Redemption Films – Blu-ray-julkaisut

Redemption Films on brittiläisen Nigel Wingroven vuonna 1993 perustama eroottissävyisten ja goottihenkisten eurooppalaisten kauhuelokuvien julkaisuun keskittynyt yritys. Vuoden 2011 lokakuussa Kino Lorber osti oikeudet yrityksen koko julkaisukatalogiin sekä nimeen ja on sittemmin jatkanut elokuvien julkaisua Blu-rayllä samaisen brändin alla. Yrityskaupan jälkeen Wingroven Salvation Group -yritys jatkoi vielä toimintaansa vuoden 2014 marraskuuhun saakka. Kino Lorberin Redemption-sarjan viimeiseksi julkaisuksi jäi 7.7.2020 selkämysnumeroinnilla 58 ilmestynyt Jesús Francon Neurosis (Revenge in the House of Usher, 1983). Juokseva numerointi on muilta osin täydellinen, mutta numerolla 13 ei tiettävästi julkaistu lopulta mitään elokuvaa. Vuoden 2013 lopulla seuraavan vuoden julkaisuksi huhuttua Nude for Satan (1974) -Blu-raytä ei koskaan sitäkään ilmestynyt, vaikka netissä kiersi siitä kansikuvakin Redemption-logolla (ja virheellisellä alaotsikolla "The Cinema of Jean Rollin", vaikka kyseessä on Luigi Batzellan elokuva). Nude for Satan on kuitenkin julkaistu Redemption-sarjassa dvd:llä, joten elokuvan julkaisu teräväpiirtona olisi sen myötä voinut hyvinkin olla mahdollista.