Thriller - en grym film

On jotain mätää Ruotsinmaalla... tai ainakin oli 70-luvulla, kun Bo-setä Thrillerin kasaan laittoi. Muka. Niin kovin eksploitaatiohenkisenä tähänkin päivään asti markkinoitu kielletty hedelmä on yhtä lailla sukua taide-elokuvalle kuin törkymaakarien tuotoksille. Samalla se on mielestäni yksi merkittävimpiä pohjoismaalaisia elokuvia vesimiehen ajan lopun jälkeen.

Viberniusin omien sanojen mukaan lähdettiin tekemään yltiökaupallista paskaelokuvaa: joko kommentti oli silkkaa vittuilua, Vibernius oli yltiöpihalla kaupallisuuden laeista, tai molempia. On totuus mikä tahansa, lopputulos on suurempaa kuin osiensa summa ja ansaitsee ehdottomasti paikkansa elokuvahistoriassa muutoinkin kuin skandinaavisena harvinaisuutena / kuriositeettina.

Mistä edes aloittaisi vaikuttuneiden ylistysten tulvansa? Vähän helvetin hienoa minimalistista kerrontaa ja valtavia välejä tarinan etenemiseen jättäviä aukkoja jotka mielikuvitus saa paikata miten parhaiten taitaa. Koko konsepti joka on arveluttava, tavallaan realistinen ja elokuvan nimen mukaan synkkä kuin pimein kuviteltavissa oleva komero. Christina Lindberg, jonka nukkemainen olemus nosti allekirjoittaneella Sex and Furyssa raivoa pintaan, on tässä korvaamaton, inhontäyteisen kytänpotkimisilmeen kilpaillessa jopa itse Meiko Kajin suorituksen Female Prisoner Scorpion ‑sarjassa kanssa. Vieraannuttava äänimaailma, superhitaat hidastukset, kauniit ruotsalaismaisemat. Yleinen säälimättömyys. Toteava kerronnan tyyli ilman turhia moraalisia painotteluja tai muita korostuksia. Suorastaan runollisiksi yltyvä väkivalta yleensä ja loppuratkaisu erikseen.

Mikään tästä vaikutuksen määrästä ei tietenkään olisi mahdollista, ellei Vibernius oikeasti tietäisi mitä helvettiä on kameran takana touhuamassa, ellei pelissä olisi oikeaa näkemystä ja kunnianhimoa, ellei tekijä olisi ollut mitä todennäköisimmin äärivittuuntunut esikoiselokuvansa taloudellisesta uppoamisesta, mikä oli ilmeisesti päämotivaatorina Thrillerin syntyyn. Raha ratkaisee? Varmaan niin, mutta ei kaikkea. Mukana on oltava hitosti aitoa tekemisen liekkiä, jotta kokonaisuus erottuisi oikeasti siitä umpikaupallisesta tusinaskeidasta mitä 70-lukukin kaikessa uljaudessaan niin monilta mantereilta pulppusi Mansonin klaanin tekojen ja hippikauden loppumisen kokeneen eksploitaationnälkäisen yleisön ravitsemiseksi. Sitä Thrilleristä löytyy.

Markus Sorsan arvostelu Elititistille vertaa Thrilleriä rohkeasti antiikin tragedioihin, ja olen samaa mieltä hänen kanssaan. Jotain kerta kaikkiaan fatalistista, suurta ja absurdiudessaankin karun käsinkosketeltavaa on filmille tallentunut.

Piruko siinä on, että nykyisenäkin sensuurin murtumisen aikana on eurooppalaisen ja/tai pohjoismaalaisen haettava Thrilleriä itselleen jenkkilästä R1-julkaisuina? Taitaa olla painoskin loppu sekä lyhentelemättömästä "explicit" editionista että They Call Her One-Eye ‑alaotsikolla kulkevasta siistitystä (hardcore-seksiaktit pois, väitetysti myös silmänpuhkaisukohtaus, en ole tarkistanut). Jälkimmäinen versio on katsomatta mutta hyllystä löytyy, mielenkiinnosta ja vertailun vuoksi piti olla molemmat.

