Jetro Suni

Flesh Gordon (1974)

Ohjaaja:

• Michael Benveniste
• Howard Ziehm

elokuva arvostelu

Ohjaus: Michael Benveniste, Howard Ziehm

Michael Benvenisten ja Howard Ziehmin yhteisohjaus Flesh Gordon on ison budjetin seksploitaatio, jolta jo nimensä puolesta odottaa enemmän kuin ehkä kannattaisi.

Elokuva alkaa ärsyttävällä introlla, jossa 17‑vuotias kynäniskanörtti lukee intro-selosteen: "Blaa blaa, teimme nyt tällaisen hauskan leffan, joka parodioi Flash Gordonia, ehe ehe..." Heti alkuun katsojille esitellään itse Flesh (Jason Williams), hänen matkakumppaninsa Dale Ardor (Cindy Hopkins). Hetkeä myöhemmin kuvioihin astuu myös Dr. Flexi Jerkoff (Joseph Hudgins) – voihan vitsi miten hauska nimi. Tässä vaiheessa leffan pääjuonikin on jo selvinnyt katsojalle; ilkeä ruhtinas Wang (William Dennis Hunt) lähettää planeetta Pornolta seksisäteitä, jotka saavat kaikki ihmiset kiimasta hulluiksi. Fleshin tehtävä on tietenkin lopettaa Wangin ilkeät puuhat, sillä eihän se nyt ole sopivaa, että ihmiset vain rietastelevat kellon ympäri.

Elokuvan huumorityylistä tulee ensimmäisenä välittömästi mieleen Steve Oedekerk (Kung Pow'n ja Thumb-elokuvien ohjaaja) – tällä tarkoittaen sitä, että tekijät uskovat oikeasti olevansa hauskoja kaikessa mitä tekevät, mutta tosiasiassa he ovat ainoita, jotka vitseille nauravat. Kaikki näyttelijät ylinäyttelevät kaiken – eivät siksi, että he olisivat huonoja työssään, vaan selvästikin siksi, että heidän on käsketty ylinäytellä. Aina kun jotain muka-hauskaa tapahtuu alkavat muka-hauskat pilipali-musiikit soida (yleinen tyyppivika myös lähes kaikissa Disney‑ ja Hongkong-komedioissa). Elokuvasta on siis selvästi yritetty väkisin vääntää niin huono että se olisi hauska – mutta valitettavasti yrityksessä on jääty puolitiehen.

Kaikkien näiden haukkujen jälkeen on kuitenkin syytä myös kehuille, sillä puolenvälin jälkeen elokuva joko parani hiukan tai ehti aiheuttaa pysyviä vaurioita aivoissa. Tohtori Jerkoffin, Fleshin ja Wangin aiemmin ärsyttänyt ylinäyttely alkaa tietyn altistumisajan jälkeen vaikuttaa oikeasti hauskalta, ja tultaessa "alaston letkajenkka" ‑kohtaukseen, ryhtyy pohtimaan mielessään jopa mahdollisia yhteyksiä Monty Python ‑elokuvien loistaviin musikaalikohtauksiin.

Niille, joita elokuvan humoristiset tai elokuvalliset arvot (niin mitkä arvot?) eivät jaksa kiinnostaa mainittakoon, että elokuvasta löytyy luonnollisesti myös valtavat määrät paljasta pintaa. Jos jossain kohtauksessa on naisia, ovat he aina joko puolipukeissa tai kokonaan alasti. Sympaattisin osa elokuvaa ovat kuitenkin sen vaivalla väsätyt pienoismallilavasteet, hölmöt erikoistehosteet ja stop-motion ‑tekniikalla hienosti toteutetut hirviöt, joista parhaimpia (penis-madot, metallikana ja lopun jättipeikko) voisi verrata jopa Ray Harryhausenin mestarillisiin luomuksiin.

Usein elokuvia joko vihaa tai rakastaa, mutta Flesh Gordonia vihaa aluksi ja lopuksi rakastaa. Perin outoa, mutta totta. Elokuva onkin selkeästi seksploitaatio-parodiagenren parempaa kastia. Kuriositeettina mainittakoon vielä, että Flesh Gordonista piti alun perin tulla hardcore-pornoelokuva, mutta rankkuusaste muutettiin kesken kuvausten pehmommaksi. Kaikki kuvattu hardcore-materiaali on sittemmin tiettävästi hävitetty tai hävinnyt, joten on hyvin epätodennäköistä, että elokuvan X‑rated-versio tultaisiin joskus julkaisemaan.