16.6.2011 15:42
Tuoreeltaan kolmas Tetsuo katsottuna heräsi pakollinen tarve saada keskustelua aikaiseksi yhdestä kovimmista, hämmentävimmistä ja mielenkiintoisimmista moderneista japanilaisista elokuvasarjoista. Siellä täällä foorumeillakin on elokuvat eri konteksteissa mainittu, mutta nyt on korkea aika nostaa koko trilogia – ja miksei Tsukamoton muutkin tekemiset siinä sivussa – valokeilaan.
Elitisti.netin "oma väki" on trilogiaksi paisuneesta kokonaisuudesta omat arvostelunsa maailmalle laittanut – suositeltavaa lukemista, jos ei ole näihin jo tutustunut.
Tetsuo: The Iron Man
Tetsuo II: The Body Hammer
Tetsuo: The Bullet Man
Näin lähes heti ensimmäisen katselukerran jälkeen kolmannesta Tetsuosta välittyy jotenkin enemmän remaken kuin jatko-osan tuntu. Tsukamotolla on tuttu pelikenttä hallussaan pääosin varmalla otteella, mutta enemmän leffa keskittyy kahdessa aiemmassa osassa näytetyn esittelyyn uudessa asussa kuin uusien juttujen mukaan tuomiseen.
Hyvät puolet: valju, lähes mustavalkoinen värimaailma, kaikesta lämpimästä ja positiivisen inhimillisestä riisuttu urbaanin ahdistuksen miljöö, jumputtava äänimaailma (ei yllätä, kun säveltäjä on aiemmista osista tuttu), helvetinmoinen rymistely ja wanha kunnon ihmisestä konehybridiksi muuntautuminen. Vaikuttavaa on myös, kuinka relevantilta ja ajattomalta efektipuoli näyttää, vaikka se ei varsinaisesti tunnu kehittyneen juuri mihinkään sitten viime osan. Huonoa: kaikki edellä mainittu värimaailmaa lukuun ottamatta on nähty ekassa ja tokassa Tetsuossa, paikoitellen paremmin toteutettuna. (Alkupuolen sätkiminen lumisade-screenin edessä aiheutti jopa myötähäpeää.) Samantyylisiä kohtauksiakin toistetaan hyvin uskollisesti kuin mitä aiemmissa osissa on kuvattu, ja tietysti tematiikka pyörii sen saman nähdyn ympärillä.
Yksi rasite Bullet Manilla on omasta takaa, mikä ei edeltäjiä vaivannut: englanninkielinen toteutus japanin sijaan oli huono veto. Metallisen ja kaiutetun äänimaailmankin vuoksi dialogin mahdollinen nerokkuus (mitä kyllä epäilen) jää osin arvailujen varaan, tutustumisformaattina toiminut jenkki-DVD kun suuressa viisuadessaan tarjoaa vain japaninkielisen tekstityksen. Tosin vaikka aluksi englanninkielisyys tuntuu häiritsevän jopa uskomattman paljon, loppua kohden siihen tottuu, ja kielivalinta menettää merkitystään, parhaimmillaan jopa unohtuen. Näen tämän silti selvänä tyylillisenä heikkoutena, kuten myös pääosaan valitun Eric Bossickin lärvin, joka onnellisesti haudataan käsittämättömän metallimaskin alle melko nopeasti. Ilman länsimaista kivileukaa, lähes hyönteismäisen peitteen alla myöhemmin lärvi rojulla peitettynä alkaa luotimieheenkin tulla myöhemmissä käänteissä kaivattua auktoritettia.
Puutteiden vuodatusta kirjoittaessa tulee vähän hassusti huono omatunto: aivan kuin saisi nenänsä eteen vaikkapa tuopillisen Sierra Nevada Pale Alea ja valittaisi sen olevan taas sitä samaa. Ja onhan silmissäni Bullet Man siinä epäreilussa asemassa kuin monen pitkän linjan lempibändin uusin levy: koska aiemmat ovat olleet niin perkeleen kovia, epäreilusti uusimmastakin odottaa nostalgisen kultakauden kaltaista mestariteosta, ja luonnollisesti harvemmin näin käy. Kaiken kaikkiaan Bullet Man on Tetsuo-saagaan kelvollinen jatko, enemmän kokonaisuudessa on hyvää kuin huonoa. Sama vain on tehty vakuuttavammin ja vaikuttavammin kahdesti aiemmin.
Vielä lopuksi Tetsuot paremmuusjärjestykseen:
1. Iron Man
2. Body Hammer
3. Bullet Man
Ja henkilökohtaiseen tärkeysjärjestykseen:
1. Body Hammer
2. Iron Man
3. Bullet Man