Onhan tämä kuuluisuudessaan merkittävä tapaus, jolloin sitä on hyvinkin muikean (ja yksittäiskäyttäjien ei niin hyvin perustellun) maineen tähden myötä ylistettävä. Useimmiten ilman sen persoonallisempaa kommentaaria. Ihan omituista kakkaa, mutta pakko diggaa, koska se on kova merkkipaalu kotivideoiden kentässä. Niin, ja koska se on jo alkutekijöissään rehellistä paskaa, jossaa ei ole minkään valtakunnan väliä millään muulla tavalla kuin että se on ensimmäisiä kahjouksia (pohjoismaisessa) lajissaan, niin sen vain on pakko sitten olla hyvää. Oikeus yrittää toteutua monellakin tavalla, jolloin se käytännössä jää toteutumatta.

Näin ollen jatkopohdintana eniten tässä kiinnostaakin henkilökohtaisesti se, että olisiko kyseinen elokuva ilman jonkunlaista väkinäistä kultti- tai statustöhöilyä lukuun ottamatta missään määrin kiinnostava elokuva. Siis elokuva, ei vesikauhuisten ihmisten toisiinsasekaantumisvideo, jonka on sattunut joskus "ohjaamaan" kenialaiselta meteorologilta kuulostava Bo.

Tulkintojen ympärille on puettu hienoja sanoja, väkivaltahistoriaa on kirjoitettu uusiksi, peilin edessä on soviteltu korsetin lailla kiristyviä teemoja. Samalla pieni punainen terska on hiottu kuivasti hilseileväksi, vaikean arkuuden partaalle. Kipu on käsin kosketeltavaa. Elokuva jatkaa maineen keräämistä, muodikasta suusta suuhun ‑perinnetietoutta, jota sattui joku kuppahuuli joskus levittämään ja tyrkkäämään eetteriin. Onhan tällaista julkisesti aiemminkin tehty, muttei ainakaan näin halvalla tai eksplisiittisesti. Ja sehän sopii vankkumattomaan asenteeseen kautta aikojen. Asenne.

Yleisilmeeltä liikutaan puhtaan navettapätkän tienoilla. Rumalta kaikki näyttää toki valmistumisajankohtansa ja välinepuutosten takia, varmaan Bo olisi kuvannut elokuvan hienommaksi isommalla rahalla. Mutta kaikkea ei voi köyhä dorkakaan saada.

Juoni: Joku karjakoista on suuttunut sonnien jatkuvaan monottamiseen, aina lehmien luokse lypsylle laukatessaan. Hermostuttaahan sellainen. Tyhmempää lantasaapasta saattaa alkaa jopa ahdistamaan, kun pitää vatkata saman sukupuolen tissejä vaikka olisi muutakin tarjolla, ehkä sitten aikanaan muuallakin kuin tissiaitassa. Jossain välissä alkaa kolista lanttuun raaemmin, koska eihän hipahtavien oripoikien stondikset pelkällä aamurunkulla laanu.

Meller (27.3.2013 23:13)

Mukana on oltava hitosti aitoa tekemisen liekkiä, jotta kokonaisuus erottuisi oikeasti siitä umpikaupallisesta tusinaskeidasta mitä 70-lukukin kaikessa uljaudessaan niin monilta mantereilta pulppusi Mansonin klaanin tekojen ja hippikauden loppumisen kokeneen eksploitaationnälkäisen yleisön ravitsemiseksi. Sitä Thrilleristä löytyy.

Pakko miettiä tällaisen väitteen edessä, että kumpi meistä on oikeasti enemmän humalassa? Voisin säveltää paljon irvokkaampaakin tekstiä, mutta ei lohkea kyllä tuon yli just nyt.

