Aloitin katsomaan sarjaa uusiksi ensimmäisestä tuotantokaudesta eteenpäin. Tätä ennen olen nähnyt viimeksi sarjan uudempia jaksoja ja animaatio on näissä ensimmäisissä osissa nyt silmiinpistävästi heikompaa mutta kyllähän jaksot toimivat muuten jo varsin hyvin.
Sarjana varmaankin elitistisempi verrattuna Simpsoneihin siinä mielessä että jutut ovat välillä melkoisen törkyisiä. Sarja jakaa kansaa kahtia, toiset tykkää ja toiset eivät pääse kunnolla sisälle sarjan logiikkaan/maailmaan. Onhan se toki myönnettävä että Family Guy voi vaatia alussa hieman totuttelua. Pääosan perheeseen kun kuuluu mm. ihmistä muistuttava koira Brian ja Stewie-vauva joka haaveilee äitinsä murhaamisesta ja maailmanvalloituksesta. Sarja on myös huomattavan gagivetoinen ja sisältää mm. paljon vitsitakaumia.
Mitä mieltä jengi täällä on sarjasta? Osuuko ja uppoaako Seth MacFarlanen jutut vai kierrättekö sarjan kaukaa? Itselleni homma toimii (vei minultakin alunperin jonkun aikaa totutella sarjan tyyliin). Nyt olen kyllä sarjan fani ja diggaan kovastikin jutuista, vaikka onhan tässä joitakin ärsyttävän usein toistuvia asioita. Toisaalta tässä mennään välillä ihan nextille levelille jolle esim. Simpsoneissa ei voisi kuvitellakaan mentävän.