4.2.2009 09:36
Kävin joulukuussa
tuossa naapurissa katsomassa The Dark Knightin maailman isoimmalla IMAX-kankaalla. Itse elokuva oli edelleen sekava ja loppujen lopuksi melko keskinkertainen, mutta jättiformaatti toimi paikoitellen erittäinkin hyvin.TDK:han oli siis ensimmäinen pitkä fiktioleffa koskaan, joka oli edes osittain kuvattu maailman korkealaatuisimmalla liikkuvan kuvan formaatilla, vaikka IMAX keksittiin jo 40 vuotta sitten. Tähän astihan formaatissa on kuvattu lähinnä sietämättömiä 40-minuuttisia koko perheen vuoristorata-ajeluita. Innostuin kirjoittamaan raportin, jota ei suositella luettavaksi jos elokuvaus, esitystekniikka ja/tai suuren kankaan estetiikka ei kiinnosta. Loput kaksi foorumilaista voivat jatkaa lukemista.
Suurin osa elokuvasta on kuvattu anamorfisena 35 mm:n filmille, jonka kuvasuhde siis oli normaali 2,39:1. IMAX:in kuvasuhde taas on n. 1.33:1 sekä kamerassa että projektorissa. Esityskopiot eri formaatteihin on tehty näin:
[list]
[*]IMAX-kopio: 35 mm jaksot on letterboksattu alkuperäiseen 2,39:1-muotoon, IMAX-jaksoissa kuva posahtaa pystysuunnassa liki kaksi kertaa isommaksi ja täyttää koko 1,33:1-kankaan.
[*]35 mm ‑kopio: 35 mm jaksot sellaisenaan eli 2,40:1, IMAX-jaksot kropattu pystysuunnassa samaan muotoon.
[*]Blu-Ray: 35 mm ‑jaksot 2,39:1, IMAX-jaksot Blu-Rayn täydellä korkeudella eli 16:9
[*]DCI-digitaalikopiot ja DVD: en tiedä, liekö 2,39:1 kokonaan? Onko joku nähnyt?
[/list]
Promojutuissa kerrottiin, että IMAX:ila on kuvattu kuusi kohtausta, yhteensä 28 minuuttia matskua. Pitempiä IMAX-jaksoja saattoi ollakin tuo kuusi, mutta näiden lisäksi nähtiin useita yksittäisiä lyhyitä esittelyotoksia jättikuvana – esimerkiksi sisätiloihin sijoittuvasta dialogikohtauksesta toiseen siirryttäessä väliin oli leikattu IMAX-ulkokuvaa pilvenpiirtäjistä. Nämä olivatkin todellista ooh-matskua: rauhallisiin, syväteräviin pilvenpiirtäjäkuviin valtava erottelukyky ja korkea kuvasuhde olivat todella omiaan.
Hämmästyin, miten vähän IMAX-kopion kuvasuhteen heittely häiritsi. Vaihdokset olivat todella sujuvia. Tämä perustunee suurelta osin siihen, että valtavalla IMAX-kankaalla rajauksen merkitys vähenee: täysikokoinen IMAX-kuva täyttää koko näkökentän, ja jopa scope-muotoon boksatussa kuvassa kuvan reunat ovat tavallista kauempana huomiopisteestä, jolloin niiden äkillinen siirtyminen ei pistä pahasti silmään.
Samasta syystä myöskään se ei häirinnyt, että IMAX-kuvia ei selvästikään ollut sommiteltu käyttäen koko kuva-alaa hyödyksi pystysuunnassa (niidenhän täytyi olla kropattavissa scopeksi 35 mm ‑versioon). "Open matte"-fiilis sopi tähän oikein mainiosti.
Myöskään en alkuihmetyksen jälkeen kokenut, että tekninen kikkailu olisi mitenkään haitannut elokuvan seuraamista tai sen draamallista kokonaisuutta, jonka ongelmat olivat lähinnä kässärissä. Kokemus rinnastui varmaankin lähinnä leffoihin, joissa esim. 35 mm matskun sekaan on sujuvasti leikattu kaitafilmiä tai videota.
Selvästi huonoin puoli tässä jättiversiossa oli ADHD-leikattujen toimintajaksojen sekavuuden korostuminen. Jos ette saaneet esim. IMAX:inä kuvatun tunnelitakaa-ajon koreografiasta mitään selvää 35 mm ‑esityksessäkään, niin IMAX-versiossa tämän kohdan voi mainiosti katsoa silmät kiinni ja keskittyä vaikka ääniraitaan. On hiton surullista, että tällaisessakin teknisesti uraauurtavassa tapauksesa äxxön tehdään näyttämään musiikkivideolta, jotta sitä olisi ns. viihdyttävä katsoa läppäriltä tai kännykästä.
Isot pisteet sille, että IMAX:iä oli uskallettu käyttää myös parissa rauhallisemmassa/draamallisemmassa kohtauksessa. Nähtiin, ettei jättielokuvan tarvitse olla pelkkää vuoristorata-ajelua. Tosin näihinkin olisin kaivannut lisää syväterävyyttä. IMAX:in iso filmipinta-alahan vetää optisista syistä "luonnostaan" matalan syväterävyyden suuntaan. Ainakin itselleni supertarkka formaatti toimii kuitenkin ylivoimaisesti parhaiten nimenomaan syväskarpeissa ja rauhallisesti leikatuissa kuvissa, joissa silmä saa vaeltaa yksityiskohdissa omaan tahtiin.
Digitaalisesti suurennetut 35 mm ‑jaksot näyttivät välillä todella hyviltä, välillä taas näkyi ärsyttävää reunojen korostumista ja muita digitaalihäiriöitä. Sydney IMAX:in kuva ei myöskään ole niitä kirkkaimpia; maailmassa ei valitettavasti taida olla projektoria, jolla tuon kokoiselle kankaalle saisi tarpeeksi valoa.
Suomessa taannoin nähdyssä 35 mm ‑esityksessä en juuri huomannut IMAX-jaksoissa kuvanlaadullista etua, mikä saattoi toki johtua huonosta printtiyksilöstä tai projisoinnista. Eron luulisi kuitenkin näkyvän jo 2k- ja varsinkin 4k-digitaaliprojisoinnissa, mikä on tietysti bisnesmielessä tärkeää. IMAX-teattereiden markkinaosuus kun ei takuulla tule tekniikan kalleuden vuoksi koskaan kasvamaan merkittäväksi, toisin kuin digitaalisalien.
Jättiversio menestyi ilmeisesti varsin hyvin, vaikka markkinoinnissa ei mainittu mitenkään että esitys eroaisi jotenkin tavallisista IMAX-teattereissa esitettävistä 35 mm ‑suurennoksista. Ainakin pienimuotoinen trendi tästä näyttää tulleen: Transformersin ja Iron Manin kakkososat kuvataan myös osittain IMAX-kameroilla. Lisäksi huhujen mukaan seuraava Batman tehtäisiin kokonaan IMAX:inä.
Tulevaisuus näyttää siis mielenkiintoiselta, mutta IMAX Corp. itse on hämmentävästi pistämässä koko hommalle ns. nyrkkiä perseeseen. Näin tästäkin esimerkin täällä Sydneyssä, mutta siitä kirjoitan toisen postauksen tähän perään kunhan ehdin…
Vähemmän yllättävästi esim. IMAX Theatre Sydneyn väkeä ei paljon lohduta, että täysin samalla nimellä markkinoidaan nyt selvästi huonompaa tuotetta – raivoissaan ovat siis yhtä kaikki.