Mystisesti kadonneet julkaisut

Xialong 26.2.2009 07:28

Erityisesti vanhoissa scifi-leffoissa on tapahtunut mielestäni omituinen markkinoiltakatoaminen jo 90-luvun puolella. Kasetteja, joita katseli joka toisessa vuokraamossa vielä 80-luvun puolivälissä olivat mm. seuraavat leffat: Musta aukko, Tron & Buck Rogers. Nyt näitä ei löydy enää mistään edes kansilehtenä. Poistuivatko leffat luonnollisen kuluman kautta, keräilijöiden hyllyyn jo varhain, levittäjän toimesta vai joku muu syy, mikä?

Nickes Sound Cityn-kasetteja keräillessäni olen tosin törmännyt kauhulla tällaiseenkin ilmiöön, jossa, harvinaisen Nicken päälle on nauhoitettu joku yleisempi Nicke ja vanhemman etiketit löytyvät uudemman alta. Tällainen oli mm. Kumi Käryää Asfaltilla, johon oli uudelleennauhoitettu yleisempi leffa, en nyt enää muista mikä, kun kasetti meni kaverille. Tämä ei tietenkään päde välttämättä noihin Disneyn julkaisuihin ainakaan, koska noissahan tekstit oli yleensä painettu suoraan kasettiin kiinni, joten syyn täytyy olla toinen. Kyllä näistä muistakin julkaisuista löytyy, joskus kelaamalla nauhan nauhoitetun ajan loppuun saattaa sen jälkeen alkaa tulla loppuosaa vielä jostain toisesta leffasta.

Spekulaatioita ja tietoa kehiin.
giallohunter 26.2.2009 12:25
Xialong ( 26.2.2009 07:29)

Täällä Hangoossa oli ‑80 luvulla yx vuokraamo joka poisti aina välillä vanhoja Beta/Vhs vuokranauhoja joka kuka ei vuokranut enää, niin että kansipaperi meni roskiin, nauhojen alkuperäiset tarrat peitettin valkoisilla tarroilla ja nauhat myytiin sitten "tyhjinä" nauhoina muovikotelon kanssa, yx leffa joka muistan että oli semmonen on tämä Brazil (Esselte)...

Muistan että faija osti aina pois noi Beta nauhat ja ne ovat varmaan vielä tallessa, pitää ihan huvin vuoksi katto jos löydän ne niin voi katto vähän että minkälaisia leffoja hävisi tolla tavalla... angry.gif
Goose 26.2.2009 12:42
Xialong ( 26.2.2009 07:29)
Erityisesti vanhoissa scifi-leffoissa on tapahtunut mielestäni omituinen markkinoiltakatoaminen jo 90-luvun puolella. Kasetteja, joita katseli joka toisessa vuokraamossa vielä 80-luvun puolivälissä olivat mm. seuraavat leffat: Musta aukko, Tron & Buck Rogers. Poistuivatko leffat luonnollisen kuluman kautta, keräilijöiden hyllyyn jo varhain, levittäjän toimesta vai joku muu syy, mikä?

Varmasti kaikki noista mainitsemistasi asioista on osasyyllinen myyntimarkkinoiden niukkuuteen. Pidän kuitenkin suurimpana pointtina nimeä Walt Disney. Noita henkeen ja vereen kerääjiä on paljon, jotka haalii kaiken aina Mikki Hiiri vessapaperista Tron nauhaan. Ja varmasti myös sci-fi kerääjät ovat olleet hereillä. En voi vastustaa Sci-Fi.
kautsi 26.2.2009 17:47

Ainakin eräät R-Videon julkaisemat kasetit piti aikoinaan poistaa Rautakirjan vuokrauspisteistä sopimusrikkeen vuoksi.

edit. Ja tietysti ne piti myös hävittää, eli kaatopaikalle vaan, kaikki vuokraajat eivät tähän tietenkään suostuneet.
Xialong 26.2.2009 19:12
kautsi ( 26.2.2009 17:48)
Ainakin eräät R-Videon julkaisemat kasetit piti aikoinaan poistaa Rautakirjan vuokrauspisteistä sopimusrikkeen vuoksi.

edit. Ja tietysti ne piti myös hävittää, eli kaatopaikalle vaan, kaikki vuokraajat eivät tähän tietenkään suostuneet.

