Pulgasari (1985)

Kim Jong-ilin agentit kaappasivat Etelä-Korean Orson Wellesin

Pohjois-Korean yksinvaltias Kim Jong-il on filmihullu, jonka kokoelmassa on yli 15 000 elokuvaa. “Suosikkilistan kärjessä ovat Rambo ja Hongkong-toiminta. Kim pitää myös Perjantai 13. ‑teinisplatterista sekä James Bondeista. Hänen suosikkinäyttelijänsä ovat Elizabeth Taylor ja Sean Connery”, kertoo pohjoiskoreassa kidnapattuna elänyt ohjaaja Shin Sang-ok (s. 1926).

“Rakastettu Johtaja, kenraali Kim Jong-il katsoo runsaasti elokuvia. Valitettavasti hän luulee näytelmäelokuvia dokumenteiksi ja että ne kuvaavat ulkomaailman todellisuutta. Yritin kertoa hänelle, että suurin osa amerikkalaisista elokuvista on fiktiota.”

Etelä-Korean Orson Wellesiksi ylistetty elokuvaohjaaja-tuottaja Shin ja hänen näyttelijävaimonsa Choi Eun-hee tutustuivat arvoitukselliseen valtiomieheen viettäessään kahdeksan vuotta Pjongjangissa. Pariskunta väittää kivenkovaan, että kavalat pohjoiskorealaiset agentit huumasivat ja kidnappasivat heidät Hongkongin satamassa. Etelä-Koreassa uskotaan kuitenkin yleisesti, että Shin ja Choi muuttivat Pjongjangiin enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti, sen jälkeen kun Shinin elokuvallinen ura oli kääntynyt syöksyyn ja Etelä-Korean sotilashallitus oli alkanut vainota häntä. Olipa kidnappaustarina totta tai tosiasioiden kaunistelua, kaksikko kuuluu niihin harvoihin, jotka elivät lähes vuosikymmenen maailman suljetuimmassa diktatuurissa ja palasivat kertomaan siitä muulle maailmalle.

Tapasin Shinin ja Choin viisi vuotta sitten heidän Soulin lähistöllä sijaitsevan elokuvakoulunsa toimistossa. Huone on somistettu kuvilla, jotka todistavat kaksikon uran huippuhetkiä. Shin ja Clint Eastwood kaulailevat Cannesissa; Choi poseeraa Korean sotaan osallistuvia jenkkisotilaita viihdyttävän Marilyn Monroen kanssa. Albumista löytyy myös muistoja Pohjois-Koreasta, joissa Choi nauttii käärmeviinaa Rakastetun Johtajan kanssa illastaessaan, ja Kim ja Choi ovat kävelyllä lumipeitteisessä Pjongjangissa.

Virallisen totuuden mukaan pohjoiskorelaiset agentit kidnappasivat Choin työmatkalla Hongkongissa vuonna 1978. Agenttien pikaveneeseen houkuttelema näyttelijädiiva muistaa vieläkin tammikuun 14. päivän tapahtumat.

“Olin todella kauhuissani. Se oli niin pelottavaa. En kyennyt syömään tai juomaan päiväkausiin. Minä vain itkin. Agentit ruiskuttivat minuun jotain tainnuttavaa ja joku tokaisi: rouva Choi me matkaamme nyt kenraali Kim Il-sungin helmaan.”

Pjongjangissa Kim Jong-il otti vieraansa henkilökohtaisesti vastaan. “Rouva Choi, kiitos kun tulitte.” Valokuvaaja tallensi kohtaamisen. Vieras majoitettiin Rakastetun Johtajan ylelliseen villaan, jonka sisutuksen Choi muistaa olleen outo yhdistelmä Las Vegasia ja Vladivostokia.

