Naurava paholainen (Quien Sabe?)

Nyt pari kertaa Nauravan paholaisen katsottuani en vieläkään oikein pidä siitä, vaikka elokuva sisältää paljon mahdollisuuksia siihen ja ajattelin tiedustella vähän muilta näkökulmia elokuvaan. Omasta mielestäni Chunchon (Volonte) hahmo on jotenkin liian sidoksissa elokuvan poliittiseen sanomaan. Elokuvan potentiaalisesti jännittävät tapahtumat, joissa Chuncho on mukana, kuvataan miltei olan kohautuksella niin että ne jäävät epäkiinnostaviksi taka-alalle ja keskitytään Chunchon reaktioihin ja suhteen muuttumiseen amerikkalaiseen (Castel). Kuitenkin niin, ettei Chunchon näkökulmaa ei koskaan kuviteta samaistuttavaksi vaan katsoja on ulkopuolisena tarkkailijana kun hän saa kertoa sen itse, missä käsikirjoitus ja Volonte aika hyvin onnistuukin, mutta lopputulos muistuttaa enemmän dialogivetoista näytelmää kuin elokuvaa.

Kaikki vaikuttaa harkitulta ja kuviota on kiinnostavaa pohtia, mutta elokuvan katsominen elokuvana ei ole kovin mielenkiintoista! Ainoa inhimillisellä tasolla kiinnostava juttu on Chunchon ja amerikkalaisen välisen "homoseksuaalisen" hyväksikäyttösuhteen kuvaus. Kaikki muut kiinnostavat henkilöt jäävät taka-alalle tai tapettaviksi ilman että jälkikäteen muistellaan, mikä tietysti kuvaa hyvin hyväksikäyttösuhteen lopputuloksia mutta ei mitään muuta, kun henkilöt eivät ole katsojalle tuttuja ennestäänkään.



Löytyykö muunlaisia tai samankaltaisia näkemyksiä tai mitä ylipäätään itse kukin tykkää elokuvasta? Perustelkaa!

Varsin samanlaiset tuntemukset elokuvasta, mutta katselusta valitettavasti sen verran aikaa etten pysty tarkemmin analysoimaan. Nimenomaan ajatuksekas ja pääosin genren laadukkainta osaamista edustava teos, joka ei kuitenkaan ollut kovin mielenkiintoista tai mukaansatempaavaa katsottavaa. 3/5 olen pannut muistiin pisteytykseksi. Ansainnee uusintakatselun lähitulevaisuudessa.

Luin että tästä olisi kaksi erilaista englanninkielistä dubbausta liikenteessä. Itseltä löytyy Anchor Bayn spaguboksin R1 dvd ja siinä muistaakseni dubbaus oli muistaakseni melko kehno. Onko tuo toinen parempi ja onko sitä tallennettu millekään dvd:lle?

Koch Median keltakantisella levyllä on molemmat dubbaukset. Italiankielinen versio on esitetty aikoinaan suomiteksteillä TV:ssä josta versiosta puuttuu joitakin kohtauksia, muuta ymmärrettävää versiota siitä ei taida olla. Näkemäni dubbausversio (AVCO-Embassyn aikoinaan jenkeissä levittämä) oli mielestäni ok, mutta dialogi kyllä toimii paremmin italiankielisessä.

Meller ( 30.7.2012 15:01)

223. A Bullet for the General (Damiano Damiani, 1966)

Vanha tuttu uusiksi DVD:ltä, pitkästä pitkästä aikaa... Bullet for the General on vuosien varrella säilyttänyt hyvin rehevän seikkailullisen otteensa, korostamattoman mutta lähes alati läsnä olevan koomisen pohjavireensä ja rehdin vasemmistolaisen näkemyksensä. Gian Maria Volonte on elämänsä vedossa rähjäisenä rajarosvo-antisankari El Chunchona, jonka tavat ovat ryöttäiset ja sydän kultaa, elämää isompi epätäydellinen mies pienen ihmisen puolella. Suosisin ehkä hivenen tiiviimpää ilmaisua, kun välillä tuntuu että kunnianhimo ylittää hieman käsissä oelvat elementit, mutta jotkut tarinat tarvitsevat aikaa kertomiseen, ja nyt saatiin ainakin mukavaa kehityskaarta aikaiseksi.