Makuunihan oli pitkään sukset ristissä ainain Rautakirjan kanssa. Mihinköhän R-kioskilta nuo 80-luvun kasetit mahtoivat matkata. Olivatkohan nuo juuri niitä joita Anttilassa myytiin 90-luvun taitteessa lavakaupalla pois hintaan 39 mk / kpl? Ärrähän alkoi itse poistelemaan noita leffoja käsittääkseni samaan hintaan vasta 90-luvun puolella. Sieltä olisi ainakin hyvänä päivänä löytänyt vielä noita Disney Festivaaleja ja näitä myöhempiä vastaavia Aku-piirrettyjä, mutta Selectit olivat jo poissa markkinoilta tuossa vaiheessa.
Xialong 22.4.2009 17:13

Tänään sain kuulla R-kioskin esimiespäivillä Vantaan isolta kiholta, joka on ollut talon hommissa jo 35 vuotta surullisen ja varman totuuden tiettyjen kasettien kohtalosta. R-kioski sai omistusoikeuden kasetteihinsa vasta noin 90-luvun taitteessa. Tätä ennen leffat palautettiin tietyn ajan jälkeen takaisin edustajille. Surullisinta kertomaa on Disney-kasettien kohtalo, jotka määrättiin palautuksen jälkeen hävitettäviksi viimeistä kappaletta myöten. Leffat raijattiin tuhoamispisteeseen, jossa valvoja katsoi että nämä myös hävitettiin tarkkojen listakappalemäärien mukaan, esim. jonkun Disney-kasetin kohdalla tarkalleen 1251 kappaletta. Eli noiden kohdalla voidaan puhua todellisista keräilyharvinaisuuksista, mikäli niitä joltakin vielä hyllystä löytyy. Muiden kohdalla edustajat varmasti möivät näitä palautuseriään muun muassa Anttiloihin tuossa 90-luvun taitteessa ja siksipä noita vielä aika ajoin vastaan tulee. Asettaa kyllä kyseenalaiseksi onko mitään järkeä aloittaa esim. Select Videonkaan keräilyä hyllyyn. No katsellaan.

Goose 23.4.2009 07:56
Xialong ( 22.4.2009 17:14)
Surullisinta kertomaa on Disney-kasettien kohtalo, jotka määrättiin palautuksen jälkeen hävitettäviksi viimeistä kappaletta myöten. Leffat raijattiin tuhoamispisteeseen, jossa valvoja katsoi että nämä myös hävitettiin tarkkojen listakappalemäärien mukaan, esim. jonkun Disney-kasetin kohdalla tarkalleen 1251 kappaletta. Eli noiden kohdalla voidaan puhua todellisista keräilyharvinaisuuksista, mikäli niitä joltakin vielä hyllystä löytyy.

Joku oli kirjaimmellisesti ottanut mallia jenkkileffoista ja niissä näkyvistä aseiden, huumeiden & seteleiden tuhoamistyylistä.
jarkko 28.3.2010 11:46

"""Tänään sain kuulla R-kioskin esimiespäivillä Vantaan isolta kiholta, joka on ollut talon hommissa jo 35 vuotta surullisen ja varman totuuden tiettyjen kasettien kohtalosta. R-kioski sai omistusoikeuden kasetteihinsa vasta noin 90-luvun taitteessa. Tätä ennen leffat palautettiin tietyn ajan jälkeen takaisin edustajille"""""

No nyt kun uutena pääsin tälle palstalle niin kertoisin omia muistelmia . Suurimpien Warner , Esselte ,Nordic jne

Elokuvien (kasettien) omistus ‑90 luvun taitteeseen oli levittäjällä ,.. eli olivat vuokralla myyntipisteissä.

Muistaakseni Esselte oli ensimmäinen joka alkoi myymään omistukseen kauppiaille.videolain tultua kerättiin pois vuokrafilmit ja tietojen mukaan "jyrättiin" kielletyt tai nauhoitettiin uudelleen kuten juuri Esselte teki.Poikkeuksena oli mm. ainakin Transworld , Nordic.....nämä K18 laitettiin kylmästi myyntiin , erääseenkin tukkuliikkeeseen tuli valtava määrä TW ja Nordicia ,josta matka jatkui maailmalle 10 markan hintaan kpl.