Vasta viiden vuoden kuluttua Choi sai tietää, että myös hänen puolisonsa oli kidnapattu Pjongjangiin. Choin tehtävä oli toimia syöttinä, jonka avulla pohjoiskorealaiset saattoivat pääsisivät käsiksi Shiniin. Suunnitelma onnistui, sillä saatuaan tiedon vaimonsa katoamisesta Shin matkusti Hongkongiin. Myös Shin päätyi satamaan seurattuaan pohjoiskorealaisten agenttien hänelle syöttämää johtolankaa.

“Joku veti säkin päähäni; en voinut kunnolla nähdä tai hengittää. Säkkiin suihkutettiin jotain huumaavaa, minut käärittiin muoviseen pressuun ja nostettiin laivaan.”

Pjongjangissa epätoivoinen Shin ei kaappasi limusiinin ja lähti kaahaamaan kohti Etelä-Korean rajaa. Kahden epäonnistuneen pakoyrityksen seurauksena hän joutui vankilaan ja ideologiseen uudelleenkoulutukseen, jonka tarkoituksena oli kitkeä virheellinen ajattelu.

“Olin vangittuna yhteensä lähes viiden vuoden ajan. Minut pakotettiin istumaan paikallani 16 tuntia päivässä. Ruokana oli ruohosta tehtyä keittoa, toisinaan sain palanutta riisipuuroa ja paputahnaa. Pääsin vapaaksi vasta sitten, kun he uskoivat muuttaneensa minut ideologisen aivopesun avulla. Myöhemmin kuulin, että myös vaimoni joutui osallistumaan uudelleenkoulutukseen. Jouduimme opiskelemaan pohjoiskorealaisen vallankumouksen kunniakasta historiaa ja vastaamaan työläisten paratiisia koskeviin tenttikysymyksiin. Vankilan vartijat halusivat tietää ulkopuolisesta maailmasta ja etenkin Soulin yöelämästä. He eivät uskoneet, kun kerroin että Etelässä kuka tahansa voi ostaa suklaata vapaasti.”

Kun Shin pääsi vapaaksi hänet vietiin Kim Jong-ilin luokse, joka kertoi mistä pariskunnan kidnappauksessa oli kysymys. Kim haluasi Etelä-Korean parhaan elokuvaohjaajan ja tunnetuimman näyttelijättären nostavan pohjoiskorealaisen elokuvan kansainväliseen kukoistukseen. Rakastettu Johtaja tarjosi rajattomat tuotantoresurssit, ja seuraavan kolmen vuoden aikana Shin ohjasi seitsemän elokuvaa, joiden lisäksi Shin osallistui 20 muun pohjoiskorealaisen filmin tekemiseen. Hän ei onnistunut nostamaan pohjoiskorealaista elokuvaa maailmanmaineeseen, vaikka muutamat Shinin ohjauksista valittiinkin esitettäväksi ystävällismielisten sosialistimaiden elokuvajuhlilla. Noin 120 elokuvaa elämänsä aikana tehnyt Shin kertoo kuitenkin olevansa ylpeä myös Pjongjangin kaudestaan.

“Pohjois-Korea-elokuvistani henkilökohtainen suosikkini on Runaway (1984), joka on 1920-luvulla eläneen idealistisen vasemmistokirjailijan elämäkerta. Klassiseen kansanlauluun perustuva musikaali Oh My love (1985) on merkittävä, koska siinä pohjoiskorealainen elokuvayleisö näki ensimmäisen kerran sanan “rakkaus”. Aiemmin rakkautta sai tuntea vain Suurta Johtajaa kohtaan. Yllättäen tästä tuli myös Kim Jong-ilin suosikki. Korealaisperheen vaiheista japanilaisimperialistien vastaisen taistelun kurimuksessa kertova Salt (1985) sisältää Pohjois-Korean ensimmäisen raiskauskohtauksen.”

Shin tosin yrittää kaunistella asiaa kertomalla historiallisen draaman sisältävän Pohjois-Korean ensimmäisen valkokangassuudelman.

Shin muistaa Kimin olleen ahkera ja älykäs johtaja, joka työskentelee uutterasti koko päivän aina aamuvarhaisesta saakka.

