Sielunkehrääjä (2017) - suomalainen scifi-elokuva

Psychic 18.5.2013 12:50
sielunkehraaja_2.jpg

Sielunkehrääjä (K-13) on tulevaisuuden Etelä-Suomeen noin tuhannen vuoden päähän sijoittuva eeppinen post-apokalyptinen tieteiselokuva. Ihminen on tuhonnut itsensä ja suuren osan Maasta. Eläimet ja uudet lajit ovat nousseet raunioiden ja tuhkan keskeltä planeetan herroiksi. Tarina kulkee ajassa maailmankaikkeuden synnystä Maan viimeisiin päiviin ja uuden ajan sarastukseen.


Elokuva on mytologinen, runollinen ja unenomainen matka luonnon ja raunioiden sielunmaisemiin. Maan todellisuus, muistot, unet, mennyt ja tuleva kietoutuvat toisiinsa. Ne kehräävät elämän ja kuoleman haurasta lankaa uudessa maailmassa, jossa osa kasveista ja eläimistöstä on säästynyt tuholta. Uusia lajejakin on kehittynyt. Luonto pyrkii selviytymään Maan rippeiden keskellä – ja jotain ihmeellistä Maan ulkopuolista on tapahtumassa...


Ohjaajan edellinen fantasiaelokuva Kevääntuoja: Uuden Luonnon lauluja (2008) sijoittui Dragon*Con 2009 lyhytelokuvafestivaaleilla dokumenttisarjassa toiseksi ja se esitettiin YLE TV1:ssä pääsiäisenä 2010.


Maailman ensi-ilta: 10. elokuuta 2017 klo 17:15 @ Worldcon 75, Messukeskus Helsinki.


Traileri: https://www.youtube.com/watch?v=4yXowoML-5w


Nettisivut: http://www.jukkaeronen.com/sielunkehraaja


Blogi: http://www.jukkaeronen.com/blog/category/soulweaver


FB: http://www.facebook.com/soulweaverfilm


Elokuvan lisäksi Sielunkehrääjä on kokonainen maailma johon kuuluu valokuvia, musiikkia, äänimaailmoja, kuvituksia, maalauksia, runoja, sarjakuvia, novelli, taidekirja, karttoja. Tämän scifi-elokuvan ja maailman metsät, rauniot ja myyttiset paikat perustuvat oikeisiin kohteisiin Etelä-Suomessa, joihin voi täten itsekin käydä tutustumassa paikan päällä. Vielä kun ne ovat.

sielunk_stillit.jpg

Meller 25.5.2013 13:09

Jullesta tulee vahvasti mieleen Stalker. Toivon että tämä projekti onnistuu a) pääsemään maaliin asti, b) taiteelliselta sisällöltään. Kunnianhimoa ei ainakaan puutu.

Psychic 12.6.2013 01:13

Elokuvaan ja sen maailmaan liittyvä monitaiteellinen näyttely on meneillään Hangon kaupungintalon Galleriassa nyt – vielä ehtii.

Näyttely on avoinna 4.6. – 23.6.2013. Ma–pe 10–19, la-su 12–17. Osoite: Raatihuoneentori 5, 10900 Hanko.


Esillä on mm. elokuvan ensimmäiset minuutit, ambient/elektronisklassista musiikkia, suurvalokuvia, installaatioita, kuvataidetta ja paljon muuta. Näyttelyn toisessa osassa on sarjakuvia ja muuta taidetta. Tervetuloa!


Näyttelyn Facebook-tapahtumasivu.

Näyttelyjuliste.


Kiitos kommentista, Meller.

Psychic 4.7.2013 17:50

Finncon 2013 tapahtumassa nyt viikonloppuna (5.-7. heinäkuuta 2013) Helsingissä Kaapelitehtaan Galleriassa on näyttelypiste elokuvan ja sen maailman tiimoilta. Avoinna

pe 12-19, la 10-20, su 10-17.

Vapaa pääsy!



sielunkehraaja_2.jpg

Psychic 19.7.2017 14:41

8 vuotta tekeillä ollut post-apokalyptinen Sielunkehrääjä-tieteiselokuva (K-13) on viimein valmis.


Etelä-Suomi vuonna 2839. Ihmistä ei enää ole. Tulevaisuuden eläimet heräävät Maan valtiaiksi planeettamme viimeisinä päivinä. Tapahtumat alkavat kun vieras esine saapuu Maan läheisyyteen pimentäen auringon...


Elokuvan ensi-ilta on maailman suurimmassa scifi-tapahtumassa Worldcon 75:ssä Helsingissä Messukeskuksessa torstaina 10. elokuuta 2017 klo 17:15. Lämpimästi tervetuloa!

Myös elokuvan näyttely näyttelytilassa kaikkina päivinä 9.-13. elokuuta.


Traileri:


https://www.youtube.com/watch?v=4yXowoML-5w



Sivusto: http://www.jukkaeronen.com/sielunkehraaja

Blogi: http://www.jukkaeronen.com/blog/category/soulweaver

FB: http://www.facebook.com/soulweaver-film


soulweaver_poster_400x.jpg


PS. Aikataulu elokuvaesityksen ensi-illan osalta voi vielä elää; siitä lähempänä tarkennusta mm. Facebookissa jos tulee muutosta.

Psychic 9.10.2017 14:42

Sielunkehrääjä esitetään päivittäin Hangon Elokuvajuhlilla 2017 lokakuun 19.–22.

Vapaa pääsy, baari auki! Kino Komissar – Hotelli Bulevard, Bulevardi 8, 10900 Hanko.


Kaksi esitystä päivittäin, torstaista sunnuntaihin. (Vuorottelee Rakkautta ja anarkiaa ‑lyhäreiden kanssa.)


Aikataulut: http://www.jukkaeronen.com/blog/soulweaver-at-hanko-film-festival-october-2017/

Lisää tietoa Hangon Elokuvajuhlista: https://www.facebook.com/hangonelokuvajuhlat/


Elokuvan kesto 36 minuuttia. Kielletty alle 13 vuotiailta.

hkauma 21.9.2018 18:52

Onko Sielunkehrääjä vielä jostain katsottavissa? Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.