Tästä himottaisi saada italiankielinen versio kätösiin. Mahtaako olla kova homma? Dynamita!!!

Ei sen kovempi kuin että laitat Blue Undergroundin tuoreahkon blu-rayn tilaukseen.

Spiritual Boxer ( 30.7.2012 19:48)

Meller ( 30.7.2012 15:01)

Tästä himottaisi saada italiankielinen versio kätösiin. Mahtaako olla kova homma? Dynamita!!!

Ei sen kovempi kuin että laitat Blue Undergroundin tuoreahkon blu-rayn tilaukseen.

No perhana! Näin tulen lähikuukausina tekemään.

moska ( 19.10.2009 16:55)

Nyt pari kertaa Nauravan paholaisen katsottuani en vieläkään oikein pidä siitä, vaikka elokuva sisältää paljon mahdollisuuksia siihen ja ajattelin tiedustella vähän muilta näkökulmia elokuvaan. Omasta mielestäni Chunchon (Volonte) hahmo on jotenkin liian sidoksissa elokuvan poliittiseen sanomaan. Elokuvan potentiaalisesti jännittävät tapahtumat, joissa Chuncho on mukana, kuvataan miltei olan kohautuksella niin että ne jäävät epäkiinnostaviksi taka-alalle ja keskitytään Chunchon reaktioihin ja suhteen muuttumiseen amerikkalaiseen (Castel). Kuitenkin niin, ettei Chunchon näkökulmaa ei koskaan kuviteta samaistuttavaksi vaan katsoja on ulkopuolisena tarkkailijana kun hän saa kertoa sen itse, missä käsikirjoitus ja Volonte aika hyvin onnistuukin, mutta lopputulos muistuttaa enemmän dialogivetoista näytelmää kuin elokuvaa.



Kaikki vaikuttaa harkitulta ja kuviota on kiinnostavaa pohtia, mutta elokuvan katsominen elokuvana ei ole kovin mielenkiintoista! Ainoa inhimillisellä tasolla kiinnostava juttu on Chunchon ja amerikkalaisen välisen "homoseksuaalisen" hyväksikäyttösuhteen kuvaus. Kaikki muut kiinnostavat henkilöt jäävät taka-alalle tai tapettaviksi ilman että jälkikäteen muistellaan, mikä tietysti kuvaa hyvin hyväksikäyttösuhteen lopputuloksia mutta ei mitään muuta, kun henkilöt eivät ole katsojalle tuttuja ennestäänkään.

Nauravan paholaisen olennaisin tekijä on käsikirjoittaja Franco Solinas (Taistelu Algeriasta), 1960-luvun kaupallisemman elokuvan tinkimätön radikaali. Molemmat Solinasin kirjoittamat spagut (Naurava paholainen ja Giulio Petronin Tepepa) ovat tyypillisiä esimerkkejä skenaristin kyynis-kriittisestä tuotannosta, jossa pääosassa ovat erinäiset kansanliikkeet. Yksilöt (ja näiden moraali ja muut intressit) ovat vain liikkeen onnistumisen välineitä tai esteitä eikä heissä ole sinänsä mitään kovin kiinnostavaa. "Sympaattiset" persoonat tai ns. hyvä ja paha eivät kuulu armottomiin juonikuvioihin, jotka tähtäävät joko katsojan rationaaliseen vakuuttamiseen tai eettiseen hämmentämiseen. Solinasin pläjäykset ovat ainoita näkemiäni seikkailuelokuvia, joissa vapauttajasankarit voivat olla paatuneita raiskaajia (ja tämä ei välttämättä lainkaan haittaa heidän tärkeitä tehtäviään). Kyse ei ole peruspropagandasta tai populismista, sillä systeemin aseellista muuttamista ei ikinä romantisoida helppona hommana tai oikotienä onneen.



