Julkaistu:

Kirjoittanut:

Julkaistu:


Mikael X. Messi - Lausteen himokämppä (2010)

kirja arvostelu

arvosana 4/5

Kirjailija: Mikael X. Messi

Lausteen himokämppä (2010) on rietas pikku kirjanen. Alun perin kirjoittaja Mikael X. Messin tarkoituksena on ollut omien sanojensa mukaan kirjoittaa pastissi vanhan ajan seksipokkareista, joissa erotiikkaa ja kovaksikeitettyä dekkariaineistoa yhdistelivät aikanaan esimerkiksi Lawrence Block ja Robert Silverberg. Lopputuloksesta tuli kuitenkin esikuviaan härskimpi, joten kirjat alkoivat kulkea omia polkujaan. Himokämpän jälkeen ilmestyneet Verikoirakirjat ovatkin panostaneet lukijan yllättämiseen entistä ronskimmalla ja ilkeämmällä mustalla huumorilla.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Lausteen himokämpässä seurataan kahta poliisia, Virtasta ja Kaihoniemeä, jotka saavat hälytyksen Lausteelle. Paikan päällä naapuri on valittanut kerrostaloasunnosta kantautuvista liian kovaäänisten orgioiden äänistä. Irstas ja lihava sikailija Virtanen sekä arka ja umpimielinen runkkari Kaihoniemi ovat vihanneet toisiaan syvästi jo pitkään. Kun kämpästä löytyy vielä molempia himottava venäläinen nuori nainen, kaksikon keskeinen kauna kasvaa entisestään. Kummatkin haaveilevat prostituoiduksi epäilemänsä piukkaperseen hyväksikäyttämisestä, mutta samalla halveksuvat kollegansa kiinnostusta asiaa kohtaan.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Mynämäen motellin munamälleissä (2011) tapaamme jälleen Virtasen, joka on paennut Lausteella kokemaansa häväistystä räkäisen yömajan juoksupojaksi. Äijä ei ole päässyt eroon pakkomielteestään seksiin, ja tirkistelee motellissa yöpyviä neitokaisia ja näiden puuhasteluja käsi housuissa. Mutta pahaksi onneksi miehen himojen kohteeksi sattuu väkivaltaista poikaystäväänsä Mynämotelliin paennut nainen, Tatjana. Samaan aikaan raivostunut gangsteri Matula kätyreineen kaahaa kovaa vauhtia kohti Mynämäkeä hakemaan heilaansa vaikka väkivalloin.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Messin kirjat toistavat varsin samankaltaista kaavaa. Aluksi himokkaat miehet vetävät käteen, haaveillen naisten alistamisesta ja raiskaamisesta. Lopulta kuitenkin naiset osoittavat olevansa miehiä viekkaampia. Ukot joutuvat itse nöyryytetyiksi ja seksuaalisesti pahoinpidellyiksi. Tytöt löytävät itse tyydytystä vain toisista tytöistä. Seksi tapahtuu isoksi osaksi vain hahmojen pään sisällä, mutta kuvaileva, tarkkanäköinen teksti tukee tätä varsin hyvin.

Kahden ensimmäisen Verikoirakirjan vertailussa Himokämppä voittaa selvästi. Hahmokavalkadi pysyy vielä hyvin Messin hallinnassa ja koko homma johdatetaan sopivan ylenpalttiseen finaaliin, jossa dildot paukkuvat. Mynämäki sen sijaan on etenkin alkupuolella turhan pahasti itseään toistava. Jatkuva kiimaisten hahmojen käteenveto alkaa jo puuduttaa. Tekstissäkin kerrotaan useaan kertaan, että liian runkkaamisen takia mällikin on enää "ohutta, läpinäkyvää nestettä".

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Jälkimmäisessä kirjassa on myös aivan liikaa hahmoja, eikä usealla heistä ole kovinkaan suurta funktiota tarinassa. Siksi loppua kohti heitä on päästettävä päiviltä tuon tuostakin. Painotus alkaa kallistua liian vahvasti puhtaan rikosgenren suuntaan. Japanilaista sidontaa sisältävä kliimaksi ei sekään onnistu kasvattamaan Himokämpän nostamaa korkeaa rimaa. Kaiken kaikkiaan kirjanen on silti varsin hyvin kirjoitettu ja lähes yhtä räävittömän hauska kuin edeltäjänsäkin.

Teoksen tiedot:

Käsikirjoittaja

distributors

Kategoria

Julkaistu:


Mikael X. Messi - Runkkuloma Rivieralla [Messi] (2012)

kirja arvostelu

arvosana 2/5

Kirjailija: Mikael X. Messi

Tuskan parahdus! Kotimaisen kirjallisuuden alalla pahin pettymys vuonna 2012 ei ollut nyyhkykirjailija Sofi Oksasen Kiinaan ulkoistettu kirjallisuuden Nobel. Tuota tapausta selkeästi pahempi oli havainto siitä, että Mikael X. Messi alkaa väsyä omiin perseilykirjoihinsa. Onneksi Runkkuloma Rivieralla on flipattava läpyskä, jossa on kaksi puolta. Debyyttinsä tekevä Carlos Caramba samaa otsikkoa kantavine tuotoksineen vihkosen toisella puolella onnistuu paljon Messin uutukaista paremmin.

