Subilla tuli lyhyt esittelypätkä tästä vuonna ‑01 valmistuneesta ja Brad Andersonin ohjaamasta elokuvasta. Onko tätä julkaistu Suomessa / onko kukaan nähnyt tätä?
Session 9
ja on julkaistu Suomessakin mielestäni. Itse en ole kyllä nähnyt, mutta pitää napata vuokraamosta messin joku kerta.
No perhana! Mitenkäs tämä esittely ei tullut mieleen.
Suomessa Session 9 on käsittääkseni jostain syystä julkaistu vain VHS-muodossa. R2-dvd löytyy tietenkin sitten vaikka Playsta tilaamalla.
Olisiko mahdollista, että julkaistu dvd:llä vain vuokralle. En tullut äsken vuokraamosta katsoneeksi, mutta sellainen fiilis on, että olisi ollut dvd:lläkin. Uutuus-vhs-hyllyä ei paljoa tule nykyään katsottua. Voin kyllä olla väärässäkin.
Katsomisen arvoinen mutta aika yliarvostettu (esim. Jerrmanin viiden tähden suitsutukset Tähtivaeltajassa). Kokonaisuus on vähän hapuileva eikä elokuva onnistu kiinnostamaan aivan loppuunsa asti. Hyvät näyttelijäsuoritukset, myös Carusolta. Vähän kyllä sai miettimään kun elokuvassa koko ajan painotetaan korjaustyön kiireellisyyttä, että miten joukolla oli niin paljon aikaa (heti aluksihan yksi tyyppi uppoutui äänitteitä kuuntelemaan ties kuinka pitkäksi aikaa) kaikkeen siihen häröilyyn. Silti, ihan piristävä, eikä aivan peruskamaa.
iljalumpsis (22.2.2004 17:17)Hyvät näyttelijäsuoritukset, myös Carusolta.
Miksi ei olisi, Caruso on cool. Esimerkiksi se alaspäin, jonnekin lattiaan katseleminen samalla kun mies puhuu jollekin, on jo aivan legendaarinen maneeri. Antakaa sille miehelle kiitollisia rooleja ja David näyttää.
Tähtivaeltajan Session 9-arvostelu on tosiaan melkoista suitsutusta, mutta kyllä minäkin pidin leffasta melkoisen paljon, reippasti keskitason yläpuolella olevaa säikyttelyä.
Canalin ohjelmistossa ollut ainakin tämän kuun aikana, joten jos ei lähivuokraamosta löydy, niin sitten etsimään jostain tuttu jolla ko. kanava näkyy ja nauha laulamaan.
Dvdoo:n sivuilla on levyn spekseissä maininta suomiteksteistä. Vaikuttaisi olevan jokin nordic julkaisu kielien perusteella, miksei ole tullut täällä pihalle onkin sitten toinen kysymys. Jos danski kannet eivät aiheuta näppyjä, niin hinta ei ainakaan ole paha.
Edit:Lisäsin linkin
iljalumpsis (26.2.2004 16:33)
Jossain sanottiin trailerin spoilaavan aika paljon, joten en ole uskaltanut katsoa sitä.
Eikö Session 9 ole todellakaan tullut Suomessa edes vuokraamoihin? Toni Jerrman muistaakseni arvosteli leffan taannoin Johnny Knigassa, joten oletin että se olisi julkaistu edes jossain muodossa.
G.P.O. (26.2.2004 21:07)Eikö Session 9 ole todellakaan tullut Suomessa edes vuokraamoihin? Toni Jerrman muistaakseni arvosteli leffan taannoin Johnny Knigassa, joten oletin että se olisi julkaistu edes jossain muodossa.
Vain VHS:nä, kuten yllä on jo todettukin. Ainakin Jerrmanin Tähtivaeltajan arvostelu on r1-kiekosta.
Viimeinkin katsottu sopivan otollisessa mielentilassa ja tietysti yöllä. Tämä on sitä kauhua josta minä pidän. Pari kertaa säikäytti melkein paskat housuun. Toivomme, että ohjaaja jatkaa tämän ja loistavan The Machinist elokuvien tasolla. Jäämme innolla odottamaan seuraavaa.
Viimeinkin katsottu sopivan otollisessa mielentilassa ja tietysti yöllä. Tämä on sitä kauhua josta minä pidän. Pari kertaa säikäytti melkein paskat housuun. Toivomme, että ohjaaja jatkaa tämän ja loistavan The Machinist elokuvien tasolla. Jäämme innolla odottamaan seuraavaa.
Tämähän on tullut viime aikoina Showtime- kanavalta oikealla kuvasuhteella.
Katsoin itsekin Session 9:n äskettäin, nyt neljättä tai viidettä kertaa. Loistava elokuvahan tuo on, ei siitä pääse mihinkään. Monet valittavat että Session 9 on liian hidastempoinen, eikä siinä tapahdy mitään, mutta itse pidän juuri elokuvan verkkaisesta tahdista ja huolellisesta tunnelman rakentamisesta. Tyylikkään ohjauksen, fiksun käsikirjoituksen ja hienojen näyttelijäsuoritusten ansiosta kaikki menee nappiin.
IMDB:n mukaan Brad Andersonin seuraava elokuva olisi The Crazies-remake. En ole alkuperäistä nähnyt, mutta Anderson omaa sen verran persoonallisen ja vahvan tyylin, että remake kuulostaa kykyjen haaskaamiselta.
IMDB:n mukaan Brad Andersonin seuraava elokuva olisi The Crazies-remake. En ole alkuperäistä nähnyt, mutta Anderson omaa sen verran persoonallisen ja vahvan tyylin, että remake kuulostaa kykyjen haaskaamiselta.
No toi Romeron alkuperäinenhän ei ole oikein mistään kotoisin, joten ehkä tuossa joku pointti on. Toisaalta en näe, mitä uutta Andersson toisi aiheeseen suhteessa esim. 28 days lateriin tai uuteen Dawniin...ehkä elokuva voisi olla jonkinlainen 28 days later under Patriotic act.