Radioista

Fantomas 20.2.2004 10:40

Täällä ei kai vielä ole otettu puheeksi radiokanavia? Vaikka aihe ei elokuvaa kosketakkaan on kanavilla myös elokuva ‑ohjelmia. Ainakin aikoinaan



Mafialla oli muistaakseni melko erinomainen ohjelma leffoille; Soitettiin

ääninäytteitä ja musiikkia elokuvista. Myös monet Mafian spesiaalit saattoivat

sivuta teemoiltaan elokuvia. Ainakin Avaruusromua ja Ulvovat sudet ‑ohjelmat.

Taitaa YleX:kin olla mutta en ole perehtynyt.



Toinen seikka on mainoskanavien aivopesu"latistu mieli"äänivirta. Olen jo käynyt pitkään

taistelua tuulimyllyjä vastaan. Mainosradiot pitäisi sabotoida tavalla tai toisella.

Nämä mm. Energy, Nova ja Kiss ovat suoraan saatanasta sikisseet!



Nettiradioitahan löytyy varmasti joka lähtöön mutta en ota siihen nyt enempää kantaa.
MiR 20.2.2004 11:03
Radio Helsinki ja siellä ohjelma nimeltä Ääniraita



Elokuvan erikoisohjelma. Toimittajana Anna Cadia.

Torstaisin klo 11:00-13:00



Taajuus on tuo tuttu ja turvallinen 95.2, tai jos asut kehäykkösen ulkopuolella voit kuunnella myös netistä.
Fantomas 24.2.2004 12:21

Jaa etteikö radioista saa keskustelua aikaiseksi.



Lähinnä huolestuttaa suuren yleisön(mutta mitäpä niistä) tietämättömyys

laadukkaan radio-ohjelmien/kuunnelmien olemassaolosta.



Ennenkuin "näköradio" valtasi tajunnan, oli radiolla suuri rooli mielikuvien

tuottamisella yleisölle. Olihan radio ainoa media joka tuli ihmisten koteihin ns. intiimisti vuosisadan alkupuolella kun taas mykkäelokuvat tai teatteri pysyivät

saleissa kollektiivisena kokemuksena.



Hurja luku kuunnelmien historiassa on kaikkien tuntema H.G. Wellsin War of the Worlds joka ajoi ihmiset kodeistaan perunakellareihin.

Suomessa YLE:n tuottama Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille ‑kuunnelma on mielestäni kulttuuriteko jos jokin.
psilocybianth 25.2.2004 12:49

Radiota tulee kuunneltua todella harvoin, ihan vaan sen takia, että niitä helmiä on niin vaikea erottaa sieltä paskan seasta. Onneksi olen jälkikäteen onnistunut haalimaan itselleni mm. noita kuunnelmia kuten Fantomasin mainitsema "Linnunradan käsikirja liftareille".

MiR 4.3.2004 11:10

Tuo edellä mainostamani Radio Helsingin Ääniraita tärähti taas eetteriin. Tänään keskitytään soitettavassa musiikissa kuulemma vielä erityisen voimakkaasti leffojen soundtrackkeihin. Virittäkää siis taajuutenne (tai ainakin radioidenne taajuudet

biggrin.gif ) jos mahdollista tuolle vapaalle asemalle.
Fantomas 4.3.2004 11:41

Hitto toi taajuus suhisee ja vinkuu, Kampissa

confused.gif
MiR 4.3.2004 11:45
Fantomas (4.3.2004 12:42)
Hitto toi taajuus suhisee ja vinkuu, Kampissa  confused.gif


Täällä Lauttasaaressa kuuluu ihan hyvin, ja tässä ollaan sentään jatkuvasti puolittain maan alla kun duunipaikka on -½ kerroksessa. Ehkä se Kampin valtaisa "reikä todellisuudessa" aiheuttaa ongelmia?