Messin Runkkuloma tuo jälleen keskiöön entisen poliisin, Kaihoniemen. Selkärangaton surkimus on kollegansa Virtasen tavoin paennut Lausteella koettua skandaalia palvelualalle. Kaihoniemen uusi työpaikka on kahviossa Maskun Rivieralla, ankeassa retkeilykeskuksessa. Yksinäinen nilviäinen haikailee esinaisensa Raemäen perään ja kärsii isottelevien raggarien pilkasta. Rivieralla asiakkaat tulevat ja menevät, juonien parinvaihtoja ja toistensa murhia.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Ennen varsin suoraviivainen Messi sotkee juonen peruslangat tällä kertaa pahanpäiväisesti. Hahmojen äärimmäiset motiivit tuntuvat paikoin hatusta vedetyiltä. Juoni toisintaa paljolti Mynämäen motellin munamällien kuvioita, mutta paljon ankeammin ja ilottomammin. Sämpylän väliin livahtava siemenneste herättää vielä aluksi iloa, mutta sen jälkeen homma etenee kuin autopilotilla.

Kaihoniemi yksinään on heikko juonen kiintopiste. Kaikin puolin pateettinen äijä on uhri, jota on hankala edes sääliä. Hommaan tarvittaisiin joku Virtasen kaltainen sovinistisika, jonka nöyryytystä odottaisi oikein vesi kielellä. Uudet tuttavuudet Lehtosen Sakke ja Hevi-Timppa ovat lupaavia hahmoja, mutta eivät pääse missään vaiheessa irrottelemaan ja porsastelemaan tarpeeksi.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Carlos Caramban riemastuttava kertomus sen sijaan tarjoaa juuri sitä, mitä Messinkin uutuuskirjalta odotettiin: häkellyttävän rietasta hekumointia ja ällistyttävän överiksi meneviä juonikuvioita. Caramban Runkkuloma seuraa Teppoa, keski-ikäistä miestä, joka on ajautunut erilleen vaimostaan Susannasta. Mies päättää viettää romanttisen viikonlopun Maskun Rivieralla yksinään käteen vetäen. Suunnitelma ei ota onnistuakseen, ensin rivon väliin kiilaavan siivoojamummon takia, sen jälkeen teini-ikäisen Milla-tyttären pyöriessä mielessä. Turhautunut Teppo lankeaa pian seksinhimossaan salakavalaan ansaan, jonka on keittänyt kasaan todella häiriintyneestä fetissistä tyydytystä saava naikkonen.

Kirjaa lukiessaan on pakko välillä pysähtyä hengähtämään ja pohtimaan mitä ihmettä mahtaa Caramban päässä liikkua. Jos luulee kokeneensa ja nähneensä kaikki kuviteltavissa olevat rivoudet, on syytä tutustua miehen ajatusmaailmaan. Seksin, väkivallan, sekä kaikkein kielletyimmät mielihalut ja fetissit luontevasti yhteen pakkaan sekoittava tarina onnistuu yllättämään lukijansa takaapäin. Huumori on äärimmäisen kieroutunutta, pikeäkin mustempaa ja aivan hulvattoman hauskaa.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Kaiken pohjalla on jopa ihan onnistunut tarina hajoamaisillaan olevan perheen keskeisistä skismoista, haluista ja puutteista. Nämä on sitten maustettu lähes psykoottisen eriskummallisilla aineksilla, moottorisahamurhista sähköshokkeihin.

Kaikkiaan kirjakokonaisuus muistuttaa Grindhouse-elokuvan (Planet Terror ja Death Proof, 2007) kahden erilaisen törkynäkemyksen toisiaan tukevaa ja ylittelevää makkarakalasoppaa. Runkkuloman tapauksessa homman enemmän lekkeriksi vetävä hölmöily nykäisee pitemmän korren kuin dialogi‑ ja hahmopainotteisempi puolikas.

