Fritz Lang

Scarlet Street (1945)



Lang lähti rohkeasti tekemään uutta versiota Jean Renoirin La Chiennesta, joka puolestaan perustui Georges de La Fouchardière kirjaan ja André Mouëzy-Éonin näytelmään. Renoir ei kuuleman mukaan pitänyt kunnianosoitusta kovinkaan suuressa arvossa, mutta omasta mielestäni tässä versiossa ei ole mitään sen suurempaa vikaa. Tarina kutoutuu iäkkäämmän ja hiukan yksinäisen miehen, sekä tähän sattuman kautta tutustuvan nuoremmman naiseen suhteesta.



Edward G. Robinsonin esittämä Christopher on kaikkien tohvelisankareiden isä, joka on totaalisesti vaimonsa (ja tämän ensimmäisen ja sittemmin kuvioista poistuneen miehen) saappaan alla. Onneton päähenkilömme on naiivi harrastelijamaalaaja ja elämässään hiljaisesti haipuva ja kaikessa hiukan epäonnistunut tuiki tavallinen tallaaja, joka sotkeutuu pienen sattuman kautta täystin vääriin ihmisiin. Lang johdattelee tarinaa taiten ja lopussa piisaa käännöksiä, mutta elokuvan selkeä ongelma on alun hitaus ja kokonaispituus. Tarinasta kun ei tällaisenaan vain löydy tarpeita päälle sadan minuutin ajaksi.

M (1931)


Ensimmäinen kosketukseni Langin moneen kertaan tunnustettuun mestariteokseen ja monella tapaa edelläkävijään tuli liian varhain, antamani "arvostuksen" ollessa sen mukaista. Vuosia myöhemmin paluita on tullut tehtyä useampia. Joka kierros tuntuu syventävän henkilökohtaista suhdettani teokseen, tämän viimeisimmän Eureka! ‑DVD:n parissa vietetyn kierroksen ollen tähän mennessä definitiivisin kokemus.


M:stä on kirjoitettu historian sivu varmaan kaikki olennainen, mutta en voi olla ihmettelemättä vielä kerran ääneen muutamia Langin rohkeita valintoja: aihepiiri yleensä, ympäröivän yhteiskunnan hyvin todenmukainen näyttäminen elokuvan kautta, murhaajan näyttäminen yleisölle jo ajoissa, tämän inhimillistäminen suorastaan häpeilemättömästi, äänellä (tai pikemminkin äänettömyydellä) leikittely, realistisen kuvaustyylin jota täydennetään enemmän kuin rikotaan loistavalla tyylittelyllä. Langin tapa kertoa tarinaa ja ihmisjahtia on hemmetin kiehtova useine "havainnollistavine esimerkkeineen", siirtymineen tilasta ja tilanteesta toiseen, eikä tämä tunnu kertaakaan poukkoilulta. Peter Lorresta ei viitsi edes aloittaa, lärvi ja taidot luovat täydellisen kuvan henkilöstä joka on tavallaan pääosassa, tavallaan statisti, valokeilan todellisen keskipisteen ollessa ympäröivä maailma ja yhteiskunta monine kasvoineen ja luokkineen. Kontrasti on hurja, kun vertaa M:ää Langin edeltäneisiin Metropolisiin tai Fraiu im Mondiin, ilmaisu on täysin erilaista ja sävy inspiroituneen idealismin sijaan synkän toteavaa.


Vaikka sitä kuinka elokuvia rakastaa, on todettava harvan teoksen innoittaneen penkomaan niin paljon sen taustoja ja historiaa (sekä historiaa jota elokuva heijastelee) kuin mitä M:n kohdalla on käynyt. Eniten allekirjoittanutta on jääneet askarruttamaan, kuinka pitkälle äänettömyyden käyttö tehokeinona oli lopulta haettu ratkaisu ja kuika paljon sattuman / budjetin sanelema oikku. (Lang itse taisi aina pitäää kinni siitä, että kaikki hiljaisuus oli harkittua.)