Foorumia aika pitkään seuranneena sanoisin sulle Seagulli, että korkki kiinni ennenku postailet noita sun muka-filosofisia juttujas, yleensä ne on vaan mukanokkelaa paskaa, jossa ei oo oikeesti mitään sanallista arvoo, vaikka sitä yritätki mukafiksusti aina kirjoittaa...Yleensä sun jutut jääkin suoraan lukematta ku ei niissä vaan oo mitään luettavaa.

Nice Boy (28.3.2013 02:24)

Foorumia aika pitkään seuranneena sanoisin sulle Seagulli, että korkki kiinni ennenku postailet noita sun muka-filosofisia juttujas, yleensä ne on vaan mukanokkelaa paskaa, jossa ei oo oikeesti mitään sanallista arvoo, vaikka sitä yritätki mukafiksusti aina kirjoittaa...Yleensä sun jutut jääkin suoraan lukematta ku ei niissä vaan oo mitään luettavaa.

And who in the blue hell are you?

"Muka-filosofista"? Se, että joku kirjoittaa (humalaspäissään) kryptistä tekstiä, tai se että lukija ei ymmärrä lukemaansa, ei tarkoita että asialla olisi mitään tekemistä filosofian tai sen tavoittelun kanssa. Rasittava syytös.

Mikäli onnistuu ratkaisemaan seagullin kritiikin pääkohdat (eli mikäli jaksaa lukea kyllin kärsivällisesti), ja mikäli ei loukkaannu tekstin aggressiivisuudesta ja syyllistävästä sävystä, niin varmasti useimmat ovat miettineet samankaltaisia asioita lukiessaan muiden arvioita elokuvista. Miten joku voi perustellusti väittää näkevänsä elokuvassa mitä väittää näkevänsä? Puhuuko kriitikko edes elokuvan ehdoilla, vai käyttääkö hän materiaalia oman kivan ajatuksensa esiintuomiseksi? Ja onko kriitikolla oikeasti mitään perustelutua omaa sanottavaa, eli perustaako hän oman tekstinsä vahvalle pohjalle vai puolivillaisille heitoille?

Sorsa esim. vertaa Thrilleriä antiikin tragedioihin, Meller on samaa mieltä rohkean ehdotuksen kanssa, ja seagull tuntuu ihmettelevän "mitä paskaa tämä nyt on". Mikäli ymmärsin oikein, seagullin näkemys on, että elokuva ei ole niin merkittävä, sen intentiot eivät ole yhtä ylväitä, kuin mitä arvostelijat väittävät. Tai ainakin, että tämä elokuvan merkitys vaatii enemmän todistusta materiaalista itsestään käsin. 

Kun Sorsa rakentaa thrillerin erityisyyttä kirjoittamalla thrillerin rikkovan 

"genre-elokuvan yhtä pyhimmistä konventioista: katsojan tulee aina olla perillä ajallisesta ja tilallisesta logiikasta, miksi ja miten jonnekin mennään.

"  tai Mellerin allekirjoittama rohkea väite "

Riisuessaan seksin, väkivallan ja koston paljaiksi konventioista Vibenius alkaa lähestyä jo antiikin myyttejä. Koko 

Thrillerin tarinaa leimaa askeettinen fatalismi, synkkä kulku kohti loppua, aivan kuten taruissa, missä sankarit ja seikkailijat kuulevat kohtalonsa ennustajaeukolta pystymättä sitä silti välttämään."; niin kyllä minullakin hälytyskellot alkavat soimaan. 

