Adam Sandler

Tuskin kaipaa selittelyjä. Epäilen että olen sodassa koko maailmaa (tai ainakin foorumia) vastaan Sandler-diggaukseni kanssa. Tämä polli sen viimeistään selvittää.

Kun olisi edes kunnolla ärsyttävä jätkä, mutta enimmäkseen Adamin naama ja elokuvat jättävät vain välinpitämättömän fiiliksen. Nähty on: Airheads – sekopäät (jees kamaa, mutta Sandleria ei edes huomaa), Wedding Singer (laimea kasarinostalgiatyrkky, joka missaa pointin hetkessä), Big Daddy (luulen, että olen nähnyt tämän, en kyllä muista siitä yhtään mitään), Little Nicky (kauhea), Punch-Drunk Love – rakkauden värit (parempaa Sandleria, paskempaa Andersonia), Anger management – kiukkuterapian tarpeessa ('nuff said) ja Klik! (ok premissi, joka ei vaan toimi komediana).

Kaikesta huolimatta haluan nähdä Funny Peoplen, mutta vain ohjaaja Judd Apatowin takia.

Suosittelisin 50 First Datesia. Hyvä romanttinen komedia Drew Barrymoren kanssa – ja paljon parempi kuin Wedding Singer. Kuten nykypäivän romanttiset komediat usein, koko elokuvaa perustuu oikeastaan yhdelle kuningasidealle mutta siitä saadaan silti kirjoitettua oivallinen puolitoistatuntinen.

Rouva tykkäsi jostain syystä Sandlerista. Keksin kertoa sille lukeneeni intternetistä, että Sandlerilla on tapana nussia vastanäyttelijöitään aina jossain vaiheessa kuvauksia perseeseen. Oli kyseessä sitten nainen, mies, lapsi tahi koira, niin Sandler toimittaa. Enää se ei pysty katsomaan Sandleria lainkaan.

Tämä helpotti elämääni vallan vietävästi.

En tyrmää elokuvaa näkemättä Sandlerin takia, mutta tyypin onnistumiset ovat aika vähissä. Varmuudella nähty The Longest Yard (huono), Anger Management (välttävä), Little Nicky (keskinkertainen), Big Daddy (oikein huono), Waterboy (välttävä), Wedding Singer (keskinkertainen), Happy Gilmore (hyvä) ja Airheads (keskinkertainen).

Vastasin ensiksi ihan vitun ärsyttävä jätkä, mutta ehkä kuitenkin enemmän vain huono näyttelijä. Mies ei kyllä edes ansaitsisi omaa ketjua, mutta menköön nyt.

Airheads on Sandlerin paras, mutta eihän se mikään Sandler-leffa ole ja siinäkin hemmo on kyllä ärsyttävämmästä päästä. Rasittavimmilliaan Sandler on kuitenkin näissä kehitysvamma-hahmoissaan, niitä ei kyllä tahdo kestää millään, vaikka RRH kuinka yrittäisi selittää. Little Nicky taitaa olla kaikista kammottavin, huonoimpia elokuvia ever! Waterboy melko surkea myös. Big Daddy ei muistaakseni mikään hyvä ollut mutta siedettävä.



Silloin kun miehen naamanvääntely ja muu vammaisuus pysyy aisoissa, niin elokuvat voivat olla parhaimmillaan ihan ok. Punch-Drunk Love jotain ***½ (parempi kuin Magnolia ei Andersonin huonoin). 50 First Dates ihan ***, mutta RRH:n löpinät taas ihan jostain. Anger Management tilastojen mukaan **½ joten ei ihan paska.



Näkemättä Mr. Deeds, The Wedding Singer, Click (ehkä viikonloppuna korjaan tilanteen), Happy Gilmore jne.

Olen nähnyt ainoastaan muutamia Sandlerin elokuvista, mutta miehen hessuhopomainen olemus aiheuttaa sen verran voimakkaan vastareaktion, että tuskin tulen niitä ikinä kovin paljoa katsomaankaan. Selkeimmät muistikuvat ovat Ernest R. Dickersonin ohjaamasta toimintakomediasta Bulletproof, jossa Sandler on ihan siedettävä Damon Wayansin kanssa mellastaessaan. Anger Managementin aikana taisin naurahtaa pari kertaa Nicholsonille ja muistelisin että Sandler oli roolissaan täysin epäuskottava. Airheadsista en Sandleria edes muistanut, jaksaisikohan tuon vielä joskus katsoa uudestaan.

