Twilight Zone

Vanhalle kunnon Twilight Zonelle en löytänyt omaa ketjua, eiköhän sarja sen ansaitse. Täällä on menossa rohkea TZ:n kasariversion katselumaratoni. Rohkea sikäli, että ainahan on se ultimaattisen pettymyksen vaara, kun lapsuuden suosikkisarjoja aikuisena uudelleenkatsoo. Ensimmäinen kausi on nyt katsottu, ja kokemus oli hieman tahattoman koominen siinä mielessä, että loistavia jaksoja olivat suht yksi yhteen juuri ne, jotka lapsuudesta muisti. Unohtuneita/ennennäkemättömiä yllätyshelmiä ei siis juuri tullut. Jaksojen taso vaihteli myös täysin odotetusti, ja ajattelinkin, että niiden erikseenarvioiminen olisi tällä kertaa hedelmällisempää kuin koko kauden niputtaminen jonkin yleisarvosanan alle.

Kertokaa ihmeessä Twilight Zone ‑mietteistänne muutkin. Tuossa äsken juuri huomasin, että tuota vuoden 2002 versiotahan onkin tehty näemmä vain yksi kausi, odotin enemmän, vastaavasti alkuperäistä sarjaa neljä. Miten tuo originaali on kestänyt ajan hammasta? Mielestäni tämä 80-luvun versio oli pitänyt pintansa yllättävän hyvin, tarinoiden ytimet olivat suht ajattomia ja paikattomia... jossain päin Twilight Zonea!



Shatterday Nuori Bruce Willis. Juuri sopivan puoleensavetävä, näppärä ajatusleikki, joka soveltuu aloitusjaksoksi. Heti alusta saakka sarja näyttää ansiokkuutensa tarinoiden pituuksien suhteen: nykypäivänä tästä ideasta olisi varmaan tehty parituntinen, laahaava leffa. ****



A Little Peace and Quiet Yhden idean jaksolla jatketaan. Idea on ajaton, 80-luvun pelkoja manifestoivasta loppuratkaisusta voi joku olla eri mieltä. Mielestäni toimii edelleen, vaikka muistutuksena. ****



Wordplay Muistin, että tämä jakso olisi ollut pitempi, mutta ei. Ehkä se olisi voinut: nyt tarina etenee aavistuksen turhan haipakkaan. Mutta silti todellisuusvääristymätarinoiden pikkuklassikko. ****



Dreams for Sale Ihana Meg Foster, Meg Fosterin jumalaiset silmät ja yksi idea, hädin tuskin edes tarina. Mutta kompakti tulevaisuusvisio tämäkin. Hopeanvärisistä uniformuista aina plussaa. ***



Chameleon Kunnianhimoinen asetelma, mutta pienehkö budjetti jotenkin syö tätä. Nyt vain seisoskellaan labrassa ja jutellaan naamat vakavina. Muttei tälle vihainenkaan voi olla, sen verran soljuvasti kulkee eteenpäin. ***



Healer Ehkäpä tässä olisi voinut olla uskontokritiikkiä enemmänkin, mutta varmaan tekoajankohtanaan mahdollisimman rohkeaa settiä. Suurin piirtein tästä lähdetään testaamaan katsojaa, miten hän suhtautuu sarjan ajoittaiseen sentimentaalisuuteen. ***



Children's Zoo Tämän satuin katsomaan, kun oli noita pikkutytön tappouutisointeja joka puolella. Hyvin yksinkertainen idea tykitti täysillä juuri katsomisajankohdan vuoksi. Liikuttikin. ****(*)



Kentucky Rye Baarihelvettijakso on ennalta-arvattavimmasta päästä, mutta edustaa kunniakkaasti tätä tarinatyyppiä, jossa helvetti- ja tuonpuoleismeiningit nivotaan luontevasti johonkin arkiseen ympäristöön. ***



Little Boy Lost Silloin lapsena tätäkin jaksoa olisi varmaan inhonnut. Toimiihan tämä tunteikkaana draamana, mutta hieman on turhaa melo-sellaista mukana. **1/2



Wish Bank Huumorijaksotkin tietenkin vaihtelevat pölöstä nokkelaan. Tässä on hieman täytepalan makua, mutta kyllä byrokratian ja itämaisen yliluonnollisuuden risteytystä tämän verran jaksaa vahdata. Hyvä esimerkki taas siitä, ettei irtoideoita ole venytetty liikaa. ***



Nightcrawlers William Friedkin lihallistaa Vietnam-traumat. Teknisesti hieno toteutus ja selvästi reilu budjetti, mutta Nam-veteraanikahelit ovat mielestäni jollain tasolla kuitenkin aikansa eläneitä hahmoja. OK silti. ***



If She Dies (Tahattomasti?) levotonta viimeistä otostaan lukuunottamatta hiukan kertakäyttöistä hempeilyosastoa. **1/2



Ye Gods Eronnut Cupido, joka naitetaan uudelleen, on hassunhauskaa perussettiä, jossa olisi ollut ehkä aineksia suurempaankin revittelyyn. Nyt jäädään kohkaamiseksi. **1/2



Examination Day Tämän (anti)utopia-jakson lapsille suoritettavasta äo-testistä muistanee moni. Pienimuotoisuudessaan ja toteavuudessaan erittäin toimiva. Ei tarina tämän kummempaa vaadi. ****1/2



A Message From Charity Ihan kiehtova ja kaunis aikakytkös-tarina halki vuosisatojen. Onnistui kouraisemaan tunnetasolla, etenkin lopullaan. ***1/2



Teacher's Aide Tämän on selvästi kirjoittanut joku vitutuksensa ja traumansa uloskirjoittanut sijaisopettaja. Suoraviivainen, geneerinen konsepti ei riitä eikä hetkauta. **



Paladin of the Lost Hour Alan Smithee ‑ohjaus. Sen mukainen sillisalaatti. Keskivaiheilla ollaan suht hakoteillä siitä, mitä halutaan sanoa. Vietnam-traumat kääntyvät tällä kertaa tahattoman koomisiksi. *1/2



Act Break Muistin, että "Päähenkilö herää aamulla ja huomaa, että..." ‑jaksoja olisi ollut enemmän, mutta sen vastineeksi näitä taikaesine-jaksoja tuntuu olevan reiluhkosti. Huumorijaksoksi tämäkin on ihan toimiva. Tämä on siis se "Shakespearen Hamnet" ‑jakso. ***



The Burning Man Ray Bradburyn lyhyeeseen tarinaan perustuva ajomatka. Olkoonkin, että lyhyt jakso, mutta tämä ei lähde lentoon. Makuasia on, pitäisikö. Mielestäni pitäisi, edes vähän. **



Dealer's Choice Tämä oli se ikimuistoisimpiin kuuluva pokerijakso. Yksi pelaajista on Morgan Freeman. Muutenkin hyvä casting toki. Paholaisen kohtaamista viihdyttävimmillään ja rennoimmillaan. ****



Dead Woman's Shoes Helen Mirren tekee hyvän näyttelijäsuorituksen, muuten tarina on hieman yksitotinen ja arvattava. Hyvin kerrottu kuitenkin. ***



Wong's Lost and Found Emporium Hyväntahtoinen, jossain määrin ehkä spielbergiaaninen fantasiatarina. Sisältö jää kuitenkin perushutuksi siitä, miten olisi hyvä olla hyvä. **1/2



The Shadow Man Kyllä tämä viimeiseen repliikkiin perustuva lyhyttarina tulee joskus varmasti katsottua uudelleenkin, sen verran tummasävyinen on stoori, ja tinkimätön viimeinen otos. Joe Dante puikoissa. ****



The Uncle Devil Show Tämä visio kärsii taas pienestä budjetista: tarinan voisi kuvitella helpommin tuohon uusimpaan Twilight Zoneen rikkaammilla efekteillä ryyditettynä. Myös punainen lanka on hiukan kadoksissa: onko tämä mielikuvituksen ylistyslaulu vai paholaisen maailmanvalloitussuunnitelma? **1/2



Opening Day John Milius ohjaa, Jeffrey Jones yhdessä pääroolissa. Todellisuus sekoittuu viihdyttävästi, muttei erityisen päräyttävästi, seurauksena pikkukiva kolmiodraamavariaatio. ***



The Beacon Eristäytynyt kylä ‑skenaario olisi kaivannut enemmän wickermania ja kutkuttavampaa lopetusta. **



One Life, Furnished in Early Poverty Kun kohtaa menneisyyden itsensä, universumi ei räjähdäkään! Aikamatkaaja selvittää perheongelmiaan melko hengettömästi. **



Her Pilgrim Soul Tarina tiedemiehille ilmaantuvasta hologramminaisesta onnistuu sympaattisuudessaan jäämään plussan puolelle. Gary Cole toisessa pääroolissa, Wes Craven ohjasi. Craven vastaa monesta muustakin jaksosta. ***



