Aarne Tarkas

Lazer 11.10.2009 12:17

Yö on pitkä (1952)

Kauhean hyvin en tapahtumia muista, mutta parhaasta päästä tuon ajan kotimaisia rikoselokuvia. Jussi Jurkka ja Åke Lindman sortuvat rikoksen poluille. Pankista koplailevat rahaa. Noir-sävyjä ehkä hieman.

Villi Pohjola (1955)

Suomen harvaan länkkärituotantoon ei Tarkaksen ohella ole tainnut osallistua kuin Spede. Tapio Rautavaaran esittämä Tundra-Tane joutuu murhaepäillyksi ja saa vastaansa Utopilan silmäätekevät. Lopussa taidettiin räiskiä ihan kunnolla. Ihan ok.

Villin Pohjolan kulta (1963)

Parempi kuin edeltäjänsä. Vornan veljekset saapuvat Pohjolaan ja johan heitäkin lavastetaan syyllisiksi ties mihin. Leo Jokela jälleen kerran erinomainen ja Tamara Lund viehkeä. Oikein hyvä. Villin Pohjolan salattu laakso (1963) on sarjan kolmas, mutta tallenteen puutteessa ja muita osia vähäisemmälle esitykselle muutenkin jääneenä on jäänyt näkemättä.

Älä nuolase... (1962)

Parhaita "vanhan kotimaisen" komedioita. Leo Jokela ja Tommi Rinne yrittävät rikkaisiin naimisiin esiintymällä teksasilaisina öljypohattoina.

Pekka ja Pätkä neekereinä (1960)

Tarkas ohjasi yhden Pekan ja Pätkänkin. En mä tästä oikeastaan mitään muista, joten jääköön kommentoimatta sen enempää.

Hän varasti elämän pitäis ainakin vielä katsoa, mitäs muuta?
C.W. Leadbeater 11.10.2009 17:44

Paremmasta päästä:

Minkkiturkki (1961)

Allstars-näyttelijäkokoonpanolla tehty ja sujuvasti etenevä sovitelma vanhasta esine kiertää henkilöltä toiselle ‑kuviosta.

Opettajatar seikkailee (1960)

Kohtuullisen hauska maalaiskomedia, jossa Leni Katajakoski ja Tommi Rinne jäljittävät varastettua alastonmaalausta. Mukana vakiorosvot Arska ja Ville (Leo Jokela ja Risto Mäkelä) sekä poliisit Koukku ja Ripatti (Uljas Kandolin ja Hannes Häyrinen).

Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960)

Hannes Häyrinen ja Leo Jokela hirmuvedossa liki surrealistisessa sekoilukomediassa.

Paksunahka (1958)

Hannes Häyrinen väärin syytettynä vauhdikkaassa rikoskomediassa. Mukana Koukku ja Ripatti.

Sotapojan heilat (1958)

Tavallista parempi sotilasfarssi, jossa Lasse Pöystin ällistyttävä kirjeystävätärjärjestelmä pettää pistäen koko kasarmin sekaisin.

Kovanaama (1954)

Lasse Pöysti heittäytyy reportterina rikosten maailmaan Radio tekee murron ‑tyyppisessä jännityskomediassa.

Herra sotaministeri (1957)

Satiiri jossa Pentti Siimeksen esittämällä virkamiehellä kihahtaa odottamattoman ministeriyden myötä valta nuppiin.
Lazer 11.10.2009 18:11
C.W. Leadbeater ( 11.10.2009 17:44)
Opettajatar seikkailee (1960)

Kohtuullisen hauska maalaiskomedia, jossa Leni Katajakoski ja Tommi Rinne jäljittävät varastettua alastonmaalausta. Mukana vakiorosvot Arska ja Ville (Leo Jokela ja Risto Mäkelä) sekä poliisit Koukku ja Ripatti (Uljas Kandolin ja Hannes Häyrinen).

Tämän ainakin unohdinkin ize ottaa mukaan. Varsin mukava komedia. Muistelisin, että aluksi tuntui vähän vaisulta, mutta veti sitten mukaansa.
Bad Rain 11.10.2009 18:37
Lazer ( 11.10.2009 18:11)
C.W. Leadbeater ( 11.10.2009 17:44)
Opettajatar seikkailee (1960)

Kohtuullisen hauska maalaiskomedia, jossa Leni Katajakoski ja Tommi Rinne jäljittävät varastettua alastonmaalausta. Mukana vakiorosvot Arska ja Ville (Leo Jokela ja Risto Mäkelä) sekä poliisit Koukku ja Ripatti (Uljas Kandolin ja Hannes Häyrinen).

Tämän ainakin unohdinkin ize ottaa mukaan. Varsin mukava komedia. Muistelisin, että aluksi tuntui vähän vaisulta, mutta veti sitten mukaansa.

Joo, viihdyin myös. Tosta Pekan ja Pätkän neekeriseikkailusta on ainakin kotoisin lentäviä lauseita tyyliin "jees poks holirei".
L.A. 11.10.2009 21:39

Äsken vasta huomasin ja suureksi ilokseni, että

Turkasen tenava! (1963) josta pidin nuorempana erittäin paljon ja jonka näkemisestä on vierähtänyt jo aikaa, on julkaistu DVD-formaatissa. Pitääkin hommata tuo parempaan talteen.
C.W. Leadbeater 1.1.2010 22:04
Lazer ( 11.10.2009 12:17)
Villin Pohjolan kulta (1963)

Parempi kuin edeltäjänsä. Vornan veljekset saapuvat Pohjolaan ja johan heitäkin lavastetaan syyllisiksi ties mihin. Leo Jokela jälleen kerran erinomainen ja Tamara Lund viehkeä. Oikein hyvä.

Katsoin muistin virkistämiseksi uudestaan ja jätti puolivillaisen vaikutelman. Jokelan ja Lundin lisäksi muitakin hyviä roolituksia, mutta kuluneista palikoista kasattu juoni ja muutamat poikamaiseen temmeltämiseen nojaavat kohtaukset latistavat tunnelmaa, vaikka tekemisen riemu välittyykin. Potentiaalia olisi ollut parempaankin.
Lazer 27.3.2011 18:58

Tarkaksen nastimpiin kuuluva Älä nuolaise kakkoselta huomenna mainioon lähetysaikaan 8.50.

Alive 28.3.2011 11:55
Lazer ( 27.3.2011 18:58)
Tarkaksen nastimpiin kuuluva Älä nuolaise kakkoselta

Voidaanko tällaista näyttää televisiosta?
C.W. Leadbeater 19.12.2013 22:27

Johan nyt on markkinat! (1966)

Tarkaksen viimeiseksi jäänyt teatterielokuva alkaa vaisulla sotilashuumorilla ennen ladun löytymistä rikosfarssista, joka sekään ei ole tekijältään kaikkein inspiroituneinta laatua. Vankikarkuriksi luullun pyjama-asuisen yliluutnantin seikkailu henkilöllisyys- ja valepukusekoiluineen on silti sangen viihdyttävä eritoten kovan näyttelijäkaartin ansiosta.

dodo 20.12.2013 20:41

Omia Tarkas suosikkeja on harvinainen Villin Pohjolan salattu laakso ja mainio Hän varasti elämän. Risto Mäkelä varastaa shown täysin Hän varasti elämän leffassa. Villin Pohjolan salattu laakso leffasta löytyy asiallinen arvio täältä:

http://www.elitisti.net/arvostelu/2012/04/002598/villin_pohjolan_salattu_laakso_1963_aarne_tarkas.html

C.W. Leadbeater 22.4.2014 01:35

Nina ja Erik (1960)

Varakkaiden perheiden laiminlyöty nuoriso kapinoi ja rötöstelee yritteliäässä melodraamassa. Vuodet ovat kesyynnyttäneet kännäämistä, autokaahailua ja alastomuutta sisältävät kohtaukset, minkä myötä jäljelle on jäänyt tyylikkäästi lavastettu mutta melko ylinäytelty ja kokonaisuutena vaisu lankeemuskertomus. Tarkaksen amerikkalaisesta elokuvasta ammentamat vaikutteet näkyvät selvästi.

C.W. Leadbeater 1.12.2014 14:13

Rintamalotta (1956)

Tuokiokuvamainen kertomus soppatykistön seikkailuista jatkosodassa. Pirteä Elina Salo, paikoin naseva sanailu ja ahkera räjäyttely nousevat teatraalisen ja kankeahkon elokuvan kohokohdiksi. Keskikastin Tarkasta.

Disco Studd 13.2.2016 10:00
dodo (20.12.2013 20:41)

Omia Tarkas suosikkeja on harvinainen Villin Pohjolan salattu laakso ja mainio Hän varasti elämän. Risto Mäkelä varastaa shown täysin Hän varasti elämän leffassa. Villin Pohjolan salattu laakso leffasta löytyy asiallinen arvio täältä:
http://www.elitisti.net/arvostelu/2012/04/002598/villin_pohjolan_salattu_laakso_1963_aarne_tarkas.html

Yle Teema kulttuurikanavoi ja esttää pääsiäsenä koko trilogian. Myös Salatun laakson ensimmäistä kertaa 35 vuoteen.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/11/273-kino-suomi-villin-pohjolan-paiva
JPJ71 17.3.2016 17:25
Disco Studd (13.2.2016 10:00)

Isäukko osti ensimmäisen videonauhurinsa loppuvuodesta 1980 ja Salattu laakso oli ensimmäisiä elokuvia minkä muistan hänen tv:stä nauhoittaneen,toinen oli John Fordin Drums along the mohawk(Liekehtivä erämaa,1939)ja sanoisin että nämä kaksi teosta aloittivat meikäläisen elokuvainnostuksen.Katsoin molemmat seuraavan 3-4 vuoden aikana varmaan 20 kertaa...Jotenkin noita niukkuuden aikoja on nykyään ikävä, kun mitään ei ollut saatavilla eikä ikä riittänyt videovuokraamoihin eikä aikuisten elokuviin teattereissa joten samoja nauhoja piti jauhaa kerta toisensa jälkeen.Keskittyminen sen sijaan tuntui olevan joka kerta yhtä intensiivistä,nykyään kun laittaa elokuvan pyörimään tuntuu välillä siltä että ajatukset harhailevat ties missä.

Ohjaajista en tuolloin 35 vuotta sitten tiennyt tietenkään yhtään mitään joten näin jälkikäteen voitaneen todeta että Ford oli taiteilija ja Tarkas oli,no,sanotaan nyt kohteliaasti että "ammattimies".

C.W. Leadbeater 29.3.2016 13:48

Aika miedoksi jäi Villin Pohjolan salattu laakso. Eldorado-sovitelma ei sinänsä ole pöljempi, mutta alkupuolisko on auttamattoman pitkäveteistä maastossa harhailua, eikä parempi jälkimmäinenkään ole mikään ryhtivalio. Luola ja intiaanikylä toimivat kyllä piristysruiskeena, vaikkei niistäkään lopulta saada kaikkia tehoja irti, ja lopputaistelu on ihan reipas. Kuriositeettina katsomisen väärti, muuten ei niinkään.