Ei vaan siksi että VHS-ajalta tuttu lyhempi kansainvälinen versio on jämäkämpi ja lisäjaksoissa ei ole mitään erityisen hienoa, vaan myös siksi, että useat aikoinaan englanniksi puhutut kohtaukset löytyy tässä masteroinnissa pelkästään italiankielisinä (ja monissa julkaisutiedoissa väitetään virheellisesti, että niihin ei olisi olemassa englantiraitaa).
Onhan pidemmässä Irelandin (vartalosijaisen?) tissejä ja persettä, ja rakastelukohtaus joka tuntuu melko oleelliselta palaselta (en ole nähnyt elokuvan muita versioita). Muut lisäykset ovatkin täysin turhia, ja olisi kieltämättä ollut parempi, jos otokset olisivat löytyneet ekstroina tai annettu edes mahdollisuus katsoa täysi englantiversio. Ääniraidan vaihtuminen haittaa paikoitellen yllättävänkin ikävästi.
Ylidramaattinen italoreplikointi hämää erityisesti finaalijaksossa jonka avainrepliikkiä ei lyhyessä versiossa edes kuulla vaan sen voi ainoastaan lukea Jill Irelandin huulilta.
Tarkoitatko tällä siis
Milano odia: la polizia non può sparare muuten sitä vastoin toimii paljon paremmin italiaksi kuin englanniksi (aikaisemmalla Alan Young Pictures dvd:llä ei ollut enkkutekstejä), kun Milianin dubbaa tämä joku tyyppi jonka nimeä en muista, mutta jonka hän itse jo sopimuksessaan vaati etukäteen ääninäyttelijäkseen. Hieman vituttaa, että Blue Undergroundin muutoin mainioilla crime-kiekoilla ei ole optiona italiaa, sillä vastaavia tapauksia on varmastikin useampia.