Itseäni on jäänyt kaivelemaan juuri Nordicin sateenkaaret joita en sitten ostanut ....kun olivat jo omassa vuokraamossani vuosia pyörineet ‑80 luvulla, mm. Saturnus videon M.R toimiessa jobbarina ko. filmeillä.

...jarkko
markwall 28.3.2010 12:58

Joillakin saattaa olla tallessa vielä vuoden 1986 Esselten/CIC:n iso keltainen luettelo, jonka itse sain muistaakseni Turun Makuunista. Siitä näki kuinka käsittämättömän suuri Esselten tarjonta oli. Katalogissa

oli mystisiä kansikuvia, joiden alle oli taktisesti sijoitettu kuvaustekstin tilalle MovieBox-mainoksia

vuokrattavasta nauhurista. Nämä olivat ilmeisesti niitä nauhoja, joita ei Suomessa saanut levittää.

Olihan Esselte/CIC levittänyt niissä valkoisissa kansissaan mm. Friday the 13th-elokuvia muissa pohjoismaissa

mutta ei tietenkään Suomessa.

Toinen iso katalogi oli Warnerin vaaleasininen ja keltaisin tekstein varustettu luettelo keväältä 1989.

Sen koko oli luokkaa A5 verrattuna Esselten puolitoista kertaiseen A4-keltaluetteloon, jota ei saanut

järkevästi talteen muuta kuin taittamalla (mikä nyt jälkikäteen kaduttaa).

Esselten luettelossa oli mukana myös tuo superharvinainen Esselten Frankenstein (1931), joka ilmeisesti

kuului niihin nauhoihin, jotka todennäköisesti kerättiin levitysoikeuden raukeamisen johdosta pois. Itse

voin sanoa, etten ole sitä missään nähnyt 80-luvun lopun jälkeen. Itseasiassa se hävisi mm. Turun Makuunista

heti videolain 1988 alun jälkeen vaikka kantoikin vain K-16 merkintää. Makuuni otti lain mm. Turussa hyvinkin

tosissaan, jonka seurauksena ennen niin mielenkiintoinen vuokraamo muuttui hampaansa menettäneeksi vampyyriksi. Kaikki nuo herkulliset kannet hävisivät kuin p Saharaan. Ilmeisesti Frankensteinia (1931) Esselten kannella on näinollen mahdotonta löytää FIx:nä, jos se todellakin kerättiin systemaattisesti pois. En muista kenenkään sitä nähneen saatikka sitten, että sitä olisi näkynyt esim. huuto.netissä.

Pääsin muuten kerran 90-luvun puolella (ehkä '94) kurkkaamaan Turun Makuunin kellaria ystävällisen henkilökunnan edustajan luvalla. Siellähän monet niistä kielletyistä herkuista olivat pölyyttymässä. Frankensteinia en tosin nähnyt. Makuuni harjoitti kyllä hätävarjelun liittoittelua. Ilmeisimmin firma keräsi kaikki vähänkin epäilyttävät nimikkeet/kannet, joiden takakannessa luki "KIELLETTY LAPSILTA" pois. Osa olisi voinut aivan hyvin jäädä hyllyyn. Hesassa tilanne oli aivan toinen (mm. Video-Malmilla). Tämän todistin helmikuussa 1993 kun löysin kyseisestä paikasta mm. Esselten Draculan (1979) ja suurinpiirtein kaikki Hammerit mitä Suomessa oli vuokralla koskaan ollut. Kyseisiä nauhoja ei Turussa oltu nähty enää vuosiin. Hetki oli hekumallinen!

Nykyään Video-Malmin paikalla on masentava Filmtown.

jarkko ( 28.3.2010 11:46)
"""Tänään sain kuulla R-kioskin esimiespäivillä Vantaan isolta kiholta, joka on ollut talon hommissa jo 35 vuotta surullisen ja varman totuuden tiettyjen kasettien kohtalosta. R-kioski sai omistusoikeuden kasetteihinsa vasta noin 90-luvun taitteessa. Tätä ennen leffat palautettiin tietyn ajan jälkeen takaisin edustajille"""""

No nyt kun uutena pääsin tälle palstalle niin kertoisin omia muistelmia . Suurimpien Warner , Esselte ,Nordic jne

Elokuvien (kasettien) omistus ‑90 luvun taitteeseen oli levittäjällä ,.. eli olivat vuokralla myyntipisteissä.