Ensinnäkään, en ole yleisesti pitänyt katsojan perillä oloa elokuvan ajallisesta ja tilallisesta logiikasta minään genre-elokuvan pyhänä konventiona. Ehkä tätä voisi avata hieman pidemmälle, ja perustellen, sillä ainakin itse olen katsonut paljon genre-elokuvia joissa ajallisuus ja tilallisuus tuntuvat olevan täysin turhia käsitteitä painotuksen ollessa kunkin teoksen pääfokuksessa. On se sitten tissit tai väkivalta tai joku muu. Toiseksi, viittaus antiikin tragedioihin on rohkea, mutta nähdäkseni suorastaan huutaa syvemmälle menevää analyysia a.) antiikin tragedioista ja b.) Thrillerin rinnastamisesta näihin tragedioihin, älyllisesti rehellistä oikeutusta vertaukselle. Se, että elokuvan tarinassa on aukkoja, ja että siinä keskitytään yhteen asiaan, ei välttämättä vielä oikeuta rinnastusta tragedian klassikoihin, ainakaan ilman syvempää perustelua.

Yksi asia, joka minua lisäksi askarruttaa, on elitistin arvioissakin joskus, tosin onneksi hyvin harvoin, viljelty tapa viitata ylimielisesti johonkin oletettuun korkeaan sivistyksen tasoon. "Tämän elokuvan kohdalla voidaan jo puhua X:n filosofiasta". Tai viitataan siihen, että tietty elokuva edellyttää tiettyä filosofisen/intellektuaalin ymmärryksen tasoa ennen kuin se pystyy avautumaan. Ei kuitenkaan lähdetä puhumaan X:n filosofiasta, eikä lähdetä läpikäymään niitä intellektuaalisen tai filosofisen diskurssin osia, joiden kautta elokuva keskustelee. Tyydytään viittaamaan tavalla, joka tuntuu yrittävän sanoa: "kuten me kaikki tiedämme, elokuva viittaa asiaan X", "tästä minä kirjoittaisin, mikäli minulla olisi aikaa siihen, tai ellei se olisi niin itsestäänselvää".

---

Tämähän on vain forumi, eivätkä täällä julkaistut tekstit ole kritiikkejä sinällään, eivätkä siten niin vakavasti otettavia. Mutta mikäs siinä, jos joku kyseenalaistaa, väittelee, esittää kysymyksiä, pyytää laajentamaan näkökulmia. Mutta voi sen toki tehdä nätimminkin kuin seagull. 

Mellerin mainion tekstin lukemisen jälkeen aloin aprikoimaan pitäisikö Thrillerille antaa uusi mahdollisuus.Omat hatarat muistikuvani elokuvasta kun ovat varsin negatiiviset.Päällimmäisenä mieleen ovat jääneet kömpelöt takaa-ajokohtaukset ja Peckinpah- vaikutteiset hidastukset.Itse asiassa noita hidastuksia taisi olla niin runsaasti etten ole ollenkaan varma olivatko ne jonkin sortin parodinen heitto bloody Samin suuntaan?

JPJ71 (28.3.2013 16:23)

Itse asiassa noita hidastuksia taisi olla niin runsaasti etten ole ollenkaan varma olivatko ne jonkin sortin parodinen heitto bloody Samin suuntaan?

Mulle noi hidastukset oli leffan suurin miinus. Piti katsoa kohtaukset pikakelauksella ja siltikin ne tuntui tuskastuttavan pitkästyttäviltä.

Todella ankea leffa, siitä minä nautin.

Hyvä viesti kaikinpuolin...

Yoshua Ben Yosef (28.3.2013 12:11)

Yksi asia, joka minua lisäksi askarruttaa, on elitistin arvioissakin joskus, tosin onneksi hyvin harvoin, viljelty tapa viitata ylimielisesti johonkin oletettuun korkeaan sivistyksen tasoon. "Tämän elokuvan kohdalla voidaan jo puhua X:n filosofiasta". Tai viitataan siihen, että tietty elokuva edellyttää tiettyä filosofisen/intellektuaalin ymmärryksen tasoa ennen kuin se pystyy avautumaan. Ei kuitenkaan lähdetä puhumaan X:n filosofiasta, eikä lähdetä läpikäymään niitä intellektuaalisen tai filosofisen diskurssin osia, joiden kautta elokuva keskustelee. Tyydytään viittaamaan tavalla, joka tuntuu yrittävän sanoa: "kuten me kaikki tiedämme, elokuva viittaa asiaan X", "tästä minä kirjoittaisin, mikäli minulla olisi aikaa siihen, tai ellei se olisi niin itsestäänselvää".

...mutta tämä kuvailemasi arviointitapa joissain jutuissa on vain vanhan koulukunnan (kirjoittajasta riippuva) tyyli kietoa tekstin ympärille letkeän humoristinen verho. Samalla mukaylimielisyydestä voi kehkeytyä samaistuttava tarttumapinta lukijalle, jolla ei ole ikuista jääpuikkoa perseessään. Tämä todettuna ilman mitään itsestäänselvyyksiä, foorumin elitistiasenne tarkoittaa hyvin pitkälle jotain ihan muuta kuin intellektuelliin kieleen perustuvaa törppöilyä, jonka todentaa ennen tätä viestiä pseudonyyminä lähetetty simppeli viesti. Ts. omia mielipiteitä lukuun ottamatta sen suuremmat analyysit voivat nussia itseään takaviistoon. Ben Yosefille kuitenkin suuri kapinallisuudesta.

Nice Boy (28.3.2013 02:24)

Foorumia aika pitkään seuranneena sanoisin sulle Seagulli, että korkki kiinni ennenku postailet noita sun muka-filosofisia juttujas, yleensä ne on vaan mukanokkelaa paskaa, jossa ei oo oikeesti mitään sanallista arvoo, vaikka sitä yritätki mukafiksusti aina kirjoittaa...Yleensä sun jutut jääkin suoraan lukematta ku ei niissä vaan oo mitään luettavaa.

Nore on varsin käytännöllinen, kun halutaan pierut pois silmistä. Lämpimät suosittelut. :-)

Yoshua Ben Yosef (28.3.2013 12:11)

Mikäli onnistuu ratkaisemaan seagullin kritiikin pääkohdat (eli mikäli jaksaa lukea kyllin kärsivällisesti), ja mikäli ei loukkaannu tekstin aggressiivisuudesta ja syyllistävästä sävystä, niin varmasti useimmat ovat miettineet samankaltaisia asioita lukiessaan muiden arvioita elokuvista. Miten joku voi perustellusti väittää näkevänsä elokuvassa mitä väittää näkevänsä? Puhuuko kriitikko edes elokuvan ehdoilla, vai käyttääkö hän materiaalia oman kivan ajatuksensa esiintuomiseksi? Ja onko kriitikolla oikeasti mitään perustelutua omaa sanottavaa, eli perustaako hän oman tekstinsä vahvalle pohjalle vai puolivillaisille heitoille?



Sorsa esim. vertaa Thrilleriä antiikin tragedioihin, Meller on samaa mieltä rohkean ehdotuksen kanssa, ja seagull tuntuu ihmettelevän "mitä paskaa tämä nyt on". Mikäli ymmärsin oikein, seagullin näkemys on, että elokuva ei ole niin merkittävä, sen intentiot eivät ole yhtä ylväitä, kuin mitä arvostelijat väittävät. Tai ainakin, että tämä elokuvan merkitys vaatii enemmän todistusta materiaalista itsestään käsin.

Kyseenalaistaminen ja vastakkaisten näkökulmien esittäminen on keskustelussa enemmän kuin tervetullutta tai toivottua: yksi äänessä ja joukko hymisteleviä ja nyökytteleviä ympärillä on vähän saatanan tylsä ja mitään kenellekään ainakaan oikeasti antava keskustelu. Siitä voidaan sitten tapella erikseen, mikä sävy on soveliasta missäkin yhteydessä kritiikin esittämiseen. Elitistin linja on aina ollut vähintään melko ronski ja siekailematon, suorastaan vittuileva, joten foorumin tekstit voinevat hyvin mukailla tätä linjaa ilman että siitä tarvitsee kenenkään herneitä vetää nenäänsä.


