100 Parasta kauhuelokuvaa

Janne ( 19.4.2012 19:41)

Tarkoittaako se ettei esim. Friday the 13th elokuvasarjan ensimmäisen elokuvan jälkeen tulleista elokuvista voisi puhua ko. elokuvan jatko-osina. Itse en lähtisi rajoittamaan mutta muutakin mieltä tietenkin saa olla.

Friday on varmaan huonoimmasta päästä esimerkkejä tuohon kohtaan, eikös kakkososa kuitenkin jatkanut suoraan siitä mihin ekassa jäätiin?

Kakkonen jatkaa kahden kuukauden päästä ensimmäisen tapahtumista ja prologin jälkeen 5 vuotta ensimmäisen tapahtumista. Kyllähän F13 elokuvat ovat jatkumoa, vaikkei logiikka ole aina päivänselvää. Kolmonen jatkaa suoraan kakkosen tapahtumista ilman minkäänlaisia aikahyppelyjä jne.

mr_bungle ( 19.4.2012 21:09)

Friday on varmaan huonoimmasta päästä esimerkkejä tuohon kohtaan, eikös kakkososa kuitenkin jatkanut suoraan siitä mihin ekassa jäätiin?

Pystyisin vielä paljon, paljon huonompaankin.



Mutta siis, itse en pidä F13 sarjaa malliesimerkkinä monisäikeisestä elokuvasarjasta. Pelkkä elokuvien ajallinen keskinäinen jatkumo ei minusta siihen riitä. Jos sinusta riittää, hyvä sinulle.

Nähdyistä 88:sta vain kolme huonoja: Pulse (Kairo), [Rec] ja The Exorcist.

Meller ( 19.4.2012 19:19)

Ja onko muka kauhuleffan ainoa tehtävä olla yksiselitteisesti "pelottava"? Tässäkö ainoa arvoo, millä voi päästä top 100 listaan?

Sitä pitää kysyä elokuvien valitsijoilta. Ja heidän mielipiteensä on varmasti yhtä objektiivisia kuin esim. sinulla ja minulla. Ja oma mielipiteeni on, että jos haetaan just niitä sataa kaikkien aikojen parasta kauhuelokuvaa, tulisi pelottavuuden olla, jos ei ainoa niin ainakin se tärkein kriteeri.

Ravenous ois saanu mahtua listalle, muuten ei kummempaa valittamista.

Disco Studd ( 19.4.2012 22:33)

Meller ( 19.4.2012 19:19)

Ja onko muka kauhuleffan ainoa tehtävä olla yksiselitteisesti "pelottava"? Tässäkö ainoa arvoo, millä voi päästä top 100 listaan?

Sitä pitää kysyä elokuvien valitsijoilta. Ja heidän mielipiteensä on varmasti yhtä objektiivisia kuin esim. sinulla ja minulla. Ja oma mielipiteeni on, että jos haetaan just niitä sataa kaikkien aikojen parasta kauhuelokuvaa, tulisi pelottavuuden olla, jos ei ainoa niin ainakin se tärkein kriteeri.

On eri asia valitseeko "10 elokuvaa, jotka ovat herättäneet vahvimpia kauhuntunteita" kuin "10 parasta kauhugenreen kuuluvaa elokuvaa". Listassa on varmaan molempia, ensin mainittu valintakriteeri luonnollisesti selittää Come and seet ja muut.

No aika harva leffa tuossa sadankaan listalla on oikeasti pelottava jos ruvetaan oikein valitsemalla valitsemaan.

Disco Studd ( 19.4.2012 22:33)

Meller ( 19.4.2012 19:19)

Ja onko muka kauhuleffan ainoa tehtävä olla yksiselitteisesti "pelottava"? Tässäkö ainoa arvo, millä voi päästä top 100 listaan?

Sitä pitää kysyä elokuvien valitsijoilta. Ja heidän mielipiteensä on varmasti yhtä objektiivisia kuin esim. sinulla ja minulla. Ja oma mielipiteeni on, että jos haetaan just niitä sataa kaikkien aikojen parasta kauhuelokuvaa, tulisi pelottavuuden olla, jos ei ainoa niin ainakin se tärkein kriteeri.

Hyväksyn perustelut, etenkin objektiivisuuden osalta. Mutta kauhuelokuvan (tai kauhuviihteen/proosan yleensä) historia osoittaa, ettei tulkinta ole koskaan ollut kovin yksisilmäinen. Ambrose Bierce oli modernin kauhukirjallisuuden isähahmoja, eikä kaverilla ole varmaan ainuttakaan novelia missä ei olisi ollut kirjoittajalla kieli poskessa tai muuten musta huumori läsnä. Poen tekstit sisältävät myös huumoria (yleensä kuivaa ja kritisoivaa sellaista), mutta paikka kauhun ylijumalana on aika kiistaton, syystä. Braindead tai Evil Dead II ovat huutonauruelokuvia, jotka silti operoivat niin selkeän visvaisella kentällä ja ammentavat syvältä kauhuperinteen lähteestä, että näen ne selkeästi kauhuelokuvina ja myös tuolle listalle ehdottomasti kuuluvina oleellisina nimikkeinä.