I of Newton Aavistuksenomainen täyte-episodi, mutta kompakti kymmenminuuttinen paholais-rendezvous. Perustuu yhteen ainoaan repliikkiin, ja kun sen kuulee, ei uudelleenkatseluarvo taida jäädä järin kummoiseksi. Huumori onneksi toimii. ***



Night of the Meek Richard Mulligan sopii juopoksi joulupukiksi todella hyvin. Pidän tästä joulutarinasta, joka on mielestäni hyvällä tavalla disneytä. ****



But Can She Type? Tämä vaihtoehtotodellisuuskuvaus saattaa olla oma guilty pleasureni. Koen perusidean kuitenkin montypythonmaisena, ja eskapismia ylistävä loppuratkaisukin lämmitti. ****



The Star Arthur C.Clarken tarinaan perustuva, galakseja halkova 10-minuuttinen uskonnon ja tieteen bätläys on pohdiskelevuudessaan hieno. ****1/2



Still Life Taikaesine-episodi uppoaa ilman kummempaa pykimistä. Mieleen jää jonkinlainen rehellisyys: jakso ei edes yritä olla enempää kuin mitä sen juonielementit tarjoavat. Voisi kuvitella, että jos käsikirjoittajaopiskelijalle antaa 10 minuuttia aikaa suunnitella tarina, jossa on a) Kamera ja b) Intiaaneja, syntyy tasan tämän episodin kässäri. **1/2



The Little People of Killany Woods Hahhah-hauskoissa stereotyyppi-irlantilaisissa on häiritsevää yliyrittämisen makua. Itse en arvannut lopputulemaa, mutta monille se lie ilmiselvä. ***



The Misfortune Cookie Mielestäni pikkuklassikko. Elliott Gould toimii pääosassa, jakson nimi kertonee kaiken tarvittavan. Tylympää hauskuus-osastoa. ***1/2



Monsters! Ehkäpä tämännimiseltä TZ-jaksolta odotti hieman enemmän, tai sitten niiden monstereiden näyttämisen pihtaaminen vain oli pikkubudjetuaaninen antikliimaksi. Tälle jaksolle voisi uusintafilmatisointi tehdä hyvää? **1/2



A Small Talent of War Mainio kymmenminuuttinen näkökulma alien-invaasioon ja ihmiskunnan laumakäyttäytymiseen, vaikkei loppu hirveästi yllätäkään. ****



A Matter of Minutes Theodore Sturgeonin hulvaton visio siitä, miten aika toimii. Yksinkertaisin keinoin ja efektein hämmennetään katsojan mielikuvitusta. Kauden parhaimmistoa. ****1/2



The Elevator Tämä Ray Bradburyn idea sen sijaan ei mielestäni toimi yhtään. Odotellaan, kekkaloidaan teollisuushallissa, ja sitten tulee hissi. Ei palkitse. *1/2



To See the Invisible Man Tasonvaihteluvuoristoradan huipentaa tämä hieno kertomus yksinäisyyteen tuomitusta miehestä. Konsepti ei todellakaan ole vailla aukkoja, mutta niitä paikkaillaan matkan varrella ihan tarpeeksi kiitettävästi. Ja onhan se loppu liikuttava. *****



Tooth and Consequences Huipennusta seuraakin sitten vielä mahalasku. Neuroottisen hammaslääkärin kohtalo ei oikein onnistu naurattamaan, koska jokseenkin epäselväksi jää se, mitä ajetaan takaa. *1/2



Welcome to Winfield Tarinassa on yritystä. Elämän ja kuoleman raja piirretään veteen, eikä huumorin anneta varastaa showta. Valkopukuinen noutajahahmo on oikein toimiva, ja idea joustavasta Kuolemasta kiehtoo muutenkin. ***1/2



Quarantine Sitten joutuukin insinöörin moraali koetukselle kaukana tulevaisuudessa. Olisikohan Reaganin starwars-avaruuspuolustushässäköinnit olleet tämän jakson alkusysäys? Joka tapauksessa koin tämän optimismin hyvin toimivaksi. ****



Gramma Stephen King demonisoi isoäidin, eikä sitten oikein muuta. Kerronta on kauttaaltaan kunnianhimoista yliyrittämistä, jonka kruunaavat päähenkilö-pojan jatkuvat "ajatukset". Ajatus-"kertojaääni" korpeaa ihan yhtä paljon Kingin kirjoissa, joissa mietitään kursiivitekstitse. Hässäköinninjälkeisestä viimeisestä otoksesta tuli vain justjoo-fiilis. *1/2



Personal Demons Käsikirjoittaja Rockne O'Bannon hyppää metaleveleille kirjoittaessaan episodin samannimisestä käsikirjoittajasta, jota alkavat vainota rumat pikku-ukot. Ihan kunnialla aiheesta selvitään, vaikkei kuuta valloitetakaan. ***



Cold Reading Radiokuunnelman ääniefektit hoituvat itsestään studiossa ajeltuvan taikaesineen ansiosta. En nyt tiedä, tavallaan tuo edellinen lause spoilasi. Jotain enemmän tältä tarinalta olisi halunnut, vaikka loppu nyt paikkakin hiukan. ***



The Leprechaun Artist Kepeä, hyvin toteutettu teinipaskiaisten taika-toivomusjakso, josta tuli jonkinlainen fantasia-Stand By Me ‑fiilis. ***



Dead Run Helvettivisiot yhdistettyinä rekkakuskeihin toimii yllättävässä määrin, tuloksena ykköskauden omintakeisimpia jaksoja. Puuttuu kuitenkin aavistuksenomainen, pieni silaus, joka veisi jakson erinomaisten kastiin. ***1/2



Profile in Silver Vaihtoehtohistoriaa tulevaisuudesta käsin. Onko Kennedyn kuoltava? Nathan Lanen näyttelemä hissanmaikka panee kapuloita predestinaation rattaisiin hyvin ansiokkaasti. ***1/2



Button, Button Mielestäni tämä on klassikko. Hyvin yksikertainen, mutta mainio moraalipohdinta-tarina, täydellinen casting. Loppu-catchin joutuikin päättelemään itse, sitä ei sanottukaan suoraan, kuten muistin. *****



Need to Know Tätä Sidney Sheldonin epidemiavisiota olisi voinut kehitellä enemmänkin, nyt lopputulos sijoittuu väkisinkin semmoiseen tasapaksuun keskikastiin. Frances McDormand toki on ihana. ***



Red Snow Tunnelmallinen, Neuvostoliittoon sijoittuva tarina on omanlaisensa, verkkaan etenevä valopilkku, mutta tarina on nytkin kovin ohkainen. Jakson päätöksen arvaa varmasti ainakin 99% katsojista. ***



Take My Life... Please! Hyvin toteutettu kymmenminuuttinen standup-kiirastuli ‑synkistely siitä, mikä ehkä Denis Learyakin odottaa? ***



Devil's Alphabet Tässä on hieman samaa veijarihenkeä kuin Dealer's Choicessa, tosin huumori on puserrettu pois. Tarina ei nytkään mitään erityisiä käänteitä sisällä, mutta 1800-luvun lopun meiningin kruunaa tyylikäs jousimusiikki. ***1/2



The Library Kirjastoidea antaa hyvin ainekset lennokkaalle ja sujuvalle tv-kerronnalle. Hieno, positiivisella tavalla positiivinen fantasia, jonka ei tarvitse sisältää turhantummaa timburtonia toimiakseen. ****



Shadow Play Peter Coyoten tähdittämä unitodellisuus-mindfuck on mielestäni myös sarjan parhautta kaikessa kiehtovuudessaan. Se nappaa mukaansa heti alussa ja jättää hienolla tavalla levottoman, pohdiskelevan olon. Kannattaa huomioida myös loppuun saakka mietitty viimeinen otos. *****



Grace Note Ehkä tässä TZ-jaksokokonaisuudessa ei haluttu satsata em. Shadow Playhyn, vaan haluttiin tarjota jotain myös naiskatsojille? Nyt mennään omaan makuuni ylidramatiikan puolelle, vaikka tarina on tietenkin kaunis, ja La Traviatan juomalaulu toimii aina. Julia Migenes on aivan jumalaisen ihana Cher-Streisand ‑akselin substituutti, mutta. **



A Day in Beaumont Tämä hiukan suurempibudjettinen alien-rymistely osoittautui siksi jaksoksi, josta lapsena jäi mieleen se naamojen riisuminen. Mutta kovin vaan oli geneerinen tämäkin tarina, ja siinä, miten viimeisen kohtauksen arvasi taas tasan tarkkaan, oli jo jotain hiukan tahattoman koomistakin. ***



The Last Defender of Camelot Viehättävän vanhenneilla efekteillä maustettu, joskin hiukan pökkelö Pyöreän pöydän ritarit ‑fantasia-ajatusleikki päättää ykköskauden tavallaan muistuttamalla siitä, että mikä heppoisissa juonissa hävitään, se usein aihepiirien rajattomuudessa voitetaan. **1/2



Twilight Zone on hieno konsepti, koska siinä kaikki on mahdollista, ja seuraavassa jaksossa voi taas tapahtua aivan mitä tahansa missä tahansa... aina kuitenkin Twilight Zonessa. Nininini nininini!

Mieleenjääneitä jaksoja ovat ainakin olleet Robert Davin tähdittämä osa, jossa rikoksen tehneille pistettiin otsaan joku merkki jota ei saanut peittää ja kaupungissa sellaiset lentävät koneet valvoivat tapahtumia tjms. Toisessa muistikuvassa oli joku vanhempi mies, kirjailija ehkä, jonka talon ympärillä alkoi pyöriä sellaisia pelottavia kääpiöitä, jotka taisivat vielä pukeutua huppuihin.

Tosin nyt en löydäkään sitä, että Davi olisi ollut tuossa toisessa jaksossa... Joku samannäköinen kaveri ainakin. Ainakaan IMDB:n mukaan ei Davilla ole tuollaista vierailua sarjassa.



Kyllä noista monet jaksot aiheuttivat 80-luvulla aika jännittäviä ja outoja hetkiä. Vähän kuin Safiiri ja Teräskin aikoinaan.

Humphrey Bogart ( 23.9.2012 02:12)

Mieleenjääneitä jaksoja ovat ainakin olleet Robert Davin tähdittämä osa, jossa rikoksen tehneille pistettiin otsaan joku merkki jota ei saanut peittää ja kaupungissa sellaiset lentävät koneet valvoivat tapahtumia tjms. Toisessa muistikuvassa oli joku vanhempi mies, kirjailija ehkä, jonka talon ympärillä alkoi pyöriä sellaisia pelottavia kääpiöitä, jotka taisivat vielä pukeutua huppuihin.

To See The Invisible Man ja Personal Demons. Ei ollut Davi.



Sinänsä jännää, että tämä eka kausi sisälsi yllättävän monta mieleenjäänyttä jaksoa, tuntuu jopa, että ne kaikki. Muutettiinkohan esitysaikaa jossain välissä tai jotain? Kun eivät nuo vanhemmatkaan panneet stoppia "lapsiltakielletyn sarjan" katselulle...

Dvd-boksilla kakkos-seasonin jaksot näyttäisivät olevan eri järjestyksessä kuin episode guidessa, muttei moinen menoa haittaa. Kuten ei myöskään tekstitysten puuttuminen: kärryillä pitäisi pysyä.

The Once and Future King Kun aiheiden suhteen on täysi taiteellinen vapaus, niin oli vain ajan kysymys, milloin vastaan tulee Elvis-aiheinen jakso. Kunigaskultti on mankeloitu hyvin hellästi ketäänärsyttämättömän Twilight Zone ‑filtterin läpi, tuloksena riskitön "mitä jos?" ‑jakso. ***



A Saucer of Loneliness Tässä tunteellisuus ja draama on vaihteeksi taas ihan hyvin hallussa. Huomiota kiinnittää jakson tarkoituksellinen kiireettömyys ja viipyilevyys, joka ei kuitenkaan karkaa tylsyyden puolelle. Shelley Duvall on ihana, kuten aina, eikä loppukaan pelaa varman päälle. Ja toki, mitä enemmän katsojalla on tarttumapintaa yksinäisyyteen, sen enämpi jakso kouraisee. ***1/2



Lost And Found Hieman hämmentävä, mutta toimiva, pieneen ja sympaattiseen irtoideaan perustuva aikamatkustuslyhäri. Pelkästä "täytepalasta" puhuminen olisi epäreilua tämänkin kohdalla. ***



The After Hours Tämän jujun joko arvaa heti tai sitten ei, mutta suosittelisin, että antaa vain kuvan viedä, eikä ennakoi kohtauksia sen kummemmin eteenpäin. Kauppakeskuksen omituinen ja pahaenteinen ilmapiiri on kuvattu merkillepantavan hyvin, ja lopussa on sadunomaista surumielisyyttä. ***1/2



The World Next Door Taas on vaihtoehtotodellisuutta tarjolla, mutta parinvaihtoidea-variaatio on tuore ja mielenkiintoinen. Toimii myös pienenä näpäytyksenä vaimoille: miksi pitäisi tukahduttaa miehen sisältä se terve, utelias pikkupoika? Viimeisen otoksen lopulla kuultavan repliikin funktiota en oikein tajunnut, liekö tarkoituskaan, vahinkoko peräti? ***1/2



Voices in the Earth Hiukan turhaa hologrammeilua, new agea, astraalihässäköintiä ja naiivia ylioptimismia tarjoaa tämä puheliaisuuteensa tukehtuva jakso. Jalat pysyvät Maassa liikaa, ei lähde tarvittavalla tavalla lentoon sinänsä mielenkiintoinen asetelma. **



What Are Friends For? J.M.Straczynskin kynäelemä episodi ei odotetusti kulje ihan niitä tutuimpia hutturatoja, vaan ei oikein lunastakaan. Draamapuoli pysyy hyvin hyppysissä, mutta jonkin pikku lisäpotkun olisi loppusuoralle kaivannut JMS:ltä. **1/2



The Storyteller Tämä oli näppärä ja mukaansatempaava, useampitasoinen kertomuskertomus. Myös sanoman, jonka mukaan tarinointi, kirjat ja kirjoittaminen ylläpitävät elämää, allekirjoitan täysin. ****



Aqua Vita Yksinkertainen ja toimiva perusidea, joka ei selitystäkään vaadi. Ehkä lisähiven kauhuelementtiä ja rohkeampia erikoistehosteita olisi kuitenkin nostanut tämän nextille levelille ilman, että kaunista lopetustakaan olisi tarvinnut muuttaa. Mutta oikein toimiva näinkin. ***1/2



Time and Teresa Golowitz Ainakin Twilight Zone tuntuu tarjoavan hyvin tyylikkäitä paholais-näkemyksiä, tässäkin jaksossa. Ja kun piru ei nyt tunnu edes olevan ihan mahdottoman paha, niin varmasti ovat aikoinaan hihhulit paiskelleet polttopulloja CBS:n päämajaan. Hyvin sympaattinen musiikkitarina puolustaa syrjittyjä ja hiljaisia niin soljuvasti, ettei tätä jaksoa voi keskikastiin jättää. ***1/2



Song of the Younger World Tässä revitellään perinteisellä rakkaustarinalla, tuloksena semmoinen hieman laskelmoidun ja turvallisen tuntuisesti sopivan-jännittävä saavatkohetoisensa-"naisjakso". Loppukohtaukselle ei kuitenkaan voi olla lämpiämättä, ja täyskahjoa isää näyttelevä varapetercushing Roberts Blossom tekee maanisenloistavaa, lähes bergmaniaanista työtä. ***



Nightsong Kasaritwilightzonea kasareimmillaan, liekö tässä kornin poppihitin ympärille kurotussa supernaturaalissa rakkausdraamassa ollut kieli poskessa jo tekoajankohtanaan. Muttei riitä edes 2010-luvulta käsin: tasapaksu, unohdettava jakso laahaa vailla tarvittavaa kipinää. No, voihan tämän näyttää varoituksena aikakoneen keksimistä suunnitteleville ysärisukupolvelaisille, että älkää. **



The Convict's Piano Tämänkin jakson perusrungon arvaa jo pelkästä nimestä... Ihan takkuamatta tarina kuitenkin kulkee, ja se tavoittaa semmoista hyvällä tavalla positiivista stephenkingiä, mikä tietenkin assosioituu vankila-aiheesta. ***



The Card Jotenkin sitä ennakkoon aavisti, että Twilight Zone ‑jakso nimeltä "The Card" lupaa jotain keskimääräistä tylympää. Alun spiikki lupailee huumorijaksoa, mutta komiikan puolelle ei mennä, sitä vastoin kortinvinguttelusta kasvaa hyvä kouluesimerkki toimivasta perus-Twilight Zone ‑episodista. Tunnelmassa oli sellaista tummaa tinkimättömyyttä, joka ykköskaudessa oli selvästi käsinkosketeltavampaa, ja jota oli ehtinyt kakkoskauden mittaan jo tulla ikävä. ****



The Road Less Traveled Tässä elämänvalintoja käsittelevässä Vietnam-tilityksessä on oudon republikaaninen asenne. Ainakin itselleni on ajatuksena vieras se, että mies olisi jotenkin olennaisesti täydempi oltuaan sodassa. Toki hyvin kerrottu Wes Cravenin toimesta, mutta hämmentävästä sanomasta tulee miinus. **1/2



The Girl I Married En tiedä, oliko edellisestä jaksosta jäänyt aivoihin jonkinlaisia alitajuisia jälkeisiä, mutta tämänkin sinänsä näppärän ajatusleikin lopputulema on jotenkin besserwisseriaaninen ja holhoava: tällä kertaa väheksynnän kohteena on nuoruuden idealismi. Hedelmällisempää ja kunnioitettavampaa olisi ollut kyseenalaistaa kunnolla 80-luvun reaganistinen kulutusperseily, tuoreeltaan. Lisäksi tämä oli selkeästi täytekamaa sisältävä jakso, joka olisi voitu kertoa kymmenminuuttisena. Sen myötä ensimmäistä kautta tuli jälleen ikävä, ja siitä tuntuu tässä vaiheessa tulevan jonkinasteinen referenssi sille, mitä Twilight Zonelta haluaa. ***



Shelter Skelter Sitten saadaankin taas pitkästä aikaa synkkämielistä ydintuhon pelkoa. Tarina on vallan mukaansatempaava ja näppärä, loppuratkaisu hienoisesta höpsöydestään huolimatta kekseliäs. Joe Mantegna vetää asehullun hysteerikkokusipääroolinsa hyvällä manialla. ****



The Toys of Caliban Tämän tinkimättömän ja asetelmiaan alleviivaamattoman vammais-fantasiatarinan aukot antaa anteeksi, sillä kertomus on yksinkertaisuudessaan vahva. Richard Mulligan loistaa jälleen: mies hallitsi sekä koomiset että draamaisat roolit. Tietenkin joku Lars von Trier olisi saanut tästä vaikka mitä irti, mutta silti vellotaan kivasti 80-luvun jenkki-tv ‑kerronnan graylla twilightzonella. Jakson nimi on oma lukunsa: ehkä sille on selitys, mutta suurimmalle osalle katsojista se jäänee ns. "red herringiksi". Vai tekijöiden sisäpiirivitsikö? ***1/2



Joy Ride Ihan hyvä, ettei näitä lyhyempiä jaksoja sentään hylätty kakkoskaudelle tultaessa. Yksinkertaisen, ideansa lopussa hassusti alleviivaavan autoajelun katsoo mukisematta läpi, muttei sen kummempaa. Ihan hyvä, että tekijöillä on ollut tolkku, eivätkä ole lähteneet tätä venyttämään. **1/2



Private Channel Alun pösilöstä adhd-ylinäyttelystä huolimatta tästä kehkeytyi sympaattinen, viehättävästi vanhentunut kymmenminuuttinen, jonka korvalappustereo-teema huutaa remakea nykyaikana, jolloin jokainen kulkee jonkinasteinen eniac taskussa. Mutta ei toimivan TZ-jakson mielestäni tosiaan tämän kummempi tarvitse olla. ****



The Junction Vaikka juonen lopputulemat pystyy arvaamaan väkisinkin kuka tahansa aivokuollutta kummempi, toimii aikatasoilla lutraus hyvin, eikä yleisinhimillistä sanomaa paukuteta kornisti katsojan kaaliin. ***1/2



Melodramaattista ällöhunajaa oli silloin aikoinaan pikkupojan mielestä liikaa, mutta aikuistuneesta näkökulmasta Twilight Zone käsittelee draamaelementtejään pääpiirteissään suht järjellisesti.



Kakkoskaudesta jäi semmoinen jossain määrin varmanpäälle-jälkimaku. Ykköskauden yllätyksellisyys ja rosoisuus jäi tavoittamatta, eikä totaalisia täysosumajaksoja ollut ainuttakaan. Toisaalta, ei floppejakaan, joten tasalaatuisempihan tämä oli kuin ykköskausi. Silti näyttäisi siltä, että ne Kaikki Kauniit Muistot löytyvät ykköskaudelta, mikä X-sukupolvelaisille tiedoksi annettakoon.

Kolmoskaudenkin dvd-boksilla jaksot ovat ei-alkuperäisesitysjärjestyksessä, vaan samapa tuo. Kaikkien kolmen kauden dvd-boksien kohdalla annettakoon tässä kohdin ennakkovaroitus tuhnuisesta ääniraidasta, jonka vuoksi telkkarin volaa pitää pitää miljoonalla, eikä silti välttämättä ota keskitaajuusmuminaa kummempaa tolkkua. Tekijäporukka on jonkin verran vaihtunut, mutta se, että stoorieditoriksi on pestattu J.M.Straczynski, näyttää tehneen sarjalle hyvää. Vastaavasti kuitenkin kertojaääni on vaihdettu klassisesta Charles Aidmanista korkeataajuuksisempaan ja jim/4d-dokkariäänisempään Robin Wardiin, mitä ei tosiaankaan voi pitää onnistuneena ratkaisuna. Twilight Zone ‑kertojalla pitää olla äänessä kunnon jamesearljonesia: ei hämärän rajamaitten narratiivin ulosantaja saa kuulostaa purkkaa jauhavalta vammaiselta etelävaltiojenkiltä!

Extra Innings Marc "V" Singer vääntää aavistuksen verran liikaa naamaansa tuttuja polkuja pitkin kulkevassa baseball-timefuck ‑tarinassa. Sympaattinenhan se toki on, eikä kerronta töki, muttei sitten oikein mitään kummempaa. **1/2



The Trunk Ytimekkäännimiseltä jaksolta odotti taas keskimääräistä enemmän, ja vallan mainio toivomustentoteuttamisjakso tämä olikin, parista hiukan oudosta epäuskottavuudesta huolimatta. Lopun todennäköisesti arvaa, mutta se on sen verran ihana ja hauska, ettei moinen haittaa, etenkään kun Bud Cort on pääosaan aivan napakymppi. Tämä jakso kertoo hienolla tavalla sekä ihmisestä että ihmisistä. ****1/2 ; Hetken pähkittyäni varmistan: kyllä vain, jo nyt tuli vastaan jakso, joka oli parempi kuin yksikään kakkoskauden episodeista.



The Crossing Nooh, eiväthän kaikki nämä jutut voi kuningaskamaa olla. Tämä kohtalonmuuttamis-visio jää vaisuksi ja mielestäni lankeaa "olisi voitu tiivistää siihen kymmenminuuttiseen" ‑ansaan. Ted Shackelford on kyllä papin roolissaan oivallinen, mutta silti jäädään justjoomitähittoo ‑tasolle. **1/2



The Curious Case of Edgar Witherspoon Nohemmetti, kylläpäs näitä loistojaksoja nyt puskee. Tämä maailmanselitys on abstraktissa randomiudessaan herkullista, peräti montypythoniaanista mannaa, jonka voi ottaa huumorimielessä, mutta joka mielestäni on omiaan myös pohdituttamaan. Ei tämän jakson teoria ole yhtään filosofien ja tiedemiehien tarjoamia huonompi. Absurdeinta twilightzone-irrottelua tähän saakka, me like! *****



Dream Me A Life J.M.Straczynskin kirjoittama jakso ilman muuta yliastuu nyyhkydraaman puolelle, mutta vastaavasti yksi omista tunteilu-guiltypleasureistani on lämmetä tällaiselle ikuisen rakkauden pohdinnalle seniorien ja vanhusten kautta. Mustavalkoiset unikohtaukset ovat tyylikkäitä, mutta juoni ei mitään kovin ihmeellistä, saatikka yllättävää tarjoa. Tähän arvosanaan on lisättävä noin tähden verran henkilökohtaista sentimentaali-kipukohtabonusta. ***1/2



The Hunters Ykköskauden Still Lifen toimivampi sukulaisjakso. Louise Fletcher huokuu hypnoottista nurseratched-karismaansa, ja epäuskoinen sheriffi, jolle koetetaan vakuuttaa yliluonnollisia tapahtumia, on aina lähtökohtaisesti herkullinen klisee. Jakson lopetus oli ainakin itselleni yllättävä, ja muutenkin tämä oli toimiva, pihdeissään pitävä episodi. ***1/2



The Hellgramite Method Kiintoisasti erilainen, peräti joukoturkkamaisuutta hipovaa vääntöä tarjoava jakso. Timothy Bottomsista aletaan puristaa yllättävän kivasti ääritehoja irti juuri kun on frustroitumaisillaan miehen ylilyötyyn franksinatra-tyypin humalanäyttelemiseen. Perusidea olisi arkaaisuudestaan huolimatta mennyt kymmenessä minuutissa liian hätäisesti: tällaisenaan extremejä alkoholi-vieroitusoireita katsoi peräti hykerrellen. ***1/2



Memories Tästä kehkeytyi alun hämmennyksen jälkeen oikein oivallinen, ykköskauden tunnelmaa tavoittava rinnakkaistodellisuus-visio. Jos olisin syntynyt kaksi vuotta myöhemmin, muistaisin lapsuudesta varmasti tämän jälleensyntymis-mitäjos ‑jakson. Ja mielelläänhän sitä mieltäisi jakson sanomaksi jukkapoikamaisen "Liika tieto voi sekoittaa sun pään":n. ****



The Call J.M.Straczynskin paras Twilight Zone ‑käsikirjoitustaidonnäyte on rakkaustarina, mikä yllätti itsenikin. Yksinäisyyttä ja ikuista rakkautta käsittelevä jakso on mielestäni liikuttavalla lopullaan vilpittömän kaunis, moderni satu. Lopetus oli myös jäänyt lapsuusajan tv-esityksistä mieleen, en olisi uskonut näitä jaksoja enää tulevan. Iski täysillä, mutta jos eivät draamajaksot lähtökohtaisesti nappaa, niin eiköhän voi vähentää arvosanasta n. tähden verran. *****



20/20 Vision Tässä jaksossa pidin sen äärimmäisestä yksinkertaisuudesta. Vain pieni yliluonnollinen vivahde mausteena, tuloksena toteava ja erittäin toimiva tarina miehestä, joka tekee oikein korkein panoksin. Loppu ei myöskään mennyt tuttuja polkuja tarttumalla tarjottuihin sivuraiteisiin, vaan päähenkilön henk.koht katharsis sai luvan riittää, mikä oli mainio ratkaisu. ****



Our Selena is Dying Hyvin tyylikäs, sarjan isän Rod Serlingin alkuperäisideaan perustuva kartanomysteeri, jonka kieron tunnelmallisuuden kruunaa juoneen sopivan anakronistinen cembalo-musiikki. Viihdyttävä jakso huipentuu jotenkin tahattoman koomisen perinteisesti, ja mukavan levottoman olon jättää viimeinen otos. Plussaa myös siitä, että kertojaääni oli vaihteeksi asianmukaisen matala. Aavistuksen nuo kolmoskauden kertojaspiikit ovat silti ylipitkiä ja alleviivaavia edelleen, mutta mitäpä tuosta nipottamaan. ***1/2



The Cold Equations En tiedä, onko kolmoskaudelle tietoisesti valittu tällainen hyvin yksinkertaisten, perustoimivien, tylyjenkin tarinoiden linja, mutta tässäkin onnistutaan joka tapauksessa. Avaruussukkulatragedia ehtii käydä nyyhkydraaman puolella, mutta katsojan deusexmachina-aavistuksilla leikittelevä lopetus kääntää viimeisen kohtauksen vaikuttavuuden puolelle. Ihmisiä tässä ollaan kaikki. ***1/2



The Trance Tämänkertainen pikkubudjetillinen simppeliys ei aivan ota kunnolla tuulta alleen, nyt jäädään semmoiselle epämääräiselle universaalin elämäntarkoituksen pintaraapaisutasolle, johon uusintakatselukaan tokko tuo lisäpihviä. **1/2



Acts of Terror Stephen Kingin koiravisiot väkisinkin mieleentuova jokseenkin geneerinen taikaesinetarina. Kuitenkin sujuva, ja ovathan (raivohullut) dobberit aina pelottavia. Vaimonhakkaajain vastainen sanomakin on toki tärkeä ja kannatettava. ***



There Was an Old Woman Sympaattinen kertomus siitä, miten hyvä lasten olisi lukea. Colleen Dewhurst on on roolissaan lindgren-jansson ‑akselimaisen velmu, eikä ylisentimentaalisesta lopusta huolimatta tälle voi olla millään tasolla vihainen, edes tyytymätön. Kertojaäänikin äityy runoilemaan lopussa. ***



Stranger in Possum Meadows Tunteilujaksojen pitkän putken jatkeena on vaihteeksi onnistunut tulkinta universaalista rakkaudesta. Semmoinen hämärä muistikuva on, että 80-luvun lopulla jotkut koulukaverit ojensivat kättään eteen ja vapisuttivat kämmentään tämän jakson starmanin lailla. Kokoperheen We come in peace ‑kategoriassa tämä on ihan perusmoitteeton esitys. ***1/2



Appointment on Route 17 Nyt livahtavatkin yksinkertainen perusidea ja viipyilevyys kaavamaisuuden ja tylsyyden puolelle. Hieman enemmän mystistä ihmeteltävää kaipaa kuitenkin mikä tahansa TZ-episodi, nyt tästä saa vain semmoisen "paskaa Jim Jarmuschia"-vaikutelman. **1/2



Street of Shadows Ja kovin vaisulla, sabluunamaisella "naisjaksolla" jatketaan. Tarinaan ei saada tarvittavaa terää: taas esitellään, sitten tapahtuu jotain hassua, osat vaihtuvat, hyvään pyritään, loppukaan ei säväytä. Ei nyt huonokaan, mutta kaavamainen, ei puhuttele. **1/2



A Game of Pool Tämän voisi kuvitella pakolliseksi säästöbudjettijaksoksi. Jokseenkin tasan sitä, mitä nimi lupaa. Tietenkin lähtökohdassa on sama uhkapelikiehtovuus kuin ykköskauden pokerijakso-pikkuklassikko Dealer's Choicessa, ja pääosaparivaljakko on ihan karismaattinen, muttei tämäkään suoranaisesti säväytä. Jos kasari-TZ:ää olisi tehty vielä neljäs kausi, olisi varmaan nähty tikanheittojakso. Täytyy varmaan joskus itse kirjoittaa tämäntyyppinen tarina, jossa pelataan joko mölkkyä tai paskahousua. Lokalisoitua twilightzonea. ***



The Wall Suht tuttuja polkuja etenevä visio, jossa Gustav Hägglund lähettää alaisensa mustaan aukkoon tms. ulettuvuusporttiin. Alku on sympaattisen jäykkää perusideanselitys-patsastelua, ja oikealla asiallahan tässä ollaan. JMS:n käsikirjoitus varmasti luontevoittaa tätä jaksoa olennaisesti: jonkun muun käsissä tässä ei olisi ollut näinkään paljoa imua. ***



Father and Son Game Jotenkin tällä kolmoskaudella tietyntyyppiset jaksot tulevat pieninä ryöppyinä, tässä on nyt scifistisempi vaihde päällä, voisiko jaksojärjestys olla dvd-tuottajan aivoitus? Tämä tarina pohtii hyvin sitä, mikä tekee ihmisestä ihmisen. Pienillä yksityiskohdilla saadaan aikaan riittävää pahaenteisyyden ja uhan tuntua, ja loppu on hykerryttävän sopivasti levoton. Plussaa myös häkellyttävän hyvin toteutetusta ‑vai sanoisinko "toteutuneesta"- lähitulevaisuudesta, jossa hiplaillaan alinomaan jotain hemmetin ipadia. ***1/2



Room 2426 Dean Stockwellin varassa kulkeva tarina on yritteliäs ja omalaatuinen, pihdaten perusideaansa lähes viimeiseen saakka. Kerronta on elokuvamaisinta Twilight Zonea tähän saakka: voisi jopa kuvitella, että tämä olisi jälkikäteen laajennettu kokopitkäksi leffaksi. Lopetus ei kuitenkaan räjäytä pottia tarpeeksi, ja muutenkin kun tyylikkään kerronnan pinnan alle katsoo, niin on tämä kuitenkin semmoista aavistuksenomaista lightscifi-höttöä. ***



The Mind of Simon Foster Vuoteen 1999 sijoittuva tulevaisuudenkuvaus on toki hieman etuajassa, mutta silti muistojen tärkeydestä kertova tarina puhuttelee. Straczynskin kirjoittamista jaksoista onnistuneimmasta päästä. Ei aivan napakymppi, mutta viimeistään tinkimättömine lopetuksineen tavoittaa helposti sitä ykköskauden fiilistä, jonka kokemisen haluamiseen tunnun jämähtäneen, mitä pahoittelen tarvittaessa. ****



Something in the Walls JMS:n käsikirjoituksessa on tarkoitus hyödyntää aivojemme tendenssiä hakea nähdyistä kuvioista kasvoja, mikä on herkullinen lähtökohta, ja vahvasti jakso sitten eteneekin, mutta hämmästyttävän helpontuntuinen antikliimaksi tekee jaksosta hudin. Aineksia olisi ollut niin paljon parempaan ja enempään – periaatteessa ihan elokuvaksi asti. **1/2



Cat and Mouse Näppärä kiroustarina yksinäisyydestä ja miksei sukupuolirooleistakin. Toimii sekä nais- että huumorijaksona, ja ainakin näin miehen näkökulmasta tylynpuoleisessa lopussa kissa on saatu "näyttelemään" eläin-Oscarin arvoisesti. ***



Many, Many Monkeys Tässä tarjotaan tiukanpuoleista epidemiakauhuvyörytystä, tapahtumapaikkana sairaala. Meissä kaikissa olevaa sokeutumisen pelkoa käytetään taiten hyväksi, mutta jakso tarjoaa jokseenkin omituiset selitykset ja ratkaisut. Apinafilosofoinnista jää harmillinen päälleliimattuuden tuntu, joka pudottaa tämän(kin) lupaavasti käynnistyvän jakson keskikastiin. ***



Rendezvous in a Dark Place Janet Leigh näyttelee sympaattisesti Kuolemaa fanittavaa mummoa, ja onhan tässä toki mielenkiintoista, pohdiskelevaa ainesta, mutta siitä huolimatta nyt sorrutaan liikaa näytelmälliseen patsasteluun, puheliaisuuteen ja melodraamaan. JMS:n olisi kannattanut mielestäni hioa tähän lisää särmää. **1/2



Love is Blind Tämä jakso kärsi jonkin verran dvd:lle jääneestä tuhnuisesta ääniraidasta "In Stereo Where Available":sta huolimatta: piisien sanoituksista olisi ollut mukava saada tolkkua. Tuonpuoleinen country-neuvonantaja olisi silti tarvinnut johnnycashiaanisen delia-silauksen, nyt jäätiin vaisulle velliperse-tasolle parista veripanoksen räjäyttämisestä huolimatta. **1/2



Special Service Straczynskin kynäilemä jakso tekee ansiokkaasti sen minkä rajallinen budjetti antaa myöten ja on varmasti ollut monen lempijakso – kunnes Truman Show tuli kankaille. Ei tämäkään näkemys toki vanhennut ole, mutta jotenkin Peter Weirin em. myöhempi näkemys tyhjentää jasson niin hyvin, että tämä jää väkisinkin pienimuotoisemmaksi, toki mielenkiintoiseksi kuriositeetiksi. ***1/2



Crazy as a Soup Sandwich Ei kasarizoneilu ‑dvd-maratonille mitään hulppeaa loppukliimaksia tietenkään odottanut. Tämä yritti kovasti olla hauska jakso pöljällä ylilyövyydellä ja ‑näyttelemisellä, muttei käteen jäänyt kuin suhteellisen yhdentekevä, vanhenneilla erikoisefekteillä maustettu manaushulluttelu. Eipä Harlan Ellisonkaan näytä mikään sataprosenttista timanttia aina suoltava kirjoittaja olevan. **1/2



80-luvun Twilight Zonen loppuverdiktini kallistuu vahvasti puoltamaan ykköskautta. Ilman kullattuja lapsuusmuistojakin olisin todennäköisesti sitä mieltä, että ensimmäinen kausi on selvästi paras ja klassikkojaksopitoisin. Tasapaksun kakkoskauden voi jättää välistä, ja kolmosessa onkin sitten taas joitakin huippuhetkiä, vaikka kauden loppusuoran vaisuus hieman jäikin harmittamaan.



Seuraavaksi sitten vuoden 2002 version kimppuun. Yksi kausi, 44 episodia.

Vuoden 2002 Twilight Zonen R2-DVD ‑boksin saatavuus taitaa yhä olla hankalaa, itsekin jouduin tyytymään aikoinaan Playn alesta bongautuneeseen R1-julkaisuun, jossa ei sinänsä ole vikaa, kun tekstitkin löytyvät. Koen Forest Whitakerin sangen onnistuneena valintana Twilight Zone ‑kertojan rooliin: miehen uskottavanluotettava, mutta silti salaperäinen presenssi kompensoi hieman arkipäiväisen saundista ääntänsä. Tässä versiossa pro- ja epilogien kertoja siis myös nähdään usein. Vastaavasti alkuanimaatio on tarpeettomine spiikkeineen, tietokonetehosteineen ja korneine metallivalli-tunnusmusaversioineen nopeasti unohdettavaa ja vanhenevaa sorttia.

Ja tosiaan 43 (ei siis 44, kuten edellä valehtelen) alun perin pareittain lähetettyä jaksoa yhtenä rautaisannoksena, josta en sitten osaa sanoa, käsitelläänkö se "kautena". No, ainakin "Season 1" luki dvd-boksin kannessa. Että pitikö tätä jatkaa, vai oliko suuri kertaluonteinen (flopannut?) könttäprojekti?

The Lineman on Star Trekin Rikerin ohjaama sekavahko, alun alkaen kaksiosainen aloitus sarjalle. Salama iskee ja aiheuttaa monennäköistä seuraamusta, mutta jotenkin sen myötä tarina koukkii siellä täällä: ilmeisesti tarkoitus on ollut lähinnä saarnata ahneuden seurauksista, mutta lopputulos jää jokseenkin alansmithee-mäiseksi sillisalaatiksi. Sarja olisi vaatinut ehdottomasti terävämmän alun, a la "Shatterday". ***

Night Route Jakso, jonka idean uskoo arvaavansa, mutta jonka loppuun on kuitenkin saatu hienoa pikkuyllätys-vivahdetta. TZ:n perinteitä kunnioittava jakso pelailee oikein toimivasti elämän ja kuoleman harmaalla alueella. ***1/2

One Night at Mercy Tästä jaksosta ilmenevät edellisen tavoin selkeästi tv-käsikirjottamisen muutosvirtaukset, tai ehkä paremminkin se, että katsojista on varmasti tullut vaativampia. Tavallaan yhden idean varaan perustuva visio lisää loppuun pienen, mutta kalmaisensympaattisen käänteen. Eikä Seinfeldistä tuttu Jason Alexander ole hassumpi esittämään Kuolemaa. Jotain pientä lisäriskinottoa ja terää olisi kuitenkin kaivannut, kiva näinkin. ***

Cradle of Darkness Onhan perusidea Hitleriä tappamaan lähetystä aikamatkaajasta aina mielenkiintoinen. Pelailee samantapaisilla aineksilla kuin kasariversion kakkoskauden aloittava Elvis-jakso. Loppuratkaisu oli mielestäni näppärä ja historiankirjoituksen valossa herkullinen, enkä ainakaan itse sitä osannut ennakoida. ***1/2

Dream Lover Taas kerran jakson mielekkyys riippuu hieman siitä, paljonko katsoja on harjaantunut lukemaan 2000-lukulaisen käsikirjoittamisen lainalaisuuksia – tai sanoisinko ennemmin kaavamaisuuksia. Olettaisin, että näitä jaksoja, jotka olisivat olleet rakenteeltaan käänteentekeviä 80-luvun versiossa, mutta jäävät 2010-luvulla pikkunäppärälle tasolle, on vielä tulossa lisää (Edit: tulihan noita). Nykyään tuntuu, että mekaaniset lopputwistit ovat niin yleisiä, ettei niitä oikeastaan voi kutsua "twisteiksi". Todellinen twist taitaa olla twistittömyys? ***

Evergreen Sitten vaihdetaan Orwell-osastolle. Viimeistään tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että vuoden 2002 Twilight Zonen tarinat ovat armottomampia niiden päähenkilöille kuin aiemmissa versioissa. Tämä tuo toki lisämielenkiintoa lähtökohtiin, kun tietää, että periaatteessa miten tahansa voi käydä. Tässä jaksossa jotenkin kuitenkin häiritsi se, että sen päähenkilö esiteltiin alussa hankalana kusipääteiniakkana, jonka väkisinkin ajatteli ansaitsevan jakson sinänsä kylmäävät puitteet. Sitä, ettei kukaan ansaitse niitä, olisi kuitenkin pitänyt tuoda selkeämmin esiin. ***

Shades of Guilt Jalo idea toki ottaa kantaa rasismia vastaan, mutta tämä lipsuu tahattoman komiikan puolelle, ja vuoden 2002 lapset muistelevat varmasti tälläkin hetkellä "sitä jaksoa mis se mies muuttu neekeriks". Kuitenkin tämä on ihan kiehtova looppi ajan ja todellisuuksien tuolle puolen. Ei tämä sanomaansa liikaa alleviivaa, mutta enemmän olisi voinut antaa rivienvälien puhua kuitenkin. ***1/2

Dead Man's Eyes Sangen onnistuneesti katsojaa hämäävä, viihdyttävä jakso. Ensin luulee tämän olevan tyypillinen taikaesinejakso, kerrontakin laahaa hieman. Mutta loppupuoliskollaan tästä kehkeytyykin näppärä episodi. Finaalin ehkä arvaa, mutta mielestäni 2002-Twilightzonemainen armottomuus kompensoi. ***1/2

Time Lapse Kekseliäiden jaksojen putki jatkuu. Blackout-mysteeri säilyttää intensiteettinsä loppuun saakka, ja tarina toimii varmasti parhaiten juuri tämän mittaisena. ****

Harsh Mistress Lukas Haas on pääosassa oikein karismaattinen, mutta tämänkertainen tarina kulkeekin sitten liiankin tuttuja latuja. En nyt tiedä, spoilaako niin hirveästi, jos sanoisin jakson idean olevan tiivistettävissä muotoon "Christine – tappaja-kitara". No, meneehän tämä kertakatseluna mukisematta. **1/2

The Pool Guy Sitten tuleekin todistus siitä, ettei 2000-luvun Zone ole turha sarja lainkaan. Lou Diamond Phillips loistaa philipkidickiaanisessa tarinassa, jonka kaltaisia on toki nähty aiemminkin, mutta tämä paketti on hyvin koossa, eikä sisällä mitään turhaa suvantoa. ****1/2


Azoth the Avenger Is a Friend of Mine Jotenkin rehellisesti lapsellinen episodi, joka ei kuitenkaan halua kulkea sataankertaan-nähdysti. Henkiin herätetty barbaari on sympaattinen, mutta muuten hyvää kokonaisuutta syö hieman liiankin hölmö ja helppo lopetus. ***1/2

Upgrade Hyvin perinteinen, kasarizonen ykköskauden tunnelmaa tavoittava mitähittoatapahtuu-jakso, jonka lopetus on kuitenkin makuuni turhan helppo, typeräkin. Perheinstituutiota olisi voinut ja kannattanut pyöritellä tapahtumien rivien väleissä enemmänkin. ***

Chosen Tässäkin tavoitetaan 80-luvun sarjan kuumotus, ja ydinsotapelotetulle x-sukupolvelaiselle jakson lopunajanmeininki on varmasti hyvin nostalgista. Yksinkertainen, toimiva jakso on myös hyvä muistutus siitä, että jaksot tosiaan voivat loppua miten tahansa. ****

To Protect and Serve Poliisitarina astuu luontevasti 2000-luvulle, mutta nyt supernaturaalit elementit ovat ehkä jo liiankin tuttuja zonekatsoja-veteraanille, eikä "ihan toimivan" yläpuolelle oikein ylletä. ***

Sensuous Cindy Virtuaaliseksi-ideasta on saatu perustoimiva vekkulointijakso, joka nyt ei mitenkään erityisen kriittistä tarkastelua kestä, muttei harmitakaan. Sateenkaarivivahde käsikirjoituksessa panee toki pähkimään, että ehkä sitten seuraavan Twilight Zonen ‑uusintaversiossa kirjoittajilla on jo munaa kääntää asetelma niin, että pääosassa olisikin se vaimo ja jakson nimi "Sensuous Andy". ***

Hunted Näppärä tulevaisuusvisio, jonka jujun nokkelimmat arvaavat leikiten, mutta itse kyllä pidin etenkin jakson keskivaiheen dialogiin ujutetusta hienovaraisesta vinkistä päähenkilön lapseen liittyen. Oli oikein pakko katsoa kohtaus uudelleen, ja se on toimivan jakson merkki se. ****

Mr.Motivation Näissä hauskoiksi tarkoitetuissa jaksoissa on aina se ongelma, että pitää näytellä liian sandleristi yli. Ehkä pokkanaamakomiikan puuttuminen on osa jonkinlaista Twilight Zone ‑traditiota. Alleviivaavuutta siitä, että okei, nyt on kauhisteltu, eiköhän naureskella välillä. Ihan freesiä toki, ettei esineiden tarvitse aina olla kirottuja, ne voivat olla myös lumottuja. Eikä aina tarvitse käydä huonosti. ***1/2

Sanctuary Jotakuinkin pökkelömäiseksi muodostuva paratiisifantasiajakso, jossa on toki ihan hyvä sanoma. Oma paratiisimme on kyllä jo melko koluttu: HBO voisi tulevaisuudessa ottaa käsittelyyn muslimien Jannahin, niin saataisiin pomminvarmaa säpinää televisiopuolelle. ***1/2

Found and Lost Hieman sentimentaalisemmalle puolelle äityvä esinejakso, joka sekin valistaa, ettei raha ole kaikki kaikessa. Hieman turhaa spielbergiä, muttei nyt suoranaisesti harmitakaan. ***

Future Trade Hyvin perinteinen, kiehtova zoneilu. Toi keskimääräistä enemmän mieleen kasari-TZ:n, kiitos ääniraidan ja autokannan. Tarina toimi, ja odotin loppuratkaisun olevan erilainen. Pidän kovasti näistä "kyllä näissä yliluonnollisissa diileissä jokin kuolettava catchi on, mutta mikä?"-jaksoista. ****

Last Lap Hieman hämmentyneen olon jättävä besserwisseröivä valistusvirsi, jossa on sekaisin syöpää, kaahailua ja sitä, että pitää olla sinut kuoleman kanssa, ei se niin paha asia ole. Ehkä useampikin ripaus pelottavuutta olisi tehnyt tälle jaksolle eetvarttia. **1/2

Gabe's Story Perinteikäs "elämä ei olekaan sitä miltä näyttää"-episodi. Kiehtova, joskin moneen kertaan käytetty perusidea. Mutta kun ei tätä turhaan ole elokuvaksikaan venytetty, toimii. ***1/2

Fair Warning Joissain näillä main kyllä lopullisesti heltyy tunnustamaan koko sarjan ihan ansiokkaaksi, Twilight Zonen perinteitä nöyrästi kunnioittavaksi kokonaisuudeksi. En kovin aktiivisesti jaksanut selvittää, moniko näistä jaksoista on vanhojen episodien uusintaversioita: tämän kaksoisolentojakson voisi kyllä sellaiseksi kuvitella. Perustoimiva ja ‑soljuva tarina jälleen kerran. ***

The Path Tästä armottomasta tulevaisuusaddiktiokuvauksesta pidin taas keskimääräistä enemmän. Lopputulema ei ole mikään mullistava, muttei sitä välttämättä arvaakaan. Jaksot, joiden päähenkilöt eivät ole niitä maailman siedettävimpiä, tuppaavat muutenkin olemaan kiinnostavampia kuin sliipatummista demareista kertovat lämminhenkiset anekdootit. ****

Another Life Kerrontarakenteella mukavasti leikittelevä visio sivuaa rotukysymyksiäkin kelvollisesti. Onnesta unelmointi ja Grimmin satu paiskaavat kättä. ***1/2

Rewind Jakson nimestä arvannee, mistä on kyse, ja zonensa sisäistäneet varmasti arvaavat loppukäänteen. Mutta jotenkin tällekin vaan tulee antaneeksi perinteisyys- ja viihdyttävyysbonuksen. Sujuva, vaikkei nyt ihan perikotaista porsaanreikätutkimusta kestävä tarina on onnistunut oppitunti lankeemukseen johtavasta ahneudesta. ***1/2

Into The Light Tästä melodramaattisuuteen taipuvaisesta, mutta näppärästä jaksosta tuli semmoinen oma guilty pleasureni, koska tapahtumien keskiössä on koulumaailmaan leipääntynyt opettaja. Ja aihepiirikin on sellainen, ettei sitä välttämättä vielä 80-luvullakaan voinut tai kannattanut käsitellä. Jos ei opettajuuteen ole tarttumapintaa, voinee arvosanasta vähentää tähden, parikin. ****1/2

Tagged Mustaa katutodellisuutta nähdään jälleen kerran, mutta mikäs siinä, kun graffiti-kertomus pelittää ja viihdyttää. Tämän myötä huomaa Twilight Zonen tämänkertaisenkin aikansa seuraamisen olevan sangen onnistunutta. Klassinen tarina tämänkin runkona toki, mutta mielenkiintoisessa kontekstissa soljuen, mikä riittää. ***1/2

The Monsters Are on Maple Street Hienosti jo nimellään katsojaa jujuttava jakso, jossa Rod Serlingin vanha TZ-tarina on päivitetty 2000-luvulle WTC-iskujen jälkeisen ilmapiirin aikakauteen. Aivan luonteva ja uskottava kuvaus ihmisten joukkokäyttäytymisestä, joidenkin hahmojen aavistuksenomaisesta karikatyyrimäisyydestä huolimatta. Ehkäpä tämän zoneilun onnistunein nykyajassa kiinni oleva episodi, koska sen sanoma ei tule vanhenemaankaan. Viidessä tunnissa... ****1/2

It's Still a Good Life Jatko-osa vanhaan jaksoon, jossa pojalla on mahdollisuus häivyttää ketä ja mitä tahansa toiseen ulottuvuuteen. Konsepti on oikeinkin kylmäävä, ja alkuperäinen jakso varmasti onnistunut, ainakin näin toimivan jatkon perusteella. Pidin myös helposta mitäsitten-lopetuksesta, jossa ikään kuin oli annettu periksi sille, ettei tämän sortin elämääsuuremmuutta niputeta pahaiseen 21 minuuttiin. Hienosti myös kertoja huomauttaa tästä: ei aina tarvita mitään väkinäistä opetusta joka tarinaan! ****

How Much Do You Love Your Kid? Tällä kertaa taas yritetään olla ajassa, mutta vuoteen 2015 mennessä ihmiset ovat varmasti leipääntyneet tosi-tv:hen siinä määrin, että se on syönyt tämän jakson tehoja pahasti. Wayne Knight melskaa sen minkä voi, mutta pösilö perusidea ei oikein millään tahdo kantaa toimivaksi satiiriksikaan saakka. **1/2

Memphis USA:n rotuerotteluhistoriaa mukavasti möyhivä episodi, jonka 20-minuuttiseen olisi ehkä voinut jotain lisäterää saada: nyt jäädään semmoiselle kokoperheen amazingstories-paluutulevaisuuteen ‑levelille. Muttei nyt huonokaan. ***

The Placebo Effect Jeffrey Combs päästetään irti, ja tuloksena on oikein mukavaa todellisuusvääristymä-zoneismia. Jälleen kerran tämäntyyppistä settiä paljon nähnyt veteraani toki arvaa loppukuvan, mutta tässäkin on semmoista sympaattista, nuoremmilta noviiseilta yöunet vievää (konkreettistakin) kylmäävyyttä kiitettäväksi asti. ****

Cold Fusion Ian McShane nähdään, mutta hänen varassaan ei olla. The Thing ‑henkisyyttä huokuva jakso pihtaa kivasti, mistä oikein on kyse, ja vaikkei mistään kovin ikimuistoisesta olekaan kyse, jää tämäkin piilotajuntatippaleipä plussan puolelle. ***1/2

Burned Alunperin koko sarjan päättänyt episodi, dvd:llä järjestys on eri. Omalla kohdallani vaiteliaat, tuijottavat pikkulapsihaamut toimivat aina, eikä tämän "kusipää saa palkkansa"-jakson tapahtumat muutenkaan solju niin kuin ehkä odottaisi. ****

Sunrise Pohjimmiltaan perinteistä pelastusvenepsykologiaa (<-- "Kenet meistä syömme?"), jonka loppu toki herättää levottomuutta – mikäli ei sitten ajattele astetta psykopaattisemmin:

***1/2

The Collection Kiehtova, EC-kauhusarjakuvamainen idea, ja nukethan ovat aina pelottavia, mutta alusta saakka jakso aivan kirkuu sitä, miten se tulee loppumaan, eikä matkan varrelle valitettavasti saada ympättyä mitään innovatiivista lisäsärmää. **1/2

The Pharaoh's Curse Pidän jakson lähtökohtaisesta ideasta, jonka mukaan taika on taikaa, eikä sitä voi selittää. Idea, jonka takaa paljastuu suurempi idea, on kyllä oikein toimiva, ja tästäkin lopputwististä kyllä nauttii, kunhan malttaa vain olla taas matkan varrella arvailematta. ***1/2

Eye of the Beholder Tämä Rod Serlingin alun perin kynäilemä episodi pitää otteessaan, ja on hyvin ohjattu, mutta nyt ollaan aavistus liikaa yhden idean varassa huonolla, alleviivaavan vanhenneella tavalla. Että höh, tässäkö se nyt sitten oli. Minuutteja hämäräksi jäävän dystopian kuvaamisesta olisi voinut siirtää kauneuden ja rumuuden tarkemmallekin pohdinnalle. **

Developing Ihan semmoinen peruskiva "naisjakso". Yliluonnollista draamaa, jossa kaikki loppujen lopuksi järjestyy. Tunnen oloni aina hieman epämukavaksi siinä vaiheessa, kun annetaan ymmärtää, että Twilight Zonelta tulee myös hyvää. Mikä hemmetin mesta semmoinen oikein on, ihme kiirastuli, josta ei ota tolkun häivää, notta! No, siinä mielessä konseptiinsopiva jakso, että näitä on aina ollut mukana kautta aikain, onneksi ei liikaa. **1/2

Homecoming Hieman semmoista tuonpuoleista rakkautta yli rajojen ‑palikkadraamaa tämäkin. Sikäli näppärä sapluuna toki, ettei siihen tarvitse kuin vaihtaa lavasteet ja näyttelijät, niin koko 20-minuuttinen on suurin piirtein jo koossa. 2000-luvulla toki ollaan, muttei se tätä suht onttoa, varmaan jo jakson nimestä pääteltävissä olevaa perusideaa rikasta. **1/2

The Executions of Grady Finch Sarja loppuu mukavasti perinteisiä zonetehoja hyväksikäyttävään kuolemantuomio-episodiin, jonka voisi kyllä hyvin kuvitella kuuluvan Rod Serlingin parempaan tuotantoon. Jännitys säilyy loppuun saakka, eikä tarinan kliimaksi ole aivan semmoinen kuin kuvitella saattaisi. Ja onhan Alicia Witt ihana. ****


Toisin sanoen: ei tämän Twilight Zonen parhaita perinteitä syvästi kunnioittavan ja täten suositeltavan 2002-version tarvitse edeltäjiensä rinnalla yhtään hävetä. Ihan semmoista silkkaa klassikko-kuningaskamaa ei tällä kertaa ole mukana, mutta vastaavasti sarja on aiempia tasalaatuisempi: varsinaista kuraakaan ei ole pujuttautunut mukaan.

Nämä kaikki sarjat osoittavat, että konsepti on ajaton, ja tarvittaessa tekoajankohtaansa väritettävissä nautittavuuden silti kärsimättä. En pane ollenkaan pahakseni, jos muutaman vuoden päästä saataisiin taas ainakin yhtä taitavasti tehty jaksosatsi. Kun ajatellaan vielä, että vuosi vuodelta enemmän huippunäyttelijöitä siirtyy tv:n puolelle, saisi tulevista zoneiluista hyvinkin laadukasta! Sitä odottamaan jääkäämme.

QCine (23.9.2012 19:51)

Humphrey Bogart (23.9.2012 02:12)

Mieleenjääneitä jaksoja ovat ainakin olleet Robert Davin tähdittämä osa, jossa rikoksen tehneille pistettiin otsaan joku merkki jota ei saanut peittää ja kaupungissa sellaiset lentävät koneet valvoivat tapahtumia tjms. Toisessa muistikuvassa oli joku vanhempi mies, kirjailija ehkä, jonka talon ympärillä alkoi pyöriä sellaisia pelottavia kääpiöitä, jotka taisivat vielä pukeutua huppuihin.

To See The Invisible Man ja Personal Demons. Ei ollut Davi.


Sinänsä jännää, että tämä eka kausi sisälsi yllättävän monta mieleenjäänyttä jaksoa, tuntuu jopa, että ne kaikki. Muutettiinkohan esitysaikaa jossain välissä tai jotain? Kun eivät nuo vanhemmatkaan panneet stoppia "lapsiltakielletyn sarjan" katselulle...

Sellainen hämärä muistikuva, että lähetyspäivä olisi jossain vaiheessa siirtynyt viikonlopusta keskelle viikkoa, minkä takia jotkut kaverit eivät olisi enää saanet katsoa sarjaa.

Flash (25.2.2015 16:27)

QCine (23.9.2012 19:51)

Humphrey Bogart (23.9.2012 02:12)

Mieleenjääneitä jaksoja ovat ainakin olleet Robert Davin tähdittämä osa, jossa rikoksen tehneille pistettiin otsaan joku merkki jota ei saanut peittää ja kaupungissa sellaiset lentävät koneet valvoivat tapahtumia tjms. Toisessa muistikuvassa oli joku vanhempi mies, kirjailija ehkä, jonka talon ympärillä alkoi pyöriä sellaisia pelottavia kääpiöitä, jotka taisivat vielä pukeutua huppuihin.

To See The Invisible Man ja Personal Demons. Ei ollut Davi.


Sinänsä jännää, että tämä eka kausi sisälsi yllättävän monta mieleenjäänyttä jaksoa, tuntuu jopa, että ne kaikki. Muutettiinkohan esitysaikaa jossain välissä tai jotain? Kun eivät nuo vanhemmatkaan panneet stoppia "lapsiltakielletyn sarjan" katselulle...

Sellainen hämärä muistikuva, että lähetyspäivä olisi jossain vaiheessa siirtynyt viikonlopusta keskelle viikkoa, minkä takia jotkut kaverit eivät olisi enää saanet katsoa sarjaa.

Kyllä. SIirtyi siis lauantai-illalta keskiviikon myöhäiseen slottiin ja katsomiset jäi itselläkin tuosta syystä vähemmälle.