Teoksen tiedot:

Käsikirjoittaja

distributors

Kategoria

Julkaistu:


Mikael X. Messi - Varissuon varvimestarit (2013)

kirja arvostelu

arvosana 4/5

Kirjailija: Mikael X. Messi

Ilomälli lentää kun Mikael X. Messi huipentaa Varsinais-Suomi ‑tetralogiansa. Selvästi kirjailija on ottanut onkeensa edellisiä osia riivanneista ongelmista. Kliimaksi Varissuon varvimestarit saattaa olla sarjan paras teos – ainakin tähän mennessä. Poissa on tuttu hitaasti aukeava, huippukohtaa petaava rakenne ja nyt törkyä riittää opuksen jokaiselle sivulle. Yllätyksiä kuitenkin piisaa kuin asentoja Kamasutrassa.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Ehkä pääosahenkilöstön leikkaus kovemmalla kädellä on myös auttanut luomaan entistä sutjakamman opuksen, jota on hankala laskea näpeistään luku-urakan aloitettuaan. Tällä kertaa valokeilaan pääsevä kaarti on enimmäkseen aiempien kirjasten pikkurooleista tuttua. Kyseessä on vain neljän hahmon välinen valtapeli. Kirjan keskeiset henkilöt ovat surullinen nuori käsityöharrastaja Harri Teikka, tämän entinen koulukiusaaja, paikallisbaarin piripää Roiha, epäilyttävä hämärämies Erkkilä sekä keskeisenä toimijana dominaroolista nauttiva bisnesnainen Niemelä. Nelikko käy keskenään eläimellistä valtapeliä, jonka alfa-urooksi tai ‑naaraaksi pääsevälle on luvassa sadistista lisänautintoa muiden kustannuksella. Yllättäen Messi tuo hahmojen välisten suhteiden myötä myös tiettyjä epäkohtia modernissa suomalaisessa yhteiskunnassa. Etenkin syrjäytyneen köyhän nuoren miehen ja rikkaan liikenaisen välinen suhde muodostaa kiinnostavan allegorian tilanteesta, jossa vain kylmät, vahvat ja röyhkeät pärjäävät.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Yksinäinen Teikka vastaa epämääräisten Varissuon varvimestareiden päiväkahvi-ilmoitukseen toiveenaan päästä edes kerran pukille. Ilmoituksesta vastuussa ovat umpikierot rakastajat Niemelä ja Erkkilä, jotka etsivät yhteiskunnan pohjasakkaa omiin perversseihin verikekkereihinsä. Sadistinen, mutta seksikäs Niemelä aikoo hankkiutua esiin kaivamastaan hemmosta hiljalleen eroon, mutta päättääkin ottaa surkimuksen ensin henkilökohtaisesti koulittavakseen katsoakseen mihin se johtaa. Kaltoin kohteluun tottunut Teikka kokee Niemelän kohtelusta ristiriitaisia alistumisen ja voimautumisen tunteita. Hän kehittää juonen kostaakseen myös Basso-baarissa hänen vähiä rahojaan turpasaunan uhalla anastavalle Roihalle.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Aikaisemmissa opuksissaan Messi on ollut melko säälimätön itkurunkkarimaisia päähenkilöitään kohtaan. Kiihottavat fantasiat ovat jääneet saavuttamatta ja kouraan on jäänyt vain oma luu. Tällä kertaa kuitenkin Teikan ahdinkoon suhtaudutaan astetta empaattisemmin. Ahdistaviin kuvioihin jumiin jäänyt mies ei koe elämässään juuri koskaan mitään muuta kuin nöyryytyksiä, alistamista ja masentavaa itsesääliä. Vaaran rajoilla uuden kokeilu lienee hänelle ainoa mahdollinen ulospääsy Varissuon oravanpyörästä, vaikka pelissä on panoksena enemmän kuin hän uskookaan ja kohtalon ruletti on jo lähtenyt pyörähtämään. Ei mies likaantumatta kirjan koettelemuksista pääse, mutta ainakin lopussa hänenkin horisontissaan kulottaa hieman toivoa paremmasta. Vaikka emäkelmit saavat ansionsa mukaan, ei Messi sentään niin pahasti ole pehmennyt että suorastaan jakelisi selkeitä opetuksia.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Lopulta kirja toimii sen varassa, ettei se toista liian selkeästi totuttuja kuvioita. Ulostuslääke kurnahtaa vatsassa, korkokengän porautuminen tykyttää takaraivossa ja erektioelimiä kouraisee kun näitä juttuja lukee. Pahan motellinomistajan käsittelyssä eivät pikkupojatkaan ole turvassa. Vaikka tietyt teemat toistuvat jokaisessa Verikoirakirjassa, on tällä kertaa mukana aimo liuta kokonaan uusia härskiyksiä. Messin mielikuvitus on tosiaan noussut aivan uusiin sfääreihin. Osa kirjan likaisuudesta tulee myös osuvasta kuvauksesta, jossa saastaiset kerrostaloasunnot, kuppaiset kaljabaarit ja visvaiset varastohallien löyhkän ja sikolättimäisyyden maistaa melkein suussaan.

Vaikka Mikael X. Messi ilmeisesti ripustaa kirjoituskynänsä naulaan (ainakin toistaiseksi), luvataan kirjan viimeisillä lehdillä jotain erittäin kiehtovaa. Siegfried Messin tuhotuksi luultu kotinatsien seksirikoksista kertova Karjalan kalmonhässijät on luvassa uusintapainoksena vuonna 2014! Tätä sopii kirjan aiheuttaman hekuman valossa odottaa innolla.

Teoksen tiedot:

Käsikirjoittaja

distributors

Kategoria