Andrey Iskanov

Olen nähnyt Iskanovin täyspitkistä elokuvista kaksi, tuoreeltaan Philosophy of a Knifen (tästä pitemmin kohta) ja Nailsin pari vuotta sitten. Nails oli mielenkiintoinen, pienimuotoinen ja ‑budjettinen body horror kaukaisesti Tsukamoton ja muun kyberpunk-meiningin henkeen, mikä miellytti rasitteistaan huolimatta. Philosophy of a Knife olikin sitten ihan oma tapauksensa, mikä jätti kaikessa kunnianhimoisuudessaan ja ristiriitaisuudessaan edelleen hämmentyneen ihmisen jälkeensä, sormi lähes suussa. Visions of Suffering odottaa vielä katsojaansa hyllyssä. Kaverin uusimmasta pläjäyksestä, Ingressionista, ei ole minkäänvaltakunnan havaintoa.

Jo näkemäni perusteella pidän kaveria erittäin mielenkiintoisena loose cannonina, jonka tekemiset ovat yhtä hienovaraisia kuin mörssäri räkättirastaiden hävityksessä. Toisaalta taas kaverin pyrkimyksenä tuntuu olevan muutakin kuin saada hitonmoinen kaaos ja hävitys aikaiseksi. Vaikka Iskanov on selvästi esikuvilleen velkaa (tulee väkisin ainakin mainittu Tsukamoto ja David LYnch mieleen), kukapa ei olisi – jäljessä on paljon omaa, ja hänen teoksissaan on tietynlaista omaehtoista ttinkimättömyyttä selvästi ilmassa. Aika DIY-ukko hän tuntuu myös olevan, mikä on tietysti sekä halpaa että paras tapa pitää mahdollisimman paljon lankoja omissa käsissä, mitä kunninanhimoisuuden ja ehdottomuuden hengessä kyllä arvostan.



Mielipiteitä? Tekotaiteellista huttua, oikeasti varteenotettavaa, suorastaan mestarillista, vai joku muu, mikä?

Ja samaan hengenvetoon jo muualla uhkailtu Iskanov ‑vuodatus elokuvasta

Philosophy of a Knife (2008):





Teos on kaikin puolin haastava. Jo yksin neljän ja puolen tunnin pituus on haastava. Aihe, tapa käsitellä sitä ja Iskanovin tyyli ovat vähintään yhtä haastavia. Joka tapauksessa, jos vain kantti kestää istua näin massiivisen pituisen elokuvan läpi tällaista materiaalia (enkä tarkoita tällä elokuvan graafisen väkivallan elementtejä, vaikka tiettyä masua nekin vaativat), haastan katsojan väittämään tätä naama peruslukemilla silkaksi eksploitaatioksi.



Kuten Elitistin arvostelussakin todetaan, elokuva sisältää reippaasti materiaalia jolla on yhteistä gornon ja eksploitaation kanssa, ja kuten edeltäjänsä Men Behind the Sun, niistä tämä elokuva todennäköisimmin muistetaan. Se on kyllä ainakin osittain väärin, taustalla kun leijuu selkeästi oikeaa välittämistä aiheesta ja pakottavaa syytä kertoa tarina. En näe muuten mitään pointtia väsätä tällaista elokuvaa Venäjän kaltaisessa muka-demokratiassa, missä väärien asioiden esiinkaivaminen johtaa aitoihin potentiaalisin vaikeuksiin. Lisäksi tyylilajista varmaan pöljempikin ymmärtää, ettei tästä ketään rikastuttavaa globaalia kassamagneettia tehtäisi näillä valituilla aseilla. Ellei tekijä sitten ole parantumaton narsisti-megalomaani, jolle negatiivinenkin julkisuus on kipeästi kaivattua julkisuutta. Miestä tuntematta en mene moisia väittämään, joten se siitä.



Philosophy of a Knifessa on samaa fiilistä kuin T.F. Moun edellä mainitussa, japanilaisen Unit 731:n ympärillä pyörivässä elokuvassa: tällä kertaa tosin katsomiskokemus tai elokuvan muoto ei muistuta viihdettä senkään vertaa. Tätä elokuvaa on vielä vaikeampi kategorisoida sen varsin omanlaisensa, tyylejä sekoittelevan lähestymistavan takia – enkä näe kategorisoinnille varsinaisesti tarvetta, ainakaan tässä yhteydessä. Se on vain sillä lailla, että Iskanovin tuotokset käyvät iholle, rajuimmillaan jopa sen alle. Iskanovin dokumentaarisuutta, haastatteluja ja fiktiivisiä rekonstruktioita yhdistelevä kerronta kuorrutettuna herran omaleimaisella kuvallisella ilmaisulla ja perkeleellisen ahdistuneella ja ahdistavalla tunnelmalla pakotti pitämään taukoja katsomisessa.



En voi russuttaa oikeastaan siitä, että kokonaisuuden pitäisi olla tiiviimpi tai suoraviivaisempi, tai että tasapaino dokumentaarisuuden ja draamallisuuden välillä olisi kaivannut säätämistä, vaikka mieli näistä vähän tekisikin mieli itkeä. (Minkä suosiolla heivaisin helvettiin, on tekijätiimin esittely/semi-apolokia valitun lähestymistavan tarpeellisuudesta – tehty varmaan pehmentämään moralisteja jotka eksyvät elokuvan pariin tai niille yksilöille jotka kokevat tarpeen selitellä ja oikeuttaa omaa uteliaisuuttaan katsoa ultraväkivaltaa.) En voi oikein rehellisin mielin russuttaa edes siitä, että katsoja altistetaan näin jumalattoman pitkän ajan näin haastavalle tematiikalle. Tuntuu siltä, että jos tästä muuttaisi mitään, koko korttitalo hajoaisi siihen paikkaan. Kaikkinensa tämä taitaa olla juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. Sen epätäydellisyys ja käsittelytapa tekevät siitä sekä mielenkiintoisen että luotaantyöntävän.



Kuten QCine (vapain sanoin lainaten ja mukaillen) hetken aikaa sitten mainitsi Srpski Filmin yhteydessä, mitä enemmän tätäkin elokuvaa ajattelee ja miettii, sitä merkityksettömämmäksi pisteyttäminen muuttuu. En minä osaa tälle absoluuttisia pisteitä lätkäistä millään muotoa – saakeli kun minun on vaikea edes päättää, pidinkä minä tästä vai en – voiko tällaisesta edes oikeasti pitää? Joka tapauksessa elokuva on hatunnoston arvoinen tinkimätön kokonaisuus kaikessa armottomuudessaan, ehdottomuudessaan ja ilmaisukeinoissaan.



Jäipä kaikin puolin aseeton olo: kiistatta en voi ylistää, rehellisesti en voi haukkua, suositella en voi oikein kenellekään, katsomatta jättämiseen en myöskään kannustaisi. Samalla ahdisti: ihminen on ihmiselle susi. Ei mitään uutta auringon alla, mutta aina kun siitä muistutetaan kunnon bitch slapilla, tietäen että tällaista on tapahtunut maailmassa, tapahtuu parhaillaan ja tulee tapahtumaan, aurinkoinenkaan päivä ei näytä kamalan aurinkoiselle pariin hetkeen.

Artikkelissa lupailemani ohjaajan haastattelu on ollut kääntämistä vaille kovalevylläni jo melko pitkään. Itse haastattelu on laajuudessaan niin jättiläismäisen pitkä, että siinä kestää. Tämän vuoden puolella nyt ainakin varmaan julkaistaan



Kannattaa sitä odotellessa katsoa Iskanovin tulevan elokuvan, Pussyheadin, teaseri. Todella hyvältä näyttää.



Pussyhead



Iskanovin elokuvia julkaistaan käsittääkseni Ruotsissa jo pian, toivottavasti jossain vaiheessa myös Suomessa.

JaJa ( 10.8.2011 20:18)

Artikkelissa lupailemani ohjaajan haastattelu on ollut kääntämistä vaille kovalevylläni jo melko pitkään. Itse haastattelu on laajuudessaan niin jättiläismäisen pitkä, että siinä kestää. Tämän vuoden puolella nyt ainakin varmaan julkaistaan



Kannattaa sitä odotellessa katsoa Iskanovin tulevan elokuvan, Pussyheadin, teaseri. Todella hyvältä näyttää.



Pussyhead



Iskanovin elokuvia julkaistaan käsittääkseni Ruotsissa jo pian, toivottavasti jossain vaiheessa myös Suomessa.

No meni 2012 puolelle, mutta hyvää kannattaa odottaa. Huh, oli melkoinen paketti matskua tuo haastis.

Toivottavasti suitsutukset myös Suomen markkinoiden valtaamisesta pitää tässä kohtaa paikkansa. Mukavuus- (eli suomi-tekstitykset) ja kannatusmielessä saattaisin hyvinkin olla valmis maksamaan suomettuneista Iskanov-DVD:istä, vaikka Unearthedin julkaisutkin hyllystä löytyvät – ihan vain pitääkseni kiintoisan ohjaajan leivässä ja työn touhussa. Jos Unearthedin julkaisupolitiikkaan ja menettelytapoihin kohdistuvat Iskanovin tulistumiset ovat puoliksikaan totta, sieltä suunnasta tuskin rahoitusta tai mitään rojaltteja on odotettavissa.



Pussyhead saisi valmistua vauhdilla... onko mitään tietoa tai huhuja kellään Ingressionin mahdollisesta saatavuudesta DVD:llä? Kuollutta tuntuu pikagoogletuksella olevan...

Meller ( 10.2.2012 21:28)

Pussyhead saisi valmistua vauhdilla... onko mitään tietoa tai huhuja kellään Ingressionin mahdollisesta saatavuudesta DVD:llä? Kuollutta tuntuu pikagoogletuksella olevan...

Iskanov on kuvannut (ja kuvaa luultavasti vielä lisää) uusia kohtauksia Ingressioniin ja parannellut kokonaisuutta muutenkin runsaasti. Dvd-julkaisua ei siis ole vielä tässä vaiheessa tulossa. Pussyhead kärsii rahoitusongelmista, joten sen valmistuminen voi viedä vielä paljonkin aikaa.

Visions of Suffering (Andrey Iskanov, 2006)



Digivideopainajaisten itänapurin Lynch on kasannut hyvin haastavan paketin yli kaksituntisella alitajuntasirkuksellaan, ja siinä on valitettavasti ehkä kolme varttia liikaa. Parhaat hetket ovat suorastaan mieleenpainuvia ja yleinen tunnelma melko kiinteästi iholle istuvan ahdistava. Homma vain laahaa pahasti ja lievästi sanoen ohuen tarinan kuljetus kompastelee irrallisissa jaksoissa. Vähemmän olisi tässä tapauksessa ollut kirkkaasti enemmän. Lisäbonuksena oli mielenkiintoista bongata temaattisia lainoja ilmeisesti Iskanoville itselleen tärkeistä elokuvista; etenkin loppupuolen pieni Phantasm-kumarrus ilahdutti.



Odotan edelleen innolla sekä Pussyheadin valmistumista että sitä epätodennäköistä mutta suotavaa hetkeä, jolloin joku ison rahan sijoittaja tekisi sen taloudellisen elämänsä virheen että löisi Andreille kunnon nipun rahaa käteen ja käskisi tämän tehdä koko summalla sellaisen elokuvan kuin huvittaa. Kaveri on nimittäin selvästi lahjakas, etenkin kun ottaa huomioon miten naurettavalla budjetilla ja hankalissa olosuhteissa mies elokuviaan työstää.