Toisekseen, haluaisin tietää kuuliko alkuperäisessä Langin näkemyksessä

ja tämä tieto jäi leikkaamon lattialle, vai oliko tarkoituskin jättää tämä tieto pimentoon. Jotenkin uskon tavasta jolla kamera siirtyy salista surevaan äitiin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, ja senkin vuoksi ettei Lang muutenkaan tarjoa helppoja ratkaisuja tai ratkaisumalleja matkan varrella.


Äärettömän kiehtova elokuva, edelleen relevantti sisällöltään, lahja joka jatkaa antamistaan. Seuraavakin paluu on takuuvarma.

Metropolis (Fritz Lang, 1927)


M:n jälkeen oli suorastaan pakkorako katsoa uusiksi Metropolis. Lähes suuruudenhullu spektaakkeli okkultismia, uskontoa, luokkataistelua ja tieteisfantasiaa polttoineenaan käyttävää aikuisten satua on valjastettu todella näyttäväksi välineeksi kuljettaa perille massoihin Langille päivän polttava sanoma yhteisen rintaman ja sovinnon löytämisen tärkeydestä. Yhteisen rintaman mitä vastaan? Natseja? Kenties.


Puuttuvine paloineenkin Metropolis on vaikuttava ja sen voima välittyy kiitettävästi – ainakin jos sen katsoo melkein minä tahansa muuna versiona kuin joskus minunkin silmäni ja sieluni pilanneena puolitoistatuntisena täynnä Queenin Radio Ga-Ga:n inspiroimaa syntikkapoppiääniraitaa. (Joku 15 minuutin luuppi joka hakkaa menemään samaa rataa välittämättä mitä ruudulla sillä hetkellä tapahtuu... brrr...) Vasta M:n ennen tätä katsoneena, ero tämän ja sen välillä kerronnan keinoissa on hätkähdyttävä. Suoraviivainen sanoman läpi paukuttaminenkaan ei minua kokonaisuudessa häiritse, aika oli vähän toinen tuolloin ja Langilla oli selvästi tärkeäkseen kokema asia läpi kansan pään paukutettaman.


Eureka! DVD oli tässäkin tapauksessa erinomainen presentaatio, lähes täydellinen luultavasti ikuisesti kadotettua puuttuvaa filmimateriaalia selventävine kerrontateksteineen; ainoastaan alkuperäistä kuvanopeutta olisi kaivattu hieman liian nopsan liikkeen sijaan.

Metropolis on Church of Satanin suosittelemien elokuvien listalla.

Saatanan kirkon sivuilla kuvaa kommentoidaan "Fritz Lang’s amazing vision of the future, released in 1926, depicted the wedding of black magic and technology as mad scientist Rotwang creates his Robotrix. This is certainly a classic example of the techno-magic altar."

The Occult Symbolism of Movie “Metropolis” and its Importance in Pop Culture

Hangmen Also Die! (1943)


Iloisen cinefile Joseph McCarthyn aikana mustalle listalle päätynyt elokuva kertoo tsekkien taistelusta natsimiehittäjiä vastaan 40-luvun alussa. Reinhard Heydrichin salamurhasta käynnistyvä tapahtumien vyöry etenee faktojen mukaisesti, terrorin voimistuessa äärimmilleen natsien vastatoimien myötä. Mukaan on luonnollisesti ympätty runsain määrin draamaa ja kärjistelyä, syntyihän elokuva keskellä sodan melskeitä ja propagandan aallokoita.


Brian "Quatermass" Donlevy on ilmat Heydrichista pois päästävä patriootti, joka joutuu painimaan omatuntonsa kanssa kun natsien vastatoimet, erityisesti teloitukset, alkavat purea. Soppaa hämmentää luonnollisesti myös yllättävä rakkaus, jonka ansiosta suurelle kankaalle saadaan maalattua vielä entistäkin suurempia tunteita. Langin ja Bertolt Brechtin käsikirjoittama tarina toimii ja etenkin lopussa tapahtumien dominomaisuus suorastaan häikäisee: juoni onkin sherlockholmesmaisella tavalla miltei liiankin täydellinen.