Yksi nuoruusvuosien suosikkielokuvagenre oli seikkailullinen sotaelokuva, joissa sota saattoi toimia vain kulissina elokuvan tapahtumille ja itse sotakohtaukset olivat yleensä kuvattu viihteellisen epärealistisesti. Genre piti sisällään kovemman luokan toimintaa tyyliin Likainen tusina tai sitten huumorilla ja romanttisella sivujuonella varustettuja tapauksia. Monessa genren elokuvassa juoneen kuului toki myös sotilaallinen operaatio, joka niissä tapauksissa tuntui yleensä nousevan itse sotaa suuremmaksi asiaksi. Pääpaino oli silti viihteellisellä toiminnalla eikä raskaalla rintamasodalla.
Äskettäin tuli katsottua yksi genreen kuuluva elokuva, joka pitkälti summaa mistä on kysymys eli:
Brian G. Hutton : Kelly's Heroes (1970) ****

Kellyn sankarit kertoo joukosta jenkkisotilaita, jotka toisen maailmansodan keskellä saavat vihiä vihollisen puolella olevasta kulta-aarteesta ja jonka he päättävät hakea itselleen. Kultaa on tosin vartioimassa joukko Saksalaissotilaita Tiger-tankkeineen. Luvassa siis toimintaa huumoriakaan unohtamatta. Elokuvan pääosissa ovat mm. Clint Eastwood, Telly Savalas, Donald Sutherland ja Carroll O'Connor jotka takavaat laadukasta viihdettä ja veikeän hahmogallerian. Kokonaisuutena nautittavaa katsottavaa.