Julkaistu: 2008-12-28T13:52:12+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Lam Ngai Kai
Hongkong, vuosi 1991, vinksahtanut ohjaaja Lam Ngai Kai (tunnetaan myös nimellä Nam Nai‑choi) sekä japanilaiseen manga-sarjakuvaan perustuva käsikirjoitus, jossa tapahtumapaikkana barbaarinen vankilalaitos. Sekä tietenkin "ripaus" hongkongilaisille elokuville ominaista huumoria. Japanilaisen Crying Freeman ‑sarjakuvan (1986–1988) perusteella Hongkongissa myöskin 1990‑luvun alussa toteutetut toimintaelokuvat Killer's Romance (Philip Ko Fei, 1990) ja The Dragon from Russia (Clarence "Naked Killer" Fok, 1990) ovat kumpikin vähintään tyydyttävästi onnistuneita elokuvia, mutta huomattavasti räikeämmän japanilaisen sarjakuvalähdemateriaalin pohjalta syntynyt Story of Ricky on näistä parhaiten profiloitunut aidoksi kulttielokuvaksi, josta on maininta peräti Peter von Baghin elokuvaraamattutiiliskivessä Elokuvan historia (Otava, 1998).
Story of Ricky on myös ensimmäisiä hongkongilaisia elokuvia, jotka saivat länsimaisillekin harrastajille tiettyjä mielikuvia synnyttävän, alun perin seksille ja nakuilulle suunnatun CAT III ‑ikärajaluokituksen pelkästään väkivaltaisuutensa johdosta. Macaussa ainakin vankilan osalta kuvattu Lam Ngai Kain elokuva onkin mielenkiintoinen osa Hongkongin elokuvamaailman kehitystä vuosituhannen lopulla, mutta kaikkien muidenkin "hurjan maineen" omaavien elokuvien tavoin myös siihen kannattaa tutustua mahdollisimman rauhallisin mielin, ilman länsimaisten julkaisijoiden ja mainoslauseiden liioittelevia adjektiiveja ja muuta vouhotusta.
Tarinassa 21‑vuotias Ricky (Louis Fan Siu‑wong) vangitaan kolkkoon vankilaan, jota ei voi kuitenkaan kutsua mitenkään superkontrolloiduksi, hyvin vartioiduksi tai ylipäätään realistiseksi, vaan pikemminkin absurdiksi, epätodelliseksi ja koomiseksi koko muun elokuvan tavoin. Vankilan väliaikaisena johtajana toimii englanninkielisessä käännöksessä Kykloopiksi kutsuttu lasisilmäinen läskipää (Fan Mei Sheng), jolla on myös koukkukäsi ja brutaalit käytöstavat. Lisäksi vankilan eri siipiä "johtaa" pahamaineinen Gang of Four, joista yhtä maskuliinista taistelijaa näyttelee japanilainen Yukari Oshima – monesta Hongkong-toimintaelokuvasta tuttu pimu. Yliluonnollisia voimavaroja, mutta myös OIKEAMIELISYYTTÄ omaava tulokas Ricky päätyy pian rivivankien suosioon ja vartijoiden sekä Kykloopin vihamieheksi. Taistelulajissaan voittamaton Ricky päätyy välittömästi mättämään turpaan kaikkia vankilan kaltoinkohtelijoita, joiden ilkeiden tekojen myötä Ricky joutuu taistelemaan myös omien traumaattisten, ja koko vankilatuomioon johtaneiden, muistojensa kanssa.
Se mikä tekee Story of Rickystä hieman erilaisen elokuvan jopa Hongkongin hullussa perspektiivissä piilee Rickyn omassa kehossa. Hän voi yksinkertaisesti lyödä ihmisiä mäsäksi aina kun joku onneton päätyy haastamaan riitaa. Sitähän vankilassa tapahtuu tietysti usein, eikä ainoastaan Rickylle: vankilan kovikset muun muassa höyläävät nenän irti vanhalta miesvangilta ennen kuin elokuvaa on kulunut kymmentä minuuttia. Sitten joku kaatuu naama edellä pystynaulaisen lankun päälle. Huono onni jatkuu "suihkukohtauksessa", kun eristyssellissä lusinut ylipainoinen ja kuolaava mielipuoli provosoi Rickyä, joka päättää tappelun lyhyeen iskemällä nyrkkinsä ison miehen vatsasta läpi sotkuisin seurauksin. Tämä kaikki kattaa siis hyvin pienen osan elokuvasta. Räikeä alku tekee selväksi myös sen, että vaikka elokuva onkin verinen ja brutaali, on se sitä myös samalla tavalla kuin esimerkiksi komedialliset kauhuelokuvat The Evil Dead II (1987) ja Braindead (1992) tai jotkut Troman elokuvat. Touhu on tarkoituksenmukaisesti yliammuttua ja sitä kautta pakostakin myös koomista turpaanvetoa, vaikka sen kohteina ovatkin zombieiden ja demonien sijaan ihmiset.
Elokuvassa vallitsee ohjaajalle ominainen vimma, levottomuus ja vauhti, jossa sarjakuvamainen julmuus ja sen rinnalle esitetty puupäähuumori voivat tuntua oudoilta länsimaiselle katsojalle – ainakaan elokuvaa ei pysty lajityypittämään yksiselitteisesti, mikä on usein hyvä asia. Tiivistettynä tätä kaikkea voisi havainnoida vielä kohtauksella, jossa jättikokoinen ja tatuoitu Hai (Frankie Chin Chi‑leung, joka nähdään muun muassa katugangsterina Simon Yamin rinnalla Ringo Lamin Full Contactissa vuodelta 1992) huomaa Rickyn ylivoiman ja suorittaa verisen harakirin kesken taistelun, minkä jälkeen hän vielä salakavalasti kietoo syliin valuneet suolensa Rickyn kaulan ympärille alkaen kuristaa tätä niillä. Taustalla johtaja huutaa: "Hai, you really live up to your reputation!"
Lam Ngai Kain filmografiassa taitaa ainoa ei‑humoristinen tylytysleffa olla vuoden 1988 Her Vengeance, jossa nainen päätyy kostamaan raiskaajilleen sateisen synkillä kaduilla. Vastaavasti The Seventh Curse (1986) on lähes ainutkertaisen nerokas sekamelska toimintaa, mustaa magiaa, oikeita lieroja ja järjettömiä ideoita. Killer's Nocturnessa (1987) on sen sijaan kohtaus, jossa mies tappelee kengurua vastaan. Rickyn tarina siis päätyi selvästi oikean elokuvaohjaajan käsittelyyn.
Huvittavuutta ja hyvin hongkongilaisen genre-elokuvan yhtä sielunmaisemaa kuvaa se moraalinen jämäkkyys, jota Ricky noudattaa vankilassa myös muiden esimerkiksi. Vankila-alueelta löytyy kätketty oopiumiviljelmä, jonka Ricky joutuu tuhoamaan sen ylläpitäjää syvästi paheksuen (ja murjoen). Monissa tappeluissa on myös selvää, ettei Ricky haluaisi tappaa ja pyrkii väkivaltaisimpienkin vastustajiensa tyynnyttelyyn ja pelastamiseen jopa oman henkensä uhalla. Story of Rickyssä on siis samanaikaisesti läsnä elementtejä muun muassa Bruce Leeltä ja kungfu-elokuvan sankarillisesta tai ylevästä perinteestä ainakin lyhyen treenikohtauksen ja Rickyn omaksuman sisäistä vahvuutta/tyyneyttä/epäitsekkyyttä korostavan opin muodossa.
Myös Rickyn mielessä välkkyvät hempeät muistot tyttöystävästä sekä Rickyn muutamat esineet (kuolleen miehen tekemä puuveturi sekä huilu ja suuri lehti, joita Ricky soittelee itsekseen) tuovat kenties töksähtävyyttä mutta myös aitoa harmonisuutta ja kiehtovuutta tähän hulluun kokonaisuuteen. Hongkong-elokuvat ovat omapäisimmillään villejä ja unohtumattomia. Niissä erilaiset ja erisävyiset elementit saattavat törmätä toisiinsa jopa saman kohtauksen sisällä, mikä tekee niistä vaikeammin määriteltäviä ja luokiteltavia omituisuuksia, jotka yllättävät usein tottuneenkin länsimaisen katsojan. Jos esimerkiksi karkeasti vertaa Story of Rickyä niihin sarjakuvafilmatisointeihin, joita Hollywoodista tulee nykyään paljon, on luvassa "jotain muuta."
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
choreographers
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria