Erilainen, vahva sota-aikaan sijoittuva elokuva, jossa ei nylkytetä nostalgiaa eikä ole nationalismin hippusta. Le Havren ja Hyvän pojan rinnalla vuoden parasta kotimaista.
Kehuttu on, kyllä kansa ei tiedä. Mutta jos vaan sisältää yhdenkin jummikun-ammattitaitoisesti valaistun anakronistisen rakastelukohtauksen, se on aina vähintään kaksi tähteä pois hetj.
Näin elokuvan mainoksen eilen televisiosta ja ajattelin "huoh, taas SE vuoden pakollinen kotimainen sotaelokuva". Mutta tämä siis vaan mainoksen perusteella.
Joissakin TV-uutisissa oli pientä jutunpätkää tästä, n. 3 viikon säteellä näiden sanojen kirjoittamisajankohdasta. Otsikkotasolla ensimmäinen mielikuva oli juurikin Rahusen yllä ilmaisema, mutta konsepti ja ohjaajan mietteet tuoreesta saavutuksestaan vaikuttivat kiintoisilta. Tuli jopa mieleen, olisiko tässä se pitkästä aikaa aidosti mielenkiintoinen kotimainen elokuva? Eli aion käydä katsomassa.
Huono ja mitänsanomaton mainos on suunnattu Koivusalo-kansalle, mikä voi olla kaupallisesti ajatellen järkevää, mutta ei se ainakaan minua houkutellut teatteriin. Eipä silti tämä tullut edes Kuopioon, vaikka yleensä kaikki kotimaiset tulee. Millainen levitys tällä elokuvalla mahtaa olla? Aika vaatimatonta on ollut markkinointi ylipäätään.
Tämä siis just nimenomaan on elokuva, jossa ei ole mitään niitä kotimaakliseitä, kuten väkinäistä nusautusta tai elämälle vierasta periodipatsastelua Koska Sota On Vakavaa Aikaa.