Alkuun pidin Sandlerista. Airheadsissa nauratti, Happy Gilmore oli mainio, Billy Madisonin vajakkius menetteli ja Wedding singer vasta naurattikin. Sitten pikkuhiljaa alkoi ukon naama ärsyttämään ja nyt jos kävelisi kadulla vastaan niin lataisin dunkkuun. Mitään sen kummempaa selitystä asialle ei ole, ukko vaan toista samoja maneereita roolista toiseen. Ja paskasti näyteltyä raivoamiskohkaamista ja naamanvääntelyä ei vain jaksa. Anger managementissa ehkä yksi ärsyttävimmistä raivokohtauksista Sandlerin näyttelijän "uralla". Little Nickyä pelastaa muut näyttelijät Sandlerin tehdessä kaikkensa pilatakseen elokuva.

Sandler ei varmaan koskaan tule sisäistämään sitä, että hauskuuttamisessa kyse on siitä, milloin ja miten olet hiljaa ja vakavalla naamalla. Vähän niin kuin musiikissa, jossa tauot ovat yleensä tärkeämpiä kuin nuotit. Komediantekijän vakavan naaman täytyisi olla karismaattinen, ja sitä Sandlerin pärstä ei ole. Will Ferrell on jo askel parempaan, vaikka onkin turhan frederik. Nykykoomikoista pokan merkityksen on tajunnut parhaiten Steve Carell.

Miehen joka IKISEN pääroolituksen sisältävän teoksen maratonissa katselleena voin muuten sanoa, että muutaman ihan ok filmin (

Wedding Singer, Spanglish) ja yhden loistavan (Punch-Drunk Love) ja jopa yhden lyhärin (Couch) antamasta pienestä plussasta miehen imagossa, kyseessä on aivan uskomattoman vastenmielinen, kusipäisen huono ja oksettavan typerää läppää heittävä jäpänderi, jonka elokuvat on suunniteltu ihmisille jotka eivät ymmärrä mielikuvitusta. Suurin osa Sandlerin läpistä on oikeasti sellaisia, että kuka tahansa voisi keksiä ja esittää niitä. Oikeasti. Ja mikä tärkeintä: ON keksinyt jossain kännisessä saunaillassa kaveriporukassa – ja siihen ei paljoa vaadita. Vittumaisen huono näyttelijä, ja tämän teoksista Billy Madison tai The Waterboy ehkä nolointa filmiltä näkemääni örvellystä ja mahdollisesti maailman ei huonoimmissa, vaan vituttavimmissa elokuvissa Jesus Christ Serial Rapistin, muutaman kökkökungfu-teoksen ja muiden veijareiden rinnalla. Kiitos ja anteeks.

Hyvien kanssanäyttelijöiden takia on tullut useimmat Sandlerit katseltua läpi. Waterboyn pelastaa Fairuza Balk ja Wedding Singerin ja 50 First Datesin aina ihana Drew Barrymore (Wish she's mine, she looks so good). Musiikkipuoli toimii näissä yleensä myös mikäli on kasariheviin ja poppiin mielistynyt. Sekopäät oli aikanaan ihan mainio pätkä, mutta kuten sanottua Sandleria tuskin leffassa huomasi. Happy Gilmore ol ihan siedettävä. Sandler vakavampana Spanglishissa täyttä paskaa. Punch-Drunk Loven olen jo unohtanut, vaikka hyllystä löytyykin. Oli kai ihan OK. Henkilökohtainen suosikki Wedding Singer (sopii yksinäiseen kalsarikänniin, niin kauan kuin vielä pystyy keskittymään johonkin elokuvaan, eikä vain musiikkivideoihin). Viimeisin katseltu taisi olla Zohan, joka oli kyllä jo niin huono, että jätin katsomisen kesken ja palasin katselemaan vasta loppuratkaisua mikä vasta ärsyttikin.

Ruma homo.

Jep jep, Punch Drunk Love ja Spanglish on ihan katsottavia. Jos muita katsotte, niin vetäkää vaikka kännit niin ei vituta niin paljon.

Tänään on vihdoin se päivä jota foorumilla on odotettu kuin kuuta nousevaa: Neloselta tulkee Adam Sandlerin

Klik.



Täähän on 2000-luvun suunnilleen paras fantasiaelokuva!

Red Right Hand ( 14.6.2009 20:10)

Täähän on 2000-luvun suunnilleen paras fantasiaelokuva!

Elokuvan fantastisimmassa kohtauksessa