Sananvapaus ja oikeus mielipiteisiin on enemmän kuin hienoa, ja hieno homma että tälläkin foorumilla saamme sitä harjoittaa, on harjoittaja sitten ympäriinsä huitova diletantti, Jouko Turkan hengen valtaama absintin ystävä tai kirkasotsainen älykkö, plus noin satatuhatta muuta mahdollista arkkityyppiä, karikatyyria ja kaikkien näiden takana vaikuttavia oikeita ihmisiä. Ja huolimatta siitä onko subjektiivisesti väärässä tai oikeassa. Puhumme sentään taiteesta, minkä hyvyys ja huonous on aina subjektiivinen käsite eikä sama kuin väittelisi onko ulkona ‑10 vai ‑11 celsiusta pakkasta. Seagullille Thriller on ilmeisesti yliarvostettua paskaa ja kuuluisa vain siksi että se on tehty Ruotsissa ja jotkut joskus muinoin ovat sitä joissakin fanzinessa hypettänyt, minkä vuoksi se on perimätietona levinneen rankan maineen, eksoottisuutensa ja/tai vaikean saatavuutensa takia noussut ansaitsemattomaan myyttiseen maineeseen. Mulle se on aliarvostettu ja suuremman yleisön ansaitsema hiomaton timantti jolla on vittu todellakin enemmän annettavaa ja merkitystä myös "ilman jonkunlaista väkinäistä kultti- tai statustöhöilyä".

Yoshua Ben Yosef (28.3.2013 12:11)

Toiseksi, viittaus antiikin tragedioihin on rohkea, mutta nähdäkseni suorastaan huutaa syvemmälle menevää analyysia a.) antiikin tragedioista ja b.) Thrillerin rinnastamisesta näihin tragedioihin, älyllisesti rehellistä oikeutusta vertaukselle. Se, että elokuvan tarinassa on aukkoja, ja että siinä keskitytään yhteen asiaan, ei välttämättä vielä oikeuta rinnastusta tragedian klassikoihin, ainakaan ilman syvempää perustelua.

Tässä olet oikeassa: hyvin perusteltu vaatimus joka ansaitsee perustellun vastauksen. Tähän on palattava myöhemmin; nyt ei juuri piisaa aika, ja taitaa olla kaikki parhaat irvokkuudet suollettu tuoreeseen CV:hen ja useampiin työhakemuksiin. Mutta minä kostan. Ajan kanssa.

Näin hyvien uutisten valossa ei ole vaikea vetää suuntaviivoja mahdolliselle Blu-ray julkistukselle, joka toivottavasti näkee päivänvalon viimeistään vuoden vaihteessa..

"The Alamo Drafthouse Cinema has announced that it will screen a brand new 4K restoration of director Bo Arne Vibenius' film Thriller: They Call Her One Eye a.k.a. Thriller: A Cruel Picture (1973), which was completed by the Swedish Film Institute. The screening will take place on November 11 and will be attended by actress Christina Lindberg."


"Official announcement: There are regular movies. And then there is Thriller: They Call Her One Eye. A direct inspiration for Quentin Tarantino's Kill Bill, and the movie that Tarantino famously cited as, "The roughest revenge picture of all time," Thriller is an unforgettable collision between pop-art pulp and gritty ultra-violence. It's also one of the most influential exploitation movies of all time, mostly due to the iconic and empowering presence of star Christina Lindberg. We're honored to present the U.S. premiere of a new 4K restoration of Thriller from the Swedish Film Institute, and beyond honored to welcome Christina Lindberg -- in person! -- to discuss her iconic role and legendary career. This show is part of Alamo20, a celebration of the 20th Anniversary of the Alamo Drafthouse Cinema."


*Currently, in the United States Thriller: They Call Her One Eye is available only on DVD via local label Synapse Films. There is no preliminary information for an upcoming Blu-ray release of the new 4K restoration of the film.