Julkaistu: 2003-08-20T00:00:15+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Jesús Franco
Jesus Franco on mielenkiintoinen tuttavuus. Luotuaan uralleen tasaisesti pohjaa 60‑luvulla, ohjasi hän vuonna 1970 parikin kulttiklassikkoa, Vampyros Lesbos ja She Killed in Ecstasy, joita molempia tähditti säkenöivän kaunis Soledad Miranda. Hänen vakionaisekseen vakiintui kuitenkin hänen "vaimonsa" Lina Romay, jonka hyvin muodostunutta kehoa hän on esitellyt oikein auliisti elokuvissaan, jopa munan lutkutusta myöten elokuvan Les avaleuses (1973) pisimmässä versiossa. Seksi ei ole siis missään vaiheessa ollut Francolle mikään ongelma, vaan pikemminkin ehto, mistä päästään luontevasti Susan Hemingwayn tähdittämään nunsploitaatioon Love Letters of a Portuguese Nun. Lisätään tähän vielä Francon mielenkiinto wip‑elokuvia kohtaan, joita hän pääsi ansioituneesti tekemään yhdessä tuottajalegenda Erwin C. Dietrichin kanssa ja joista kenties herkullisin on vuonna 1975 valmistunut Martine Stedilen jumalaisella keholla herkutteleva Barbed Wire Dolls, niin kaikki elementit on kasassa: alastomuus, ruoska ja nunnaluostari, sekä kirsikkana kakun päällä, Saatanan hahmossa panohommiin pääsevä itävaltalainen veteraaninäyttelijä Herbert Fux.
Love Letters of a Portuguese Nunin alku toistaa suurimman nunnakliseen, eli vanhoillisen isän, joka löytää tyttärensä syleilemästä nuorukaista, minkä johdosta tytär passitetaan nunnaluostariin. Seuraava klisee on tietenkin, ettei luostari ole kovin pyhä paikka, vaan nunnat suorastaan ratkeavat, ellei vähän väliä joku ehdi hyväilemään heidän haaroväliään. Marian (Susan Hemingway) "onni" on tietenkin olla neitsyt, minkä johdosta hän vetää niin pappien kuin sisarten mielenkiinnon puoleensa. Kaiken lisäksi (ja katsojien onneksi) Maria sattuu olemaan neitseellisen kaunis punaisine poskineen, joten elokuvan kestettyä puolisen tuntia, on ainoa jäljellä oleva kysymys; kuka, miten, milloin ja missä? Ja yhteen näistä me jo vastasimmekin: Herbert Fux, eli Saatana itse. Mutta neitsyyden menettäminen ei ole kuin alkusoittoa, sillä luostarin kellarissa on tietenkin kidutuspenkki. Katsojille onkin jo väläytetty ruuvimasiinaa, joka on suunniteltu hyväksi välineeksi rusentaa ihmisen päätä. Ajatus siitä ettei päähenkilömme joutuisi kokemaan jotain vastaavaa, on suorastaan absurdi, ja pian Maria onkin sidottuna alastomana ristille, viiltoja kehollaan. Mikä onkaan siis lopulta tämän kauniin ja hehkeän tytön kohtalo, onko maailmassa mitään hyvää jäljellä?
Olkoonkin, että Love Letters of a Portuguese Nun sisältää paljon alastomuutta ja kidutuksia, osoittaa Franco aiemmille elokuvilleen tyypillistä sielukkuutta. Outona, omaleimaisena perverssinä Franco kuvaa naisvartaloa kuin kärsisi jonkinlaisesta fiksaatiosta, mutta onneksi elokuva ei missään vaiheessa sorru liialliseen eksploitaation. Monista muista ohjaajan teoksista poiketen jopa käsikirjoitus on tällä kertaa johdonmukainen, minkä voi laskea täysin tuottaja Dietrichin ansioksi. Muutenkin tuotantotiimi onnistuu budjetin huomioiden paremman kerran, sillä sekä kuvaus että lavastus ja puvustus miellyttävät silmää. Näyttelijöiden puolelta on syytä kehua Hemingwaytä, joka on roolissaan hehkeä kuin punahilkka pahan suden kidassa, tai mansikka kermavaahdossa; viaton ja kaunis. Muu näyttelijäkunta pitää sisällään itävaltalaisen William Bergerin sekä portugalilaisen José Vianan, jotka molemmat hoitavat leiviskänsä tyypillisellä eurooppalaiselle halpaelokuvalle ominaisella varmuudella. Kyseessä onkin kenties Francon ehein elokuvallinen saavutus, mikä ei kenties ole paljon, mutta jotakin.
Paras saatavilla oleva versio elokuvasta on saksalaisen Ascot Elite Home Entertainmentin Blu‑ray.
DVD-versioista paras on VIP Entertainmentin julkaisu, josta löytyy ekstroina mielenkiintoinen haastattelupaketti (Dietrich, Franco, Fux & Romay), nivaska trailereita sekä Francon elokuvien restauroinnista kertova dokumentti. Anchor Bayn Britti-julkaisu on valitettavasti leikattu.
FIx-keräilijöitä kiinnostanee Alfa Videon suomijulkaisu, Tuhansien himojen luostari. Tosin kasetin kanssa on syytä olla tarkkana, sillä niitä on liikkeellä kahta versiota – leikattua ja leikkaamatonta. Näistä jälkimmäisen tunnistaa siitä, että kannessa olevan nunnan nännit ovat näkyvillä. Lisäksi leikkaamattoman version kasetti on paljon painavamman tuntuinen kuin myöhemmät halpiskasetit.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria
personLinks