“Kim ottaa parin tunnin nokoset sekä keskipäivällä että myöhään iltapäivällä, ja katsoo päivittäin useita filmejä omassa yksityisteatterissaan.”

Vaikka suurin osa Shinin ohjaamista elokuvista tulvii pateettista sosialistista realismia ja hurmoksellista propagandaa, hän onnistui tekemään myös Pohjois-Korean ensimmäisen hirviöspektaakkelin. Japanilaisia Godzilla-elokuvia jäljittelevä Pulgasari on riemastuttavan kömpelö kansannousukuvaus. Se nousi kansainväliseen kulttimaineeseen, kun Shin onnistui pestaamaan rautaa syöväksi megamonsteriksi kumipukuhirviöiden legendaarisimman näyttelijätähden, Godzilloitakin esittäneen japanilaisen Kempachiro Satsuman. Pulgasari on sosialististen linssien läpi katsottua viihdehuttua, jonka tiedostavassa tarinassa inha valloittajatyranni vangitsee kapinallisen sepän 1300-luvun Koreassa. Seppä rakentaa nuken, jonka veri herättää henkiin. Nukesta kasvaa rautaa ahmiva hirviö Pulgasari, joka pelastaa kapinalliset tyrannin kynsistä. Valtavia joukkokohtauksia vilisevässä leffassa keksitään myös maailmanhistorian ensimmäinen risteilyohjus.

Rakastettu Johtaja oli niin tyytyväinen suojattiensa työpanokseen, että hän lähetti Shinin elokuvastudion 700:lle työntekijälle kolme rekka-autollista lahjoja. Shin muistaa lastissa olleen 50 kaurista, 200 savustettua villivuohta, 400 fasaania ja 200 laatikollista appelsiineja. Sekä Shin että Choi saivat kumpikin 200 S-luokan Mersut – huomionsoitus, joka myönnetään ainoastaan puolueen korkeimpaan johtoon kuuluville.

Vuonna 1986 kidanappauksesta oli kulunut kahdeksan vuotta. Rakastettu Johtaja luotti pariskuntaan niin paljon, että he saivat luvan matkustaa ulkomaille osallistumaan Wienissä pidettävään elokuvafestivaaliin. Pohjoiskorealaiset agentit vartioivat heitä yötä päivää, mutta tilaisuuden tullen kun he pääsivät kahdestaan samaan taksiin, he suuntasivat kohti Yhdysvaltain suurlähetystöä. Choi muistaa paon olleen täpärä.

“Olimme taksissa, ja kun meidän piti kääntyä risteyksessä vasemmalle kohti festivaaliteatteria, annoimme kuljettajalle tukun seteleitä ja saimme hänet kääntymään oikealle kohti USAn lähetystöä. Agentit olivat toisessa autossa, joka oli meistä vain 30 metrin päässä. Välimatka kuitenkin riitti, vaikka jouduimmekin juoksemaan viimeiset metrit. Ehdimme lähestystöön aivan takaa-ajajiemme nenän edestä.”

Shin ja Choi saivat turvapaikan Yhdysvalloista. Shin tuotti ja ohjasi mm. 3 Ninjaa-elokuvia. Pariskunta muutti sittemmin Souliin ja perusti elokuvakoulun, jota Shin johti kuolemaansa saakka.

Leffan kv. oikeudet ovat nykyisin japanilaisella levitysfirmalla, joka ei koskaan vastannut tiedusteluihin kun yritin saada leffaa Kino Intoon.

35mm filmikopio on japanilaisilla, ja pohjoiskorealaisilla on leffasta vain beta, josta Korea Film Export & Import veti paskan kopion ja myi vhs-oikeudet jollain ihme diilillä jenkkeihin (vaikka maa on USAn kauppasaarrossa).Man In the Rubbersuit-niminen pulja julkaisi VHS:n.

Surkeilla digiteksteillä rangaistun ntsc-julkaisun laatu on about luokaton, mutta se on tietääkseni ainoa saatavilla oleva julkaisu.

Leffan teatterijulkaisu floppasi Japanissa.