Game of Thrones

Jeremias Rahunen 1.6.2011 09:22

En ole nähnyt vielä jaksoakaan mutta ilmeisesti ennakkotietojen perusteella Game of Thrones on varsin kovatasoinen ja pätevä sarja (ja ainakin kuulostaa elitistiseen makuun sopivalta).





Kommenttia kehiin heti kun tulee näkyville Suomessa.



Jakel 1.6.2011 10:30
Jeremias Rahunen ( 1.6.2011 09:22)
Kommenttia kehiin heti kun tulee näkyville Suomessa.




Canalilta tulee tänään viides osa (vain muutaman jakson jäljessä jenkkejä). En ole vielä ehtinyt katsoa.
Juggis Marttinen 1.6.2011 13:29

Hieno sarja, ehdottomasti suosittelen.

Disco Studd 1.6.2011 15:10

Katsoin ensimmäisen jakson silloin kun kaapelikanavat olivat viimeksi auki kaikille. Periaatteessa ihan kiinnostavalta vaikuttavaa fantasiasaippuaoopperaa, jossa ei ollut ainakaan pahimpia lajityyppikliseitä. Tai jos oli, niin vähän erilaisesta näkökulmasta käsiteltynä.





Katsoin samalla myös Boardwalk Empiren ensimmäisen Scorsesen ohjaaman jakson, joka ei kyllä vakuuttanut tippaakaan. GoT:ta voisin sen sijaan harkita sitten kun se tulee Suomen kanaville.
oikoj 3.6.2011 10:52

Juonitteluja, väkivaltaa, seksiä ja kääpiö. Eiköhän noi nyt riitä hyvän sarjan merkiksi, vaikka vähän laimeaksi on fiilikset jääneet kuuden jakson jälkeen. Boardwalk Empire meni sarjaan katsottavat, ei mikään mullistava kokemus, mutta ihan ok viihdettä.

Disco Studd 3.6.2011 18:56
oikoj ( 3.6.2011 10:52)
Juonitteluja, väkivaltaa, seksiä ja kääpiö.


Kaikkien tuntema luotetava non-threatening mainstreampikkumies Peter Dinklage. Tämä kääpiö on juuri sellainen tarkoittamani fantasiakliseiden ravistelu, sillä Dinklagen hahmo on ihan oikean maailman lyhytkasvuinen kääpiö eikä mikään menninkäinen.
Disco Studd 18.11.2011 15:49
Jeremias Rahunen ( 1.6.2011 09:22)
Kommenttia kehiin heti kun tulee näkyville Suomessa.
Päivän Hesari paljasti, että alkaa YLE 2:lla 15.1.
Antti Tohka 19.12.2011 01:18

Suosittelen kyllä odottaamaan myös kakkoskauden valmistumista. Jää niin vittumaiseen paikkaan toi ensimmäinen kausi, että sitä tuntee itsensä huijatuksi. Ehdottomat suosittelut tälle, eikä kannata luovuttaa parin ensimmäisen jakson jälkeen, koska tunnelma tiivistyy loppua kohden.

Alive 12.1.2012 15:43

Näyttäisi tulevan tänään?

Shocky 12.1.2012 17:38

On kyllä helvetin oivallista kamaa, vaikea keksiä mitään valittamista. Kuin Lord of the Rings, mutta ilman tolkienilaisia rajoitteita (eli GoT on tyypillinen HBO seksi/väkivalta/ilkeily revittely). Katsoin koko kauden putkeen Bio Rexissä viime lauantaina. Kertoo jotain sarjan tasosta ja koukuttavuudesta jos sitä jaksaa toljottaa 10 tuntia putkeen Rexin penkeillä. Ja näytti kyllä upealta leffateatterikankaallakin, tuotantoarvot kohdillaan.

Antti Tohka 13.1.2012 00:22

heh, olinkin näemmä jo kehunut tätä aikaisemmin...

Jeremias Rahunen 13.1.2012 08:13

Itse pähkäilen, että pitäisikö sittenkin jättää tv-esitykset väliin ja hommata vasta dvd:llä kausiboksit kun alkavat ilmestyä sopuhintaan.

Disco Studd 13.1.2012 14:13

Miksi? Kun kerran ilmaiseksi näkee.

Red Right Hand 13.1.2012 23:18

Ekan jakson perusteella vaikea hirveästi kommentoida. Tulee seurattua, mutta tuskin kaikkia jaksoja. Mainio cliffhanger, sitä ennen hyvin toteutettua äijäsaippuaa, jota seurasi ihan kiinnostuneena, mutta jota ei nyt seuraavana päivänä paljon muistele. Näyttelijäkaarti vaikuttaa hyvin poimitulta. Lisää vielä: kiitettävästi tissejä ja rietas kääpiö.





Mutta kuten sanottua, yhden jakson perusteella turha edes höpistä mitään. Unohtakaa lukemanne.
Jeremias Rahunen 15.1.2012 16:42
Disco Studd ( 13.1.2012 14:13)
Miksi? Kun kerran ilmaiseksi näkee.




Fiktiiviset tv-sarjat tulee nykyään katsottua useiten dvd:llä. Uusien sarjojen suhteen olenkin pudonnut kelkasta kun en oikein tahdo ennättää seurata niitä viikottaisessa muodossaan ja katson jonkun verran myös vanhoja sarjoja dvd:llä. Suurin osa katsomiseen käytettävästä ajasta menee elokuville. Dvd:llä sarjat ovat helpompi katsoa. Siitäkin huolimatta että nykyään olisikin apuna esim. Yle Areena.