Mitä sarjakuvia elitistit lukevat

En ole todellakaan sisällä sarjakuvien maailmassa, se mitä olen lukenut on tätä perinteistä Aku Ankka, Tintti, Asterix, Calvin & Hobbes, jne.

Mutta nyt jos puhutaan sarjakuvaromaaneista, niin oikeastaan ensikosketukseni on tänä jouluna ostamani DC:n julkaisema Joker (2008, käsikirj. Brian Azzarello, piir. Lee Bermejo).



Sarjis keskittyy täysin nimihahmoonsa. Tarina ei ole mikään "joker begins", vaan lähtee liikkeelle kun Jokeri jostain käsittämättömästä syystä todetaan terveeksi ja vapautetaan Arkham Asylumista takaisin Gotham Cityn kaduille. Azzarellon Jokeri on synkkä, todella todella synkkä hahmo, jonka pahuuden taustalla ei ole traagista pettymystä elämään, tai mitään muutakaan järjellistä perustetta. Hän vain on paha, ja hänen pahuutensa ylittää perinteiset loogiset selitykset. Ehkä juuri mahdottomuus inhimillisesti ymmärtää ja selittää Jokerin olemusta on johtanut suureen väärinkäsitykseen, hänen vapauttamiseensa. Oli syy vapautumiseen mikä tahansa, Jokeri ei aikaile aloittaessaan terrorin levittämistä kotikaupunkinsa muutoinkin synkille kaduille.



Jokeri itse ei ole minä-kertoja, vaan tarina kerrotaan hänen "oikeaksi kädekseen" päätyvän pikkurikollisen, Frostin, kautta. Frost tuntuu aluksi kunnioittavan Jokeria, mutta vähitellen kunnioitus vaihtuu peloksi ja ahdistukseksi, eikä suotta.



Kuten sanottua, en koe olevani kovin sisällä sarjakuvan kerrontatavassa. Jokeri on komeasti piirretty ja lohduttoman synkkä tarina, mutta siltä tuntuu puuttuvan kerronnan voima ja syvyys. Rajallinen määrä ruutuja ja tekstiä ei riitä kertomaan uskottavaa ja ehjää tarinaa. En osaa sanoa onko kyse siitä etten vain ymmärrä sarjakuvaromaanien ydintä, vai onko jokeri tietyiltä osin puutteellinen. Joka tapauksessa, lukukokemus oli vastoin odotuksiani varsin unohdettava.

Jokunen vinkki:

http://www.elitisti.net/forum/topic/5474-virallinen-sarjakuva-thread/page__st__180

Tea Tauriaisen hersyvä blogisarjis "Mad Tea Party" on mielestäni ihan parasta kotimaista pitkään aikaan. Hurahdin. Myös kahtena albumina.

http://madteaparty.sarjakuvablogit.com/

Viime aikoina parasta ollut Nexus-kokoelma jonka saksasta löysin. Maxxia haluaisin lukea kokonaan mutta löytyy osat 1 ja 3-5. Jostain pitäisi rykäistä se numero 2.

Daniel Clowesin Patience tuli luettua jo jokunen aika sitten läpi, mutta tämä on niitä kirjoja jotka jäävät koputtelemaan takaraivoon ja luultavimmin se on luettava vielä uudestaan. Piirrosjälki ei varsinaisesti päätä huimaa, mutta tyyli – ja etenkin juoni – ovat siinä määrin persoonallisia, että ei nyt nillitetä ihan jokaisesta pikku jutusta.

MiR (14.6.2017 22:27)

Daniel Clowesin Patience tuli luettua jo jokunen aika sitten läpi, mutta tämä on niitä kirjoja jotka jäävät koputtelemaan takaraivoon ja luultavimmin se on luettava vielä uudestaan. Piirrosjälki ei varsinaisesti päätä huimaa, mutta tyyli – ja etenkin juoni – ovat siinä määrin persoonallisia, että ei nyt nillitetä ihan jokaisesta pikku jutusta.

Kyllä, ihan kuin Daniel "Ghost World" Clowesilla olisi deadline painanut päälle kovastikin. Vaikka aikain ja paikkain laavalamppumaisissa välitiloissa lillutaankin, tietty ylimalkaisuus särähtää paikoin silmään, mieheltä on totuttu näkemään huolitellumpaa.


Mutta tuo vilpitön, makeilevuuden välttävä, kaikkien aikojen kaunein vastaani tullut tieteistarina vetosikin sitten sitäkin vahvemmin.

QCine (15.6.2017 00:57)

MiR (14.6.2017 22:27)

Daniel Clowesin Patience tuli luettua jo jokunen aika sitten läpi, mutta tämä on niitä kirjoja jotka jäävät koputtelemaan takaraivoon ja luultavimmin se on luettava vielä uudestaan. Piirrosjälki ei varsinaisesti päätä huimaa, mutta tyyli – ja etenkin juoni – ovat siinä määrin persoonallisia, että ei nyt nillitetä ihan jokaisesta pikku jutusta.

Kyllä, ihan kuin Daniel "Ghost World" Clowesilla olisi deadline painanut päälle kovastikin. Vaikka aikain ja paikkain laavalamppumaisissa välitiloissa lillutaankin, tietty ylimalkaisuus särähtää paikoin silmään, mieheltä on totuttu näkemään huolitellumpaa.


Mutta tuo vilpitön, makeilevuuden välttävä, kaikkien aikojen kaunein vastaani tullut tieteistarina vetosikin sitten sitäkin vahvemmin.

Juoni on tosiaan loistava, mutta piirrosjäljestä jäi toistuvasti sellainen fiilis, että pienellä lisäpanostuksella oltaisiin saatu paljon aikaan. Taustat ovat monessa kohdin turhankin "tapettimaisia", ehkä kyseessä oli kiire – se selittäisi paljon.