Parhaat pahikset / konnat / vainoojat

Kun ei ainakaan hausta löytynyt tällaista periaatteessa perusketjua, niin pannaanpa pystyyn tuon muualla olevan hoitaja Ratchet ‑keskustelun innoittamana. Ja jos jostain vaultinpohjasta löytyy jo vastaava ketju, yhdistelkää, joskovaikka.

Eli keitäs näitä nyt on. Ja mitä se "paha" oikeastaan on, tai mitä sen pitäisi olla? Tuossa sitä rupesin kelaamaan, että parhaat pahikset ainakin itselleni sisältävät tiettyä ajattomuutta, sen pelotteen, että näitä ihmisiä on ollut, on, ja tulee olemaan loppuun saakka, oikeasti. "Käenpesän" Ratchet (Louise Fletcher) on jonkinlainen itsestäänselvyys meikäläisen TOP-5:ssä, mutta sinne menevät myös Fanny & Alexanderin piispa (Jan Malmsjö) sekä Les Miserablesin virkansa puolesta paha poliisi Javert (Geoffrey Rush). Jälkeenmainitusta elokuvasta en muuten ihmeemmin välittänyt, mutta Rushille tuo oli mielestäni napakymppirooli, ja kirjassahan hahmo olisi tietenkin vielä monisyisempi. Kernaasti mainitsisin vielä Happinessin Bill Maplewoodin (Dylan Baker), joka pakottaa miettimään pahuuden ja sairauden harmaita rajavyöhykkeitä.



Tietenkin Jason, Freddy, Lecter, Dexter, se Burningin puutarhasaksihemmo ja kumppanit ovat myös pahoja, mutta itselleni hiukan liian turvallisella, annostellulla, tavalla. Elokuvapahistelun tulee olla yllättävää, hallitsematonta, ennalta-arvaamatonta, miksei tulkinnanvaraistakin.

QCine ( 5.10.2011 22:47)

Tietenkin Jason, Freddy, Lecter, Dexter, se Burningin puutarhasaksihemmo ja kumppanit ovat myös pahoja, mutta itselleni hiukan liian turvallisella, annostellulla, tavalla. Elokuvapahistelun tulee olla yllättävää, hallitsematonta, ennalta-arvaamatonta, miksei tulkinnanvaraistakin.

Joo slässerityypit ovat liian suorasukaisia, harva heistä on oikeastaan hirveän piinaava. Piinaavista ilkimyksistä ensimmäiseksi tuli mieleen Rutger Hauer ja The Hitcher. John Ryder piinaa uhrejaan monella eri tavalla, mikä tekee jutusta kierompaa ja kiinnostavampaa kuin tavanomaisissa puukkohippailuissa.

Pahis ja piinaaja kategoriaan kuuluu ehdottomasti

Funny Gamesin (1997) jätkät. Hemmojen nuoruus ja armottomuus on kylmäävä yhdistelmä.

Salo:n sikailijoilla on ihmiskuntaa hyvin kuvailema "tiimi".

Netzachin profiilikuvassa esiintyvät Kurtz sopii minusta tänne, vaikkakin voidaan kiistellä miten pahis hahmo on. Samanlaisia ajatuksia herätti Tom Berengerin näyttelemä Sgt. Barnes. Molemmat ovat mielestäni hyvinkin ristiriitaisia tällaisessa hyvis/pahis-jaotelmassa, mutta ehkä juuri se tekee nuista niin helvetin hyviä.

Ja oikeastaan näiden kohdalla vielä lisätwistin tuo, että kyseessä on sotaelokuvat joiden kohdalla tämä pahis-määritelmä vielä hämärtyy lisää.

Robert Mitchumin esittämä saarnaajamies

The Night of the Hunterissa nousee ensimmäisenä mieleen. Mitchum ei montaa kertaa päässyt näyttelemään pahista ja herra kiskoo tästä vaikeasta roolistaan kyllä kaiken mahdollisen irti, ja rystysiin tatuoidut "love" ja "hate" kruunaavat hahmon. Pahinta ja siis samalla parasta hahmossa on se, että omassa nurinkurisessa maailmassaan saarnaaja saa jopa itsensä kaiketi uskomaan omia selityksiään ja herran kummallinen suhde yläkertaan hämmentää entisestään. Ristiriitoja – niistä ne parhaat pahikset syntyvät.

Le Tenia, kotoisammin Lapamato Irréversiblestä.

Piinaava pahis, myös "ajaton hahmo": Max Cady/Cape Fear.

Hyvä pahis on myös

Audition:in Asami. Kiri, kiri, kiri!

Tästä nyt puuttuu ainakin:

Kakihara Ichi the Killeristä. Huikea pahis, jonka sadomasokistinen luonne on iso pala nieltäväksi länsimaiselle seksuaalisuudelle kasvonsa kääntävälle moraalille. Unelmani on nähdä Block Buster Batman, jossa Heath Ledgerin Jokerin korvaa Kakihara.



Toinen "pervo", eli Blue Velvetin Frank Booth... tätä kun katsoo, niin ei voi sanoa kuin R.I.P. Dennis Hopper.



Alkuperäinen paha poliisi, eli Harvey Keitel... vaikka tää nyt ei varsinaisesti ehkä käy pahikseksi.



Spoorloosin Raymond Lemorne. Kaikessa arkisuudessaan erittäin ahdistava ja ihon alle pesivä ADP-potilas.



Tyttöystävä jaksaa muistuttaa aina tilaisuuden tullen toisen sosiopaatin, No Country For Old Menin Anton Chigurhin kammottavuudesta. Toiston kautta olen itsekin sisäistänyt tämän.

Yllä onkin jo mainittu Hopperin Booth ja Rutger The Hitcherissä. Pahisten aatelia omastakin mielestäni; juuri sellaisia arvaamattomia ja kuumottavia tyyppejä. Ei oikein tiedä mitä odottaa kun ilmestyvät kohtaukseen. Molemmista täytyy myös miettiä hiukan normaalia enemmän että mikä näiden tyyppien agenda on, ei aukea ihan rautalangasta vääntämällä. Muutenkin Lynchin tekemisissä yleensä on ollut itelleni mieluisia pahiksia, vaikka nyt esim. Lost Highwayssa se "pahiksen" osoittaminen oli aika hankalaa. Ja ehkä siksi se toimiikin.

Harvoin nämä perinteisemmät kauhuleffaroistot erityisemmin häiritsevät.

Eden Laken nuorisonilkit, erityisesti pomonsa.

Ihan oma lukunsa olisi ei-kauhuelokuvien "ei-häiritsevät" roistot, ne mitä juuri pahiksiksi kutsutaan. Likaisen Harryn Scorpio (tämä nyt menisi tuohon vakampaankin kategoriaan), kevyemmistä muutamat Bondin vastustajista, Die Hardin kasaripukupitkätukkasakemannit sliipattuine johtajineen. Perinteisten kauhuelokuvien joukosta yli nousee Candyman, slashereista Michael Myers.

Yoshua Ben Yosef ( 6.10.2011 19:59)

Alkuperäinen paha poliisi, eli Harvey Keitel... vaikka tää nyt ei varsinaisesti ehkä käy pahikseksi.

No kyllä Keitelin luutnantti on aika paha, ja herkullisen ristiriitainen hahmo.



Noston pahisten komeaan eturiviin ansaitsee tietysti myös Alex DeLarge, jonka pahuus nousee aivan omiin korkeuksiinsa.

Kevin Spacey Sevenissä kuuluu myös tähän ketjuun.

Annie Wilkes (piina) ja Clarence "bitches leave" Boddiker (robocop).