Dokumenttiprojekti: Ensimmäinen tappo

TV2 keskiviikkona 25.2.2004 klo 22.05

Dokumentin sisältö



Pitänee katsoa, vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kukaan jo nähnyt aiemmin, kommentteja.

Herr -- on tehnyt käsikirjoitukset elokuviin Ilmestyskirja.Nyt ja Full Metal Jacket.

Väärin.

Herr ei ole antanut haastatteluja kymmeneen vuoteen.

Stanley Kubrick: A Life in Pictures? No, ehkä tässä tarkoitettiin omien kokemuksiensa sota-aiheisia haastatteluja.

Monille toimittajille sota oli vain työtä. Valokuvaaja Eddie Adams kertoo, miten hän lähti tyynesti lounaalle otettuaan juuri kuuluisan kuvan, jossa vietkongilaista sotilasta ammuttiin päähän.

ON SE JÄRKYTTÄVÄÄ.



Huh, toivottavasti on jotenkin parempi kuin ne kung fu- tai P-Korea-jutut.

Minä ainakin pidin tästä hyvinkin paljon, harmittaa kun ei tullut laitettua nauhalle.

Vähän samansuuntaista tekstiä sodassa olemisen koukuttavasta vaikutuksesta kertoili joku suomalainen, muistaakseni lääkäri, tuossa vuosi pari sitten.



Dokumentin ansiosta on myöskin pataässä juttua viisaampi.



Onko mitään tietoa noista Herrin kirjoista, millaisia ovat? Pikainen haku suomalainen.comista ei paljastanut ainakaan olemassa olevia käännöksiä, joten alkuperäiskieli lienee ainoa vaihtoehto.



Myös tämän jälkeen tullut Kissinger dokkari oli aika mielenkiintoista tavaraa. Ei ihme, ettei jenkkipäättäjiä kiinnosta mitkään kansainväliset tuomioistuimet. Melko räikeää meininkiä ja kaikki vain kuitataan sillä, että piti valita kahden pahan väliltä, just joo.

Dispatches on paras Vietnam-kirja mitä on kirjoitettu

****

Interviewer: But why did you kill the kids?

Vietnam veteran: Because of bodycount.



Tämähän oli varsin onnistunut dokumentti. Tuossa aiemmin tuli katsottua Hearts and Minds ja tällä oli hyvä jatkaa. Vietnamin sodassa ollet miehet kertovat kokemuksistaan ja tunnoistaan liittyen sodan julmuuksiin. Mm. Michael Herr (jonka kirjoihin pitää pian perehtyä tarkemmin) ja tunnellirottana toiminut Vietnam-veteraani kertovat millainen vaikutus sodalla on henkisesti. Kuumottavinta antia tarjoaa juurikin tämä partasuinen tunnelleiden puhdistaja. Hänen mukaansa ainoastaan ensimmäinen tappo tuntuu jotenkin erilaiselta koska siviilissä ei tällaista tehdä. Sen jälkeen tappamisesta tulee rutiinia, jonka tarkoituksena on kasvattaa bodycounttia josta saa tunnustusta. Erityisesti jää mieleen miehen puheet siitä, että hän ei saanut ennen sotaa koulussa yms. mitään tunnustusta tekemisistään ja vasta sodassa hänen teoillaan (=vihollisen tappamisella) oli jotain merkitystä ja josta sai kiitosta sekä kunniaa. Miehen puheista tulee muuten monesti mieleen Rambo ykkösen loppumonologi. Hän totetaa mm. että sodan päätyttyä ihmiset kotona odottavat saavansa takaisin saman miehen jonka näkivät lähtevän sotaan. Fakta on kuitenkin se että sotakokemuksia ei niin vain suljeta pään sisällä kuin jotain radiokanavaa. Vain ne jotka ovat olleet sodassa ja kokeneet sen ymmärtävät asian. Myöskään sotamuistojen jakaminen suullisesti ei ole helppoa sellaisten kanssa jotka eivät ymmärrä sitä prosessia joka pyörii pään sisälle tosipaikassa. Eräänlainen "opetus" on myös se, että on turha arvostella siivilien tappajaa kotisohvalta käsin, koska ei ole mitään varmuutta että et itse toimisi täysin samoin niissä olosuhteissa.



Kuumottavaa matskua.