Kolmoskanavan Club Erotica -sarjan esitykset vuosina 1990–1992

Kolmoskanavan Club Erotica -elokuvia esitettiin televisiossa videosensuurin vuosikymmenenä. Nykynäkökulmasta tarkasteluna esityssarja muodosti merkittävän sukupolvikokemuksen kielletystä hedelmästä. Sarjan nimikkeet tarjoavat ansiokkaan läpileikkauksen eroottisen elokuvan historiasta, oudommista pornoelokuvista vakavahenkisiin klassikoihin. Liukumaa on Salvatore Samperin seksuaalisesta draamasta La bonne (1986) aina Ron Jeremyn tähdittämään leikattuun pornoon ja Kullervo Koiviston teokseen, jonka pelättiin nostattavan mekkala. Myös muutama tv-sarja esitettiin konseptin osana. Esitykset alustettiin sensuellilla juonnolla (kuva), esimerkiksi Serge Gainsbourgin melodian soidessa taustalla. Lista sisältää Club Erotican elokuvat ja kaksi sarjaa. Näiden lisäksi ohjelmapaikalla näytettiin kesän 1992 ajan Playboy Late Nightia, joka tiistai, sekä 21.8.1992 ohjelma nimeltä Sexikäs Non-Stop, joita ei ole listassa. Nimikkeiden kohdalla on esityspäivä ja toisinaan sitaatti silloisesta arviosta tarjoamaan aikalaiskonteksti ja taustaa teoksesta. Eroottisia elokuvia esitettiin pääkanavilla myös Club Erotican ulkopuolella, kuten esimerkiksi Nana, ilotyttö (Nana, 1983) maikkarin paikalla TV1:ssä (23.7.1990).