Naurava paholainen on Tepepaa perinteisempi, koska sen tyly loppuratkaisu on selkeydessään vapauttava ja innostava, kun taas (vähän puisevasti ohjattu) Tepepa tekee loppusuoralla puolen valitsemisen katsojalle niin vaikeaksi, että osa varmasti valitsee "öh, tää ei oikeastaan kuulu mulle" ‑tyyppisen välinpitämättömyyden. Näissä venytetään genre-elokuvan konventioita niin pitkälle kuin venyvät (verrattuna Godard-tyyppiseen hajottamiseen) mutta ei pohjimmiltaan anneta paljon muuta kuin kompromissitonta ja viiltävää järkeä. Jota ei toisaalta minkään alan elokuvissa liikaa ole käytetty.

Lauri Lehtinen ( 9.8.2012 23:19)

Nauravan paholaisen olennaisin tekijä on käsikirjoittaja Franco Solinas (Taistelu Algeriasta), 1960-luvun kaupallisemman elokuvan tinkimätön radikaali. Molemmat Solinasin kirjoittamat spagut (Naurava paholainen ja Giulio Petronin Tepepa) ovat tyypillisiä esimerkkejä skenaristin kyynis-kriittisestä tuotannosta, jossa pääosassa ovat erinäiset kansanliikkeet.

Sivuhuomiona, eikös Solinas ollut myös kynäilemässä Il Mercenarion ja La Resa dei Contin tarinoita vaikka käsikirjoituksen sitten tekivätkin muut.

Volonte ( 20.8.2012 16:16)

Lauri Lehtinen ( 9.8.2012 23:19)

Nauravan paholaisen olennaisin tekijä on käsikirjoittaja Franco Solinas (Taistelu Algeriasta), 1960-luvun kaupallisemman elokuvan tinkimätön radikaali. Molemmat Solinasin kirjoittamat spagut (Naurava paholainen ja Giulio Petronin Tepepa) ovat tyypillisiä esimerkkejä skenaristin kyynis-kriittisestä tuotannosta, jossa pääosassa ovat erinäiset kansanliikkeet.

Sivuhuomiona, eikös Solinas ollut myös kynäilemässä Il Mercenarion ja La Resa dei Contin tarinoita vaikka käsikirjoituksen sitten tekivätkin muut.

Solinasin tekemä The Big Gundownin "alkuperäisaihe" Caccia (Metsästys) oli 1960-luvun Italiaan sijoittuva pessimistinen rikosdraama, jossa Meksikon sijasta mentiin Sardiniaan. Gundownin käsis on ilmeisesti lähes kokonaan Huuliharppukostaja-mies Sergio Donatin käsialaa, varsinkin western-elementit sekä kaksijakoinen asenne pohjoisamerikkalaiseen oikeuskulttuuriin, jotka "asiantuntijoiden" sepustuksissa (tämänkesäinen J. Hobermanin Film Commentin spagujuttu on tuore esimerkki) on tapana laittaa virheellisesti Solinasin piikkiin. Donatin mukaan Solinas oli lähinnä huvittunut, että aiheestaan saatiin muokattua länkkäri.



Solinas oli ideoimassa Professional Gunia siinä vaiheessa kun siitä piti tulla Gillo Pontecorvon ohjaama Marlon Brando ‑leffa, Sergio Corbuccin kanssa tuskin oli suoraa yhteistyötä. Solinasin versio loppui tyypillisesti niin, että antisankari tappaa kaverinsa.



Solinasin panos länkkärien kirjoittajana jäi siis käytännössä aika pieneksi (olkoonkin, että kaikki häneen kytkeytyvät genren leffat ovat keskitasoa parempia). Merkityksen suurentelu liiittynee siihen, että Solinas oli toisaalta Oscarista skabannut iso nimi ja toisaalta tunnetusti "aito" marxilainen, jonka voi katsoa tuovan vallankumousseikkailuihin aitoutta, samalla tavalla kuin jonkun oikean afro-aktiivin tai hc-feministin krediitin voi katsoa nostavan black power- tai naisleffan aitouspisteitä. Tekijöiden vakaumusta kyttääville ideologiapoliiseille voi huomauttaa, että vallankumousspagut eivät yleensä yritä olla mitään aatteellisesti sitoutunutta (tai poliittisesti valheellista) elokuvaa. Lähinnä niissä harkitaan yhteiseen taisteluun sitoutumista rehellisen skeptisesti ja monenlaisin lopputuloksin, mihin ei tarvita mitään puolueen jäsenkirjaa.