23.9.2010 17:47
Tälle herralle & elokuvilleen omistettua topiccia ei Elitistissä vielä ollut. Nyt on. Eli mitäpä mieltä täällä ollaan Annaudin leffatuotannosta?
Ruusun nimi ***1/2
– Hyvä, vaikka jääkin luonnollisesti valovuosien päähän alkuteoksen loistavuudesta ja moniulotteisuudesta. Pahiten elokuvassa tökkii Christian Slaterin valinta Adson rooliin. Pitäisi kyllä katsoa uudelleen, viime näkemisestä alkaa olla jo aikaa.
Karhu ****
– Näin ensimmäisen kerran leffateatterissa 7- tai 8-vuotiaana. Vähän aikaa sitten tv:stä katseltuna toimi edelleen mainiosti. Äärimmäisen sympaattinen ja koskettava filmi.
The Lover **
– Tämän runkkumatskupotentiaalia on foorumilla joskus käsiteltykin. Komean näköinen, mutta muuten melko ontto ja tylsähkö tekele.
Ohjaajan muusta tuotannosta Enemy at the Gates on nähty puoliksi ja loput katsomatta. Quest for Fire lienee seuraavaksi hankintalistalla. Kaksi viimeisintä elokuvaa, Two Brothers ja His Majesty Minor on jotenkin menneet kokonaan ohi. Uusin tuotos on imdb:n mukaan esituotannossa ja kantaa nimeä Black Thirst.