Viiden Tähden Elokuvadivari

Xialong 24.9.2010 09:32

Tämmöisen artikkelin blokkasin googletellessani:

VHS-aarteet ovat edelleen kysyttyjä

Verkkosivut eivät ainakaan toistaiseksi taida firmalta tarjota kuin julisteita, mutta millainen valikoima noissa Tampereen ja Helsingin liikkeissä mahtaa olla VHS:n osalta?
Lauri Lehtinen 24.9.2010 10:18

Viimeksi käydessäni dvd-hyllyjen päällä oli joitain Alien-tyyppisiä valtavirran scifileffoja ja videolakiajan kovempaa perus-horroria enimmäkseen import-kasetteina, jäi vähän epäselväksi olivatko ne myynnissä vai somistusta. Vanhimpia kotimaisia vuokrakasetteja metsästäville nykyharrastajille ei oikein mitään. Valikoima oli enemmänkin flashback 1990-luvulle jolloin VHS-keräily tarkoitti sitä, että Hellraiserista ja kumppaneista piti olla leikkaamattomat versiot.

Rantala 24.9.2010 10:43

Pääosin valikoima on VHS-osastolla siellä melko peruskauraa. Mukaan on kuitenkin tarttunut muutama ihan mielenkiintoinenkin nimike. Toisinsanoen on säkäkauppaa tehdä löytöjä Viiden tähden leffadivarista, mutta niin kait se on muuallakin

Xialong 24.9.2010 21:46

Ok, olipa sitten hyvä, etten vaivautunut tuohon Hesan liikkeeseen tänään. Sen sijaan tuli käytyä Pienessä Leffakaupassa, Videokalliossa ja Compact Videossa ja mukaan tarttui ihan mukavaa settiä, vaikkei mitään maailmaa mullistavaa löytynytkään. Nordic Videoita tuli varmaan kymmenkunta, Barnaby ja Halloween sateenkaarina, Gulliver's Travels Technona, Asfalttirotat Harleyn Nickenä ja muuta pientä kivaa. Videokalliossa oli hirveä määrä kasetteja tiskin takana, joita en vaivautunut kyselemään sen enempää. Montenegro olisi ehkä pitänyt ostaa jo pelkästään sen takia, että siinä näytti olevan alkuperäinen vihreä Hi-Vi kotelo. Osoitteet ulkopaikkakuntalaisille: Pieni Leffakauppa (Aleksis Kiven Katu 10), Videokallio (Viides Linja 10) ja Compact Video Fredrikinkadulla (unohdin katsoa numeron, mutta tämä oli ehdottomasti eniten VHS-formaattia tukeva liike. Siististi kasetit aakkosjärjestyksessä ja oli vielä halukas ottamaan kasetteja vaihdossa vastaan. En tietenkään ollut varannut näitä mukaan, mutta ehkä sitten ensi kerralla, eli ensi vuonna).

moska 24.9.2010 22:05
Xialong ( 24.9.2010 21:46)
Compact Video Fredrikinkadulla (unohdin katsoa numeron, mutta tämä oli ehdottomasti eniten VHS-formaattia tukeva liike. Siististi kasetit aakkosjärjestyksessä ja oli vielä halukas ottamaan kasetteja vaihdossa vastaan. En tietenkään ollut varannut näitä mukaan, mutta ehkä sitten ensi kerralla, eli ensi vuonna).

Hei, olenko ollut täysin sokea, missä kassut ovat tuolla uudessa liikkeessä? Muuten kuin Hellraiser FIx ikkunassa smile.gif
JariM 24.9.2010 22:12
moska ( 24.9.2010 22:05)

confused.gif

Ovesta tullessa oikealla seinällä muistaakseni.
Xialong 25.9.2010 11:16
JariM ( 24.9.2010 22:12)

Joo siinä niitä oli siistissä rivissä ja kahdessa kerroksessa, mutta oli noita muuallakin liikkeessä paljon. Ei kai sinne minun reisuuni jälkeen kuitenkaan paljon herkkuja jäänyt:)
Jeremias Rahunen 25.9.2010 15:17
Xialong ( 24.9.2010 21:46)
Ok, olipa sitten hyvä, etten vaivautunut tuohon Hesan liikkeeseen tänään. Sen sijaan tuli käytyä Pienessä Leffakaupassa, Videokalliossa ja Compact Videossa ja mukaan tarttui ihan mukavaa settiä, vaikkei mitään maailmaa mullistavaa löytynytkään. Nordic Videoita tuli varmaan kymmenkunta, Barnaby ja Halloween sateenkaarina, Gulliver's Travels Technona, Asfalttirotat Harleyn Nickenä ja muuta pientä kivaa. Videokalliossa oli hirveä määrä kasetteja tiskin takana, joita en vaivautunut kyselemään sen enempää. Montenegro olisi ehkä pitänyt ostaa jo pelkästään sen takia, että siinä näytti olevan alkuperäinen vihreä Hi-Vi kotelo. Osoitteet ulkopaikkakuntalaisille: Pieni Leffakauppa (Aleksis Kiven Katu 10), Videokallio (Viides Linja 10) ja Compact Video Fredrikinkadulla (unohdin katsoa numeron, mutta tämä oli ehdottomasti eniten VHS-formaattia tukeva liike. Siististi kasetit aakkosjärjestyksessä ja oli vielä halukas ottamaan kasetteja vaihdossa vastaan. En tietenkään ollut varannut näitä mukaan, mutta ehkä sitten ensi kerralla, eli ensi vuonna).

Millainen hintataso liikkeissä on?
Bad Rain 25.9.2010 15:46

Tampereen liikkeessä omien havaintojeni mukaan kasettipuoli antaa koko ajan tilaa dvd-ja blu-ray ‑kiekoille. Ainakin näkyvillä olevan hyllytilan osalta. Viimeksi poikennut joskus kesällä.

Xialong 25.9.2010 23:01
Jeremias Rahunen ( 25.9.2010 15:17)
Xialong ( 24.9.2010 21:46)
Ok, olipa sitten hyvä, etten vaivautunut tuohon Hesan liikkeeseen tänään. Sen sijaan tuli käytyä Pienessä Leffakaupassa, Videokalliossa ja Compact Videossa ja mukaan tarttui ihan mukavaa settiä, vaikkei mitään maailmaa mullistavaa löytynytkään. Nordic Videoita tuli varmaan kymmenkunta, Barnaby ja Halloween sateenkaarina, Gulliver's Travels Technona, Asfalttirotat Harleyn Nickenä ja muuta pientä kivaa. Videokalliossa oli hirveä määrä kasetteja tiskin takana, joita en vaivautunut kyselemään sen enempää. Montenegro olisi ehkä pitänyt ostaa jo pelkästään sen takia, että siinä näytti olevan alkuperäinen vihreä Hi-Vi kotelo. Osoitteet ulkopaikkakuntalaisille: Pieni Leffakauppa (Aleksis Kiven Katu 10), Videokallio (Viides Linja 10) ja Compact Video Fredrikinkadulla (unohdin katsoa numeron, mutta tämä oli ehdottomasti eniten VHS-formaattia tukeva liike. Siististi kasetit aakkosjärjestyksessä ja oli vielä halukas ottamaan kasetteja vaihdossa vastaan. En tietenkään ollut varannut näitä mukaan, mutta ehkä sitten ensi kerralla, eli ensi vuonna).

Millainen hintataso liikkeissä on?

Pienessä Leffakaupassa hinnat ovat 1-20 euron välillä. Compact Videossa kalleimmat taisivat olla 10 euron hujakoilla ja Videokalliossa oli joitain ihan käsittämättömiä leffoja 50 euronkin hintapyynnöllä (mm. Pacinon Taivas ei tunne suosikkeja ja Wolftracksin Painajainen muistaakseni 32 euroa, samaa leffaa kaksi kappaletta Pienessä leffakaupassa 4 euroa kappaleelta). Compact Videon kasetit olivat kaikki hyvin siistejä, kotelot vaihdettuina pääosin uusiin, jos alkuperäinen ollut viallinen. Videokallioon jätin ainakin Polar-Videon Bikini Beachin hyllyyn 20 eurolla, mutta olisin kyllä ostanut sen mikäli olisi vielä puuttunut.
tupes 23.9.2012 21:32

Ovatko compact video ja videokallio vieläkin pystyssä?

shock.gif
Xialong 24.9.2012 09:53
tupes ( 23.9.2012 21:32)
Ovatko compact video ja videokallio vieläkin pystyssä? shock.gif

Olivat ainakin viimeksi Hesassa käydessäni. Paikalliset tietänevät paremmin nykytilanteen.
tupes 24.9.2012 21:32
biggrin.png no niinpä näkyy olevan, tai ainakin oli keväällä vielä.

http://fi.yelp.fi/biz/videokallio-helsinki
Young Hova 25.9.2012 14:13

Videokallio ainakin on. Eikös Compactkin, mutta onks siellä muka vielä kasetteja?

Lauri Lehtinen 25.9.2012 14:46

Compact on pitänyt kiinni perinteisen valtavirtaisesta VHS + dvd-linjastaan, paljon kasetteja hyllyssä, josta kaikki oikeasti kiinnostava tuntuu ikävä kyllä hävinneen jo vuosi tai pari sitten (samaa voi varmaan VideoKalliostakin sanoa). Vielä Pursimiehenkadun aikaan Compactilla oli piristävät valikoimat ja tavaraa tuntui liikkuvan suuntaan ja toiseen, nykyään siellä käy lähinnä tottumuksesta.