Kun pleikkari kaipaa apua

-jAn- 11.3.2004 13:35

En tiedä monellako teistä makaa kotona PlayStation konsoli tai ketä aihe edes etäisesti kiinnostaa, mutta tässä kuitenkin muutama varoituksen sana.





Ystäväpariskuntani mies oli keksinyt itse korjata perheensä rakkaan konsolin, asiantuntevasti hän oli sitä mieltä että sulake oli palanut ja alkoi avaamaan kuoria.



Ilmeisesti kaikki meni muuten ihan hyvin, mutta suljettuaan konsolin siihen tuli kyllä virta, mutta muistikorttia se ei enää tunnistanut.



Kapine kulkeutui sitten minulle, että "viittiiks vähän kattoo?". Viaksi ilmeni että muistikortti soketin ja koneen välillä ollut lattakaapeli oli jäänyt puristuksiin ja oli siis keskeltä halki.



Ei hätää, soitan Suomen Sonylle ja tiedustelen lähimmän huoltoliikkeen että pääsen tuon kaapelin pätkän ostamaan.



Sonylta kerrotaan että huollosta vastaa Nordisk Film.



Soitto Nordisk Filmille taas kertoo ettei varaosia ole saatavilla vaan heillä on ainoastaan tarjota huolto, joka maksaa 118€. Oma kone menee heille ja saat uuden tilalle ja 6kk:n takuun. (Huoltoa ei tehdä jos koneessa on mod-piiri)



Lyhyen keskustelun aikana kuitenkin selviää että tuon kaapelin voisi saada jostain putiikista, jotka myös myyvät "piirejä" eli he eivät voi kertoa mistä.



Asia selvä, etsin googlella mod piirejä. Ikävää sinänsä, mutta en saanut löytämistäni putiikeista kaapelia ostettua.



Apu löytyi Aasian suunnalta, josta löysin elektroniikka warehousen, josta löysin melkein kaikki mahdolliset varaosat ko. laitteeseen.



Eli korjaus on mahdollista alle tuon 118€:n.
Romero 11.3.2004 14:27

Tuttua puuhaa: Minulla putosi muutama vuosi sitten ykkösmallin pleikkari lattialle etupaneeli alaspäin, ja isku oli niin kova että muistikortti upposi slottiinsa melkein kokonaan ja halkaisi mennessään koko kortinlukija/ohjainporttiyhdistelmää ohjaavan piirilevyn miltei kokonaan. Muutamien maahantuoja- ja huoltopuheluiden jälkeen tilannekartoituksen tulos oli se, ettei kyseistä osaa myydä mitään kautta yksityiselle kuluttajalle vaan kone pitäisi lähettää heille huoltoon – ongelmana oli vain tuo mod joka vei jalat alta siltäkin idealta.





Siinä vaiheessa en enää keksinyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin viedä kone johonkin paikalliseen huoltoliikkeeseen, ja päätin turvautua aiemminkin käyttämääni lähiseudulla asuvaan elektroniikkaseppään jonka tiesin asiansa osaavaksi tyypiksi jonka taidoilla kasaa vaikka kahvinkeittimestä kuuraketin. No, huoltofimoillehan maahantuojakin suostuu osat toimittamaan mutta kappas mokomaa kyseisen mallisarjan piirilevyä ei ollutkaan enää saatavissa.



Korjaaja oli kuitenkin sen verran kunnianhimoinen ja loppuun asti asiakastaan palveleva tyyppi että purki ensin kaikki omat varaosakoneensa, ja vesiperän vedettyään nappasi loppujen lopuksi osan omasta käyttökonsolistaan joka osoittautui saman mallisarjan vehkeeksi: Totesi vain laitetta hakiessani että hänen lapsensa ovatkin pelailleet viime aikoina ihan liikaa ja pienen tauon tekevän heille hyvää. 250 markaa ja vuoden takuu.
wicked clown 11.3.2004 21:12

Ainakin Tapiolan FilmTownin ikkunassa on mainos, jossa sanotaan:





"Tuo Pleikkarisi huoltoon meille, toimitamme sen eteenpäin tähän ja tähän firmaan blaablaa..." Ilmeisesti kyseessä on jokin nyrkkipaja, hinnoista ei ole tietoa. Näköjään niitä varaosia voi löytyä siis myös muualta kuin NF:ltä
Petri Kopakkala 12.3.2004 10:24

Hong Kongin warehouseista on tullut tilattu kaikenlaisia varaosia ja "turhaa" keräily sälää. Kaikki kaapelit ja liittimet myös erittäin halpoja jos vertaa ns. virallisiin, riistohintaisiin letkuihin.

Esa Linna 15.3.2004 00:59
Petri Kopakkala (12.3.2004 11:25)
Hong Kongin warehouseista on tullut tilattu kaikenlaisia varaosia ja "turhaa" keräily sälää. Kaikki kaapelit ja liittimet myös erittäin halpoja jos vertaa ns. virallisiin, riistohintaisiin letkuihin.


Laittakaapa linkkejä hyväksi havaittuihin warehausseihin.