Muistaakseni Esselte oli ensimmäinen joka alkoi myymään omistukseen kauppiaille.videolain tultua kerättiin pois vuokrafilmit ja tietojen mukaan "jyrättiin" kielletyt tai nauhoitettiin uudelleen kuten juuri Esselte teki.Poikkeuksena oli mm. ainakin Transworld , Nordic.....nämä K18 laitettiin kylmästi myyntiin , erääseenkin tukkuliikkeeseen tuli valtava määrä TW ja Nordicia ,josta matka jatkui maailmalle 10 markan hintaan kpl.

Itseäni on jäänyt kaivelemaan juuri Nordicin sateenkaaret joita en sitten ostanut ....kun olivat jo omassa vuokraamossani vuosia pyörineet ‑80 luvulla, mm. Saturnus videon M.R toimiessa jobbarina ko. filmeillä.

...jarkko
Lazer 28.3.2010 13:11
markwall ( 28.3.2010 12:58)
Nykyään Video-Malmin paikalla on masentava Filmtown.

Filmtownkin lopetti paikalla jo muutama vuos sitten.
C.W. Leadbeater 28.3.2010 17:59
Xialong ( 22.4.2009 17:13)
Surullisinta kertomaa on Disney-kasettien kohtalo, jotka määrättiin palautuksen jälkeen hävitettäviksi viimeistä kappaletta myöten.

Tämä tieto selventää huomattavasti hiljan Teeman Matti Ijäs ‑uusinnoissa esitetyn Viimeisen keikan (1984) kohtausta, jossa nimismies tuo elokuvia keräävälle pastorille pinon Disney-nauhoja. Kaupan salamyhkäisyys ja pastorin harmittelut etsimänsä Pluto-kasetin vaikeasta saatavuudesta avautuvat ihan eri tavalla, kun tausta on tiedossa.
Bitnik 29.3.2010 08:20
C.W. Leadbeater ( 28.3.2010 17:59)

Tulee muuten ens maanantaina uusintana!
Esa Linna 29.3.2010 12:49
C.W. Leadbeater ( 28.3.2010 17:59)
Xialong ( 22.4.2009 17:13)
Surullisinta kertomaa on Disney-kasettien kohtalo, jotka määrättiin palautuksen jälkeen hävitettäviksi viimeistä kappaletta myöten.

Tämä tieto selventää huomattavasti hiljan Teeman Matti Ijäs ‑uusinnoissa esitetyn Viimeisen keikan (1984) kohtausta, jossa nimismies tuo elokuvia keräävälle pastorille pinon Disney-nauhoja. Kaupan salamyhkäisyys ja pastorin harmittelut etsimänsä Pluto-kasetin vaikeasta saatavuudesta avautuvat ihan eri tavalla, kun tausta on tiedossa.

Luulin että Viimeisen Keikan Disney-nauhat olivat pornoa salanimillä, jo Topi Tuomaisen ("Himo-Himanen") ilmeetkin viittaisivat siihen suuntaan..

Tai sitten vika on minussa.
C.W. Leadbeater 29.3.2010 17:08
Esa Linna ( 29.3.2010 12:49)
Luulin että Viimeisen Keikan Disney-nauhat olivat pornoa salanimillä, jo Topi Tuomaisen ("Himo-Himanen") ilmeetkin viittaisivat siihen suuntaan...

No niin tietysti, ja Pluto on koodi eläinpornolle. Nimismiehen koiraimitaatio keskustelun päätteeksi tuntuikin hieman sopimattomalta. Niin tai näin, kiellettyjä kasetteja joka tapauksessa.
Xialong 30.3.2010 23:16

Esselten vanha katalogi löytyy myös FIx-gallerian nostalgiaosastolta:

Esselte Video

Ja Filmplantasjenin sivulta löytyy suuri Esselte luettelo: Esselte Katalogen Nr. 2