Mammutti

Pistetäänpäs tällekin elokuvalle oma aihe pystyyn. Luin elokuvasta juuri pari arvostelua (Nytin ja MTV3:n), joissa elokuva sai varsin ristiriitaiset arviot (mikä ei ole toisaalta yllättävää, kun ottaa huomioon Tuuve Aron ja MTV3:n kritiikkien laadukkuuden tai pikemminkin sen puutteen; toisaalta eivät HS:n arvostelutkaan kovin kaksisia nykyään ole).

Joka tapauksessa itse kallistun enemmän Lehtosen kiittävän arvion suuntaan. Vaikka Mammutti pitää sisällään maailmaa parantavia aineksia enemmän kuin tarpeeksi ja se taiteilee useassa kohdassa rajalla, jolloin tarina saattaisi mennä moraalisaarnan puolelle, pitää Moodysson tällä kertaa itsensä ja tarinan melko hyvin kurissa ja sallii sisältöön myös myötätuntoisempia aineksia. Ainoastaan parissa kohtaa miettii, olisiko toteutustapa voinut olla toisenlainen eli tarvitseeko kaikkia maailman epäkohtia tuoda esille yhden elokuvan puitteissa. Siitä huolimatta Mammutti on audiovisuaalisesti vaikuttava ja tarinaltaan puhutteleva elokuva. Perhekeskeisestä näkökulmasta kerrottu tarina ja sen monitahoiset henkilöt tuovat esille ihmisenä olemisen monitahoisuuden, joka on kompleksinen ja ambivalenssi kokonaisuus. Rakenteeltaan elokuva tuo mieleen – kuten arvosteluissa on todettu – Babelin, mutta itselleni Mammutti toimii selvästi paremmin kuin etäiseksi ja jossain määrin teennäiseksi jäävä Inarritun elokuva.

Ihan paska.

Yllättävän hyvä. Rehellinen ja vähemmän teennäisempi kuin odotin.

Umpi paskan Reikä sydämmessäni jälkeen en paljoa odottanut, harkitsin jopa myymistä ilman katsomista. Onneksi en tehnyt sitä, sillä tämä oli **** elokuva ja mielestäni ehein ja ylivoimaisesti paras Moodyssonin elokuva. Muutoikin jaan elokuvan plussat ja miinukset samalla tavalla, kuin Amadeus aloituksessa. Henkilökohtaisesti suurimman vaikutuksen teki Gael García Bernalin Leo, joka omasi pitkälti samoja elämän arvoja, kuin itse. Oli häkellyttävän helppo samaistua tähän rooliin, jopa pelottavan.

Myös elokuvan biisi valinnat olivat onnistuneet mm.

Aikamoinen pettymyshän tämä oli. Moodyssonilta olisin kuitenkin odottanut jotain vähän selkeämpää linjaa. Useamman tarinan liittäminen toisiinsa on elokuvissa onnistuneimmillaan oikein viihdyttävää ja vaikuttavaa katseltavaa. Tässä tapauksessa hommasta ei oikein tullut mitään kunnollista kokonaisuutta. Maailman epäoikeudenmukaisuuden kuvaamisesta tuli mieleen lähinnä lasten satu: tulitikkutyttö... Tässä tämä tulitikkutyttö tosin oli Philippiiniläinen poika, mutta samanlaisesta suruoopperasta kysymys. Plussana paikoitellen toimivaa yhteiskuntakritiikkiä. Positiivisena jäi mieleen kohtaus jossa thaikkuprostituoidut puhuvat keskenään asiakkaistaan.