Zodiacilta myös hyvä pointti valintaperusteista. Come and See on kummitellut mielessäni muutenkin jo pitkän elokuvana mikä pitäisi nähdä: teoksen päätyminen tälle listalle sodan kauhujen kuvauksen perusteella kertoo paljon jäljestä minkä se on katsojiin jättänyt, ja on hyvä esimerkki miten kauhun tunnetta ja kauhua elokuvassa voidaan tulkita. Mutta jos kauhugenren leffoista puhutaan, herää kysymys, mitä se tällä listalla tekee.

Pelottavuuden edelle kauhuelokuvan kriteereinä menevät ainakin kuvasto, muudi, genrepiirteet ja sellaiset. Jos joku aikuinen oikeasti pelkää kauhuelokuvaa katsellessa, niin olisin kyllä vähän huolissani.

Minä mietin kyllä pitkään tuota termiä

pelottavuus ennen kuin päätin kirjoittaa sen. Olisi pitänyt lisätä wallstreetmainen disclaimeri "for the lack of better word", eli se ei ollut sananmukaisesti juuri se asia mitä hain, vaan lähinnä kokonaisuus kaikkea sitä muudia mikä tekee juuri kauhuelokuvasta kauhuelokuvan: ahdistus, jännitys, kouraisevuus sielusta, pelottavuus, yms.



Seliseli tiedetään, mutta kyllä mä arvasin että tuosta tulee puhetta.



Ja sitten vielä niistä listan kasanneen porukan kriteereistä. Mitä nyt luin joitakin perusteluita, niin suurin osa lienee valinnut omat kauhusuosikkinsa ihan oman fiiliksensä pohjalta sen sijaan että olisivat alkaneet tarkasti analysoiden laskemaan mitkä ovat elokuvahistorian merkkiteoksia ja ns oikeita valintoja. Ihan hyvä näin, tulipahan listalle enemmän persoonallisuutta ja mielenkiintoa – itsestäänselvää topkymppiä lukuunottamatta.

Red Right Hand ( 20.4.2012 15:47)

Jos joku aikuinen oikeasti pelkää kauhuelokuvaa katsellessa, niin olisin kyllä vähän huolissani.

Vähän ylimielinen yleistys. Se, mikä itse kutakin säväyttää tai kouraisee, on väittelyn aiheena jo lähtökohtaisesti helvetin typerää. Aika paljon kiinni siitä mihin on tottunut. Pelko on joo huono ja värittynyt sana, mutta kyllä minä kehtaan myöntää että aikuisiälläkin jotkut elokuvat ovat saaneet aikaan ns. hermostuneen olon. Ehkä on sitten vilkas mielikuvitus, miksi sitä nyt mielii kutsua. Ei tätä kyllä usein tapahdu, se myönnettäkööt.



Pidän minäkin sitten toisaalta Martyrsin "järkyttämiä" ihmisiä vähän höntteinä. Joku shokkiarvo ylipäänsä on jo niin yhteiskunnallinen käytäntö, että yhden shokki on toisen vitsi.

Otetaan nyt sen verran takas että elokuvia jotka pelottavat ei hirveän usein kohdalle osu. En laske siis sitä koville äänille ja yllättäville kuville perustuvaa säikyttelyä pelkäämiseksi. Säikähdän mä bussissakin, jos joku yhtäkkiä puhaltaa vappupilliin korvan juuressa. Mutta ei se ole pelkoa – puhdas pelko vaatii jotain enemmän: älyllistä toimintaa, ajatuksen kulkemista, ei pelkästään reaktiota. Sellaista pelkoa, jota tunnetaan kun joutuu kävelemään yöllä tuntemattomassa metsässä. (Tai tuntemattomassa lähiössä...?)

Muutamat elokuvat onnistuvat kuitenkin saamaan aikaan sitä sanoinkuvaamatonta pelon tunnetta ja ahdistusta. Jotkut Lynchit ovat hyvä esimerkki. Listan leffoista esim. se Descent (äh miten se nyt kirjoitetaan) toimii hyvin juuri siihen asti kun saa pelätä tuntematonta. Sen jälkeen kun "morlokit" alkavat riehumaan kunnolla, homma näivettyy pöö-efekteiksi, joskin hyvin tehdyiksi sellaiseksi.



MUTTA se pöö-efektienkin viljeleminen on olennainen osa kauhuelokuvaa ja yksi niistä tärkeistä genrepiirteistä.



Ehkä "kauhu" puhtaasti pelkoon viittaavana terminä on toiminut silloin joskus elokuvan alkuvuosina, kun ihmiset ovat oikeasti saattaneet pelätä jotain junan saapumista asemalle. Nykyään se viittaa mielestäni enemmän muihin asioihin.

Näkemättä:

Threads (1984)

Pulse (Kairo) (2001)

Switchblade Romance (2003)

Let the Right One In (2008)

The Blair Witch Project (1999)

The Changeling (1979)

Audition (1999)

Dear reader,

Musta sanoilla "kauhu" ja "pelko" on suomessa liian voimakkaat merkitykset. Kyllä kai meitä useimpia elokuvia katsoessa jännittää ja säikähdetään. Jotenkin en usko, että sanojen merkitys – ja sitä kautta kauhuelokuvan merkitys – on ihan sama kulttuurista toiseen. Toisin sanoen: kauhuelokuvan määritelmä englanninkielisille on väljempi kuin suomalaisille.

Love,

k-mikko