Vaikeasti saataville olevat huippuleffat

Antti Tohka 23.7.2010 09:49

Toiseksi uusimmassa Uncutissa oli (top) 50 elokuvan listaus elokuvista, joita on hankala saada käsiinsä. Mukana oli mm. The Last Movien, Rolling Thunderin ja The Outfiin kaltaisia moderneita klassikkoja. Mukana oli myös mm. Santa Sangre, joka osoittaa, ettei artikkelin laatinut kaveri ollut ihan skarpemmaista päästä, tai ainakin oli ollut nukkumassa kun UK-devari tuli ulos. Muutenkin herran lista tuntui melko mielivaltaiselta, lähinnä uusiin leffoihin keskittyvältä. Eliisti-foorumillakin on tuo "Mitä vielä puuttuu"-topic, jossa on ansiokkaasti seurattu vielä DVD:llä julkaisemattomien nimikkeiden statusta. TÄMÄ EI KUITENKAAN ESTÄ MINUA PERUSTAMASTA KILPAILEVAA TOPICCIA

ohmy.gif



Eli minkä huipputeoksen VHS:stä joudut pulittamaan pitkän pennin tai minkä DVD:n hintapyynnöt alkavat 50 eurosta. Mistä klassikosta ei ole mitään tolkullista julkaisua 35mm:n lisäksi. KAVA:n, EKEK:n ja jossain määrin myös NV:n näytöksissähän näitä on harvinaisuuksia on silloin tällöin ollut.



Aloitan listaamisen muutamalla toimintaklassikolla:



Sitting Target
. EKEK:ssä kuppaiselta 16mm:ltä nähtynäkin aivan mahtava teos. Tästähän on harvinainen Esseten suomikassu ja muistaakseni TCM:n on tämän esittänyt.



I, The Jury. Harvinainen ja leikattu suomi-VHS taitaa olla ainoa tietämäni julkaisu tästä. MTV3 kunnostautui joskus kasarilla näyttämällä tämän Mike Hammer sleazeylyn leikkaamattomana.



Tässä vielä tuo Uncutin lista ja omat kommenttini:



50. Song of the South

49. Hide in Plain Sight

48. Made

47. Psychomania, tästähän on ei-niin-harvinainen DVD-julkaisu ja satellittikanaviltakin tämä on tullut useasti.

46. Maidstone

45. Hammett

44. 92 in the Shade

43. Willard

42. The Lusty Men

41. California Split. DVD hyllyssä (kiitos Jumbu). Tuskin kovin harvinainen.

40. Renaldo & Clara

39. The Touch

38. Mickey One

37. Twilight's Last Gleaming

36. Human Desire

35. Citizen's Band

34. White Dawn

33. Small Time

32. Steelyard Blues

31. Fear and Desire

30. Dead Pigeon on Beethoven Street. Tuli aikoinaan Fullerin-sarjassa Suomen teeveestä. Muistaakseni todellä käppäinen.

29. The Late Show

28. Kid Blue

27. Seconds. Klassikko, mutta eikös tästäkin ole jenkki-DVD?

26. The Damned

25. Straight Time

24. Fedora

23. The Grey Fox

22. You're a Big Boy Now

21. Gas Food Lodging

20. Britannia Hospital

19. Hearts of the West

18. Santa Sangre. Jep-jep...

17. Drive He Said

16. Superstar: The Karen Carpenter Story

15. Otley

14. Weekend

13. Rolling Thunder. (vähän) Leikattu suomikassu ei ole harvinaisuus.

12. Amateur

11. Fingers. KAVA näytti tämän justiinsa.

10. The Devils. Tolkullinen julkaisu toki puuttuu. Leikkaamatonta bootleg-DVDr:ää liikkeellä.

9. Brewster McCloud

8. Sweet and Lowdown

7. Fat City

6. Matewan. Hieno leffa, jenkki-DVD hyllyssä.

5. Greed

4. The Prowler (tää ei siis ole se Ziton leffa)

3. Chimes at Midnight

2. The Outfit. TCM heavy rotaatiosta huolimatta, tämä on edelleen näkemättä.

1. The Last Movie. Omat kommentit Elitistin puolella.
Xialong 23.7.2010 10:32

Sami Kalliokoskea lainatakseni X-Rated lehden seiskanumerossa koskien I, The Juryn TV-esitystä: I, The Juryn kuva-alan rajaus syyllistyi tavallaan sensurointiin, sillä tussut jäävät usein näkymättömiin (tässä mielessä tuhdisti leikattu videoversio on suositeltava, koska I, The Juryn naiskauuneus on todella ansiokkaan upeaa). Väkivalta on sitten suurinpiirtein kuvassa, vaikka rajauksista voi kiistellä.





Tämän luettuani kallistuisin itsekin ennemmin vanhan videoversion puoleen. Väkivaltaleikkauksiin on jo niin tottunut, eivätkä ne leikkaamattominakaan enää säväytä edes Men Behind the Sunin tyyppisissä leffoissa, mutta tussuotosten leikkaus on jo rikos miessukupolvea kohtaan kaikissa muodoissaan.



Esselte kunnostautui aikanaan kyllä hyvin noissa muutamissa rikosfilmivalinnoissaan, tuo Sitting Target on itselläkin vielä näkemättä, Muita mainittavia harvinaisia tai melko harvinaisia julkaisujahan olivat: Kostaja kiven sisältä (The Outfit), Veriset hylsyt (Newman's Law), Viittä vaille vainaja (Badge 373) ja Roisto (Villain). Tappakaa Carterhan (Get Carter, 1971) & Tappajat (The Killers, 1964) olivat varmasti myös haluttuja ennen DVD-julkaisua, harvinaisia ne ovat edelleen, Tappajien-kasettia en ole koskaan livenä nähnyt.



Jos jollain ylimääräisinä nurkissa pyörii yllämainituista leffoista näitä Esseltejä: Kosto on suloinen (Sitting Target), Kostaja kiven sisältä (The Outfit), Veriset hylsyt (Newman's Law) ja Viittä vaille vainaja (Badge 373), niin minulle voi tarjota hintaan 20 euroa / kpl
Rantala 23.7.2010 10:46
Antti Tohka ( 23.7.2010 09:49)
I, The Jury. Harvinainen ja leikattu suomi-VHS taitaa olla ainoa tietämäni julkaisu tästä. MTV3 kunnostautui joskus kasarilla näyttämällä tämän Mike Hammer sleazeylyn leikkaamattomana.




Löytyy saksa-DVD uncut, anamorfinen ja englannin ääni. Tämä taisi tulla muistaakseni neloselta joskus ysärin puolivälissä myös uncuttina. Tussuleikkauksista en osaa sanoa.



Antti Tohka ( 23.7.2010 09:49)
13. Rolling Thunder. (vähän) Leikattu suomikassu ei ole harvinaisuus.




Löytyy torrent. Parempi sekin kun ei mitään.
Lauri Lehtinen 23.7.2010 11:09

Seconds teki kovan vaikutuksen Kolmoskanavan esityksenä 1988, mikä oli todella pitkään Frankenheimerin leffan ainoa esiintyminen Suomessa ja 35 mm ‑kopiot ovat kansainvälisestikin hyvin harvinaisia. 28. elokuuta Teema esittää sen osana Rock Hudson ‑teemaa, kannattaa ottaa talteen. Toki myös Secondsista saatiin (hyvin karu) jenkki-dvd mutta maininta Uncutin listalla voi silti olla perusteltu, kun ideana tuntuu olleen luetella maineikkaita ja aika laajalti nähtyjä vanhoja suosikkeja, joista voi olla julkaisuja mutta tämänhetkinen legitiimi dvd-tarjonta ei vain vastaa kysyntää.

Xialong 23.7.2010 11:28

Alla Suomikasetti tarjontaa kyseisen listan leffoista, sekä muutama, jotka löytyvät Suomikiekolta:







49. Hide in Plain Sight (Esselten Suomikasetti löytyy, ei mikään suuri harvinaisuus)

45. Hammett (Suomikasetti löytyy Showtimelta, ei enää niin yleinen, muttei kuitenkaan mikään kovin arvokaskaan)

39. The Touch (Jos meinataan tuota Bergmanin leffaa, niin Suomikasettina todella yleinen, voisi melkein sanoa riesakasetti)

37. Twilight's Last Gleaming (Melko harvinainen Europa Visionin Suomikasetti löytyy nimellä Hyökkäys tukikohtaan)

32. Steelyard Blues (Tätä en ole kaupoissa nähnyt, mutta ainakin Warner tämän on DVD-levitykseen Suomessa tarkastanut)

26. The Damned (Jos tällä meinataan tuota Viscontin leffaa, niin Suomikiekkohan löytyy kyllä)

25. Straight Time (Ei taidettu julkaista Suomikasettina, mutta Suomikiekko löytyy kyllä)

23. The Grey Fox (Ei kai tällä voida tarkoittaa tuota Richard Farnsworthin elämänkertalänkkäriä, varsinainen riesakasetti Suomessa. Paimion divarista löydät varmasti noita kolmekin kappaletta hyllystä hintaan 3 euroa kappale, mikä on kiskontaa)

21. Gas Food Lodging (Ainakin vuokrakasettina julkaistu Suomessa, muistaakseni Finnkinon toimesta, omistin tästä aikanaan myös virallisen jenkkikiekon, joten mitä vittua? Hyvä leffa joka tapauksessa)

20. Britannia Hospital (Melko harvinainen Thorn Emin Suomikasetti, semmoinen 8-10 euron nauha ja tottakai ihan helvetin hyvä leffa)

19. Hearts of the West (Kohtuu helpolla saatavissa oleva Suomikasetti Esselteltä, minullakin taitaa tämä vielä Huudossa olla)

13. Rolling Thunder (Torsoksi leikattu suomikasetti on kohtuullinen harvinaisuus, samalla hinnalla saat Ruotsista leikkaamattoman Walthers Videon-julkaisun)

12. Amateur (Mikäli tällä tarkoitettiin tätä: "Ei-ammattilaiset – nunna, konna ja huora", niin ei mikään yletön harvinaisuus Suomikasettina)

8. Sweet and Lowdown (Suomikasettina ainakin vuokralla, vaikkakin kohtuu pieni painos, niin ei silti mikään harvinainen)

7. Fat City (Melko yleinen suomikasetti, muistaakseni Video Traden-julkaisu, puuttui näköjään FIx-galleriasta joten täytynee sinne lisätä)

6. Matewan (Melko yleinen suomikasetti, minullakin tällä hetkellä Huudossa myynnissä)

2. The Outfit (Esselte Videon jo mainittu suomikasetti)
Rantala 23.7.2010 11:32

Löytyykö mistään suomalaisen rolling thunderin leikkaustietoja? Paljonko leikattu ja mistä kohtaa?

Bad Rain 23.7.2010 11:38
Antti Tohka ( 23.7.2010 09:49)
37. Twilight's Last Gleaming


Tästä löytyy suomi-vhs. Kasetin harvinaisuudesta en osaa varmasti sanoa, mutta ainakin huuto.netissä silloin tällöin näkynyt.
Xialong 23.7.2010 11:50
Rantala ( 23.7.2010 11:32)
Löytyykö mistään suomalaisen rolling thunderin leikkaustietoja? Paljonko leikattu ja mistä kohtaa?




Omistan sekä Ruotsi-, että Suomijulkaisun, voin jossakin vaiheessa ainakin kellottaa nuo.
Jakel 23.7.2010 11:59
Xialong ( 23.7.2010 11:28)
1. The Last Movie (Tästä tuli myyntikasettijulkaisu Suomessa 90-luvun puolella)




Kukas tämän julkaisikaan?
Lazer 23.7.2010 12:01

Jos Hammett on Wendersin leffa, on tästä suomi-dvd:kin. Fingersistä on myös jenkki-dvd, jonka annoin Sakulle lahjaksi joskus.

Janne 23.7.2010 12:02

Näyttäisi siltä että tuolla listalla on pikaisen tarkastelun perusteella melko runsaasti tällä hetkellä ns. OOP R1/USA DVD:tä (enkä edes lähtenyt miettimään jos samannimisiä elokuvia on paljon että mitähän niistä tässä on tarkoitettu).





Eli ainakin nuo:

45. Hammett (1982)

34. The White Dawn (1974)

32. Steelyard Blues (1973)

29. The Late Show (1977)

25. Straight Time (1978)

21. Gas Food Lodging (1992)

20. Britannia Hospital (1994)

8. Sweet and Lowdown (1999)

7. Fat City (1972)
Lauri Lehtinen 23.7.2010 12:05
Jakel ( 23.7.2010 11:59)
Xialong ( 23.7.2010 11:28)
1. The Last Movie (Tästä tuli myyntikasettijulkaisu Suomessa 90-luvun puolella)




Kukas tämän julkaisikaan?


Ettei menis Bodganovichin ja Hopperin Viimeiset elokuvat sekaisin.
Xialong 23.7.2010 12:17
Lauri Lehtinen ( 23.7.2010 12:05)
Jakel ( 23.7.2010 11:59)
Xialong ( 23.7.2010 11:28)
1. The Last Movie (Tästä tuli myyntikasettijulkaisu Suomessa 90-luvun puolella)




Kukas tämän julkaisikaan?


Ettei menis Bodganovichin ja Hopperin Viimeiset elokuvat sekaisin.




Näinhän tuossa kävi, kun en asiaa sen enempää muistellut. Egmontiltahan tuo Last Picture Show-aikanaan myyntikasettina tuli. Hyvä että tuli asia korjattua.
Janne 23.7.2010 12:33
Antti Tohka ( 23.7.2010 09:49)
I, The Jury. Harvinainen ja leikattu suomi-VHS taitaa olla ainoa tietämäni julkaisu tästä. MTV3 kunnostautui joskus kasarilla näyttämällä tämän Mike Hammer sleazeylyn leikkaamattomana.


VHS muodossa on melko yleisesti saatavilla. Englanti julkaisu on muistaakseni leikattu mutta USA ja Australia julkaisut taisivat olla ehjiä.



Kiekkomuodossa yleisimmin tällä hetkellä kaupataan Philippiiniläistä VCD:tä (tarkemmin en ole siihen perehtynyt)





Rantala ( 23.7.2010 10:46)
Löytyy saksa-DVD uncut, anamorfinen ja englannin ääni.


Eli tämä:

http://xploitedcinema.com/catalog/i-the-jury-p-11108.html



Tätä on sanottu bootlegiksi. Mitä mieltä olet julkaisun laadusta?
Yotsuya 23.7.2010 12:45

Eikö Fat Citystä ole joku Atlanticin kiekko? Hiton rähjäinen leffa kyllä.





Sitting Target kyllä kiinnostaisi ihan hitosti saada käsiin priimalaatuisena.