Kulttibändi Magma heittää kaksi keikkaa Suomessa huhtikuussa.





Virallinen tiedote:

MAGMA



1970-luvun alussa, jolloin proge nosti päätään maailmalla krautrockin, improvisoidun monotonismin ja/tai sinfonisen rockin muodossa, eräällä ryhmällä oli aivan omat kuvionsa menossa. Tämä ryhmä on Magma.



Suoraan asiaan: Tämä huikea 1960-luvun lopulla Ranskassa alkunsa saanut bändi, jota johtaa rumpali-säveltäjä Christian Vander (pianisti Maurice Vanderin poika), saapuu huhtikuussa Suomeen. Tulossa on vajaa kymmenpäinen ensemble, joka Christianin ja vaimonsa Stellan johdolla navigoi halki 20-minuuttisten sävellyksien, joissa klassinen, jazz, rock ja äärimmäinen energia kohtaavat hämmentävällä tavalla, jota on vaikea selittää mutta helppo kuunnella. Upeissa teoksissa on outoa jatkuvuutta kummallisesti taittuvissa sovituksissa. Magmaa pidetään King Crimsonin, Frank Zappan, Gongin ja Arean vertaisena progepioneerina, joka on luonut massiivisen elämäntyön konseptinsa ympärille.



Magman tarina kertoo tulevaisuuden kansasta, joka pakenee maapallon rappeutuneita elinolosuhteita löytääkseen spirituaalisesti antoisamman elämän toiselta planeetalta. Kaaoksen ja henkisen rappion keskeltä pitää päästä pois, ja avaruusmatkailun teknologiat hallitsevina nämä valitut yksilöt sitten lähtevät perustamaan uutta sivilisaatiota. Uusi eldorado löytyy Kobaia-planeetalta, johon uusi kolonna asettuu aloittamaan alusta tätä uutta, henkisesti rikkaampaa elämäänsä. Magman levyt kertovatkin Kobaian kansan historian eri vaiheista. Konseptin äärimmilleen viemisestä kertoo myös se seikka, että Magman musiikissa lauletaan Kobaian kielellä.



Musiikillisesti Magma on kuin emoalus, jossa on soittanut Ranskan jazz- ja rockmuusikoiden kerma. Mukana on ollut sellaisia guruja kuin Klaus Blasquiz, Guy Khalifa, Claude Engel, Jannick Top, Bernard Paganotti, Patrick Gauthier, Francis Moze, Rene Garber, Jean-Luc Manderlier, Benoit Widermann, Didier Lockwood, Teddy Lasry, Yochk'o Seffer, Michel Herve, Florence Berteaux, Daniel Denis, Clement Bailly... ja lista vain jatkuu. Vanderin tyyli nojaa vahvasti Elvin Jonesin jazz-otteeseen, mutta hänen "käännyttyään" Coltranen spirituaalisempaan musiikkiin ja elämänkatsomukseen 60-luvun alussa, tuli mukaan myös negrospirituaalisia mutta myös itäeurooppalaisen kansanmusiikin elementtejä. Äärimmäisen kurinalaisesti sovitettu musiikki on nostattanut monien kulmakarvoja jo vuosikymmenien ajan.



Odotettavissa on parin tunnin huikea spektaakkeli, jossa genret kohtaavat yhdeksi suureksi universumiksi.



Konsertit suomessa:



26.4. Helsinki / Savoy-teatteri

(liput myy Lippupalvelu http://www.lippupalvelu.fi)



27.4. Pori / Porin Teatteri

(liput myy Lippupiste http://www.lippupiste.fi ja ne tulevat myyntiin viikolla 13)



Lisää infoa netissä:



http://www.deepturtle.net/zerga/magma.html

http://www.seventhrecords.com





Terveisin Jussi / Ektro Records

ektro.records@dnainternet.net