Tatu Piispanen

Drunken Monkey (2003)

Ohjaaja:

• Liu Chia-liang

elokuva arvostelu

Veteraaniohjaajan 2000-luvun pelinavaus jää kungfu-elokuvan kunnian päivien halvaksi ja hailakaksi haikailuksi.

Ennakko-odotukseni uudelle Liu Chia-liang ‑elokuvalle olivat kohtalaisen korkeat huolimatta veteraaniohjaajan edellisestä Drunken Master III ‑flopista (1994) – Hongkong ei ole tuottanut kelvollista kungfu‑leffaa sitten vuoden 1994 erinomaisen Fist of Legendin ja Drunken Monkeya mainostetaan "uuden vuosituhannen ensimmäisenä oikeana taistelulajielokuvana". Pettymys olikin melkoinen, kun pätkä paljastui halvannäköiseksi kohkaamiskomediaksi keskinkertaisilla mättökohtauksilla höystettynä.

Liu Chia-liangille ei ole herunut ovensa uudelleen avanneen Shaw Brothersin tallista kunnon rahoitusta, vaan elokuva on kuvattu ilmeisen minimaalisella budjetilla. Tv‑tuotantomainen kuvanlaatu saa epäilemään, että kuvauksessa on oikean filmin sijasta käytetty digitaalista videointia. Lisäksi leffassa on aivan uskomaton määrä käsittämättömiä anakronismikämmejä, ja 1930‑luvun kiinasta löytyy mm. nykyaikaisia pukuja, kuminen koripallo ja vaihdepolkupyöriä.

Budjettirajoitusta pahemmaksi ilonpilaajaksi nousee kuitenkin täysin huumorittomien ensimmäisten 20 minuutin jälkeen alkava sietämätön komediakohellus. Pelleily on todella ala‑arvoista ja tekijät ilmeisesti ihan oikeasti kuvittelleet baanaaninkuoreen liukastumisen vielä naurattavan jotakuta. Jet Lin nuoremmaksi luokkatoveriksi mainostettu Jacky Wu (Tai Chi II, 1996) ei ole akrobaattina mikään toivoton tapaus, mutta koomikkona täysin kyvytön. Karismattoman suorituksen perusteella en usko, että hän tulee koskaan nousemaan HK‑näyttelijöiden ykköskaartiin: Wu ei onnistu tuomaan idioottimaisesti naamaansa vääntelevän juntin rooliin mitään sympaattista. Kenties pappa‑Liu on ottanut nuoriksi päähenkilöiksi noloimmat löytämänsä tapaukset saadakseen itsensä näyttämään pätevämmältä.

Elokuvan tarinan lähtökohta on niin kulunut, ettei se herätä vähimmässäkään määrin kiinostusta – jumalauta, vuosi on 2003 eivätkä ne vieläkään keksi tämän omaperäisempää? Ikääntynyt Monkeyish Fist ‑mestari Liu Chia-liang joutuu salakuljettajien juonittelun tielle ja hänet päätetään päästää hengestään. Ikääntynyt taituri selviää kuitenkin murhayrityksestä hengissä ja kouluttaa itselleen seuraajan typerästä nuoresta miehestä (Wu). Sitten treenataan ja lopuksi seuraa kostoreissu. Että näin.

Kungfu on ilmeisesti antanut tilaa komedialla budjetin sanelemana, sillä taistelutuokioita nähdään harmillisen harvaan. Hauskinta on nähdä vanhukset Liu Chia-liang ja Gordon Liu ottamassa yhteen, joskin seitsemättä vuosikymmentään elelevä vanhempi herra Liu turvautuu ymmärrettävästi stunt-näyttelijöihin akrobaattisimmissa liikkeissä. Koreografia on pätevää, mutta kähinät tuntuvat jotenkin munattomilta. Vaikka lopussa yllytään jo varsin korkeatasoiseen kungfuiluun, yhtäkään leuatloksauttavaa jaksoa tai edes liikettä ei nähdä. Humala-aspekti on lisätty pelkästään Drunken Master II:n (1994) menestyksellä ratsastamisen toivossa, eikä tarina anna sen olemassaoloon minkäänlaista syytä. Lisäksi kummallisen laimeat äänitehosteet vievät taistelukohtauksilta entisestään tehoa.

Elokuva todistaa hengen vielä pihisevän Liu‑vaarissa, mutta ohjaus‑ ja toimintatähtihommat saattaisi olla viisaampaa jättää tuoreemmille kyvyille – ja tuoreilla kyvyillä en missään nimessä tarkoita tämän leffan nuoria näyttelijöitä. Koreografina Liun päivät eivät toivottavasti ole vielä ohitse.