Virallinen blurayversiokeskustelu

Hieno homma että julkaisu on laadukas, kiitokset tiedoista! Thingin lumikentät ja kolkko autius ovat todella vaikuttavia jo DVD:llä, joten teräväpiirtona luvassa lienee upea kokemus.

Ainakin USA blu-rayssä on käytetty DNR:ää, että on saatu rakeisuus pois, ja samalla kuva on pehmentynyt verrattuna HD-DVD:n. En ole vielä nähnyt kommentteja euro-versiosta, että onko siinä samanlainen kuva kuin jenkkiversiossa.

Vertailu USA blu-ray vs. HD-DVD kuvakaappauksineen: Vertailu

Alkuperäisen RoboCop:n 4k-masteroitua julkaisua ylistävien kasvavaan rintamaan on helppo liittyä, vaikka potentiaalinen parannus juuri ohjaajan version verisimpiin otoksiin, kontrastina aiempiin blu-ray painoksiin, on verrattain vaisu. Kaikesta huolimatta klassikon kasvojenkohotus kokonaisuutena on kiistatta konkreettisin tähän saakka, jota ihastellessa tulee ymmärtäneeksi kaltaisen kuohunnan elokuvan uudelleenlöytämisen ympärillä. Eritoten suuremalta ruudulta seurattuna.

Lisäksi oman toistolaitteiston lisävarusteena kiitettävästi palveleva Darbee Visual Processing ‑kuvankäsittely, jonka koko ajatus perustuu unsharp mask ‑tekniikkaan (joka siis lisää paikallista kontrastia, mikä parantaa havaittua terävyyttä ja kuvan dynamiikkaa, jolloin kuvassa näyttää olevan enemmän yksityiskohtia ilman reunaterävöityksen aiheuttamia kirkkaita haloartefakteja – toisinaan onnistuen myös luomaan illuusion syvyydestä) osaltaan muodostaa lyömättömän liiton sisällön kanssa.


Tämän tyrkyttämättä jättäminen varauksetta voisi olla tyhmää ilman toteamusta: "I'd buy that for a dollar!"

Shout!/Scream Factory:n julkaisema The Horror Show (1989) lienee ladukkaaksi leimatun leffalafkan ehkä yllättäen yksi vähemmälle huomiolle jääneistä tuplaformaattipainoksista. Yleistä hankintahalua – erityisesti eurooppalaisittain – tuskin edesauttaa tieto maakoodilukituksesta (a) tahi fakta printin versiosta (r), sen enempää kuin lisämateriaaleista liki riisutun levyn stereona esitettävä ääniraidanraakilekaan. Kiitettävä kuvanlaatu korvannee osin viimeksi mainitun synnyttämää pettymystä, jonka akilleen kantapääksi muodostuu korvin kuultava kuilu käydyn dialogin ja esitettyjen tehosteiden välillä. Tämä on ajoittain agressiivista jopa siinä määrin, ettei äänenvoimakkuudensäätimen kaakkoon kääntäminen edes käy mielessä, huolimatta puheäänen miltei paikoittaisesta katoamisesta. Summa summarun sanottakoon videon viihdearvon olevan (katsojan kaljapäästä riippuen) vielä 25-vuotta myöhemmin monet uusintakerrat kestävää kierrätyskliffaa. Brion James lihakirveellä, teräväpiirtona!

The Town That Dreaded Sundown – Kaupunki pelon vallassa (1976) antoi odottaa arvoistaan masterointia liian kauan. Huolimatta pyöreän pöydän blu-ray-puristien keskuudessa käydystä kiivaastakin kritiikistä julkaisun salonkikelpoisuudesta, ei kuvakulinaristiksi tarvitse julistautua kyetäkseen toteamaan alