi tämän tulkitsijan suusta. Suoraan R‑ratingiin tehdyn elokuvan verisyyskin on sen verran vähäistä, ettei murhia jaksa kauheasti odotella, vaikka ne näin periaatteessa ovatkin elokuvan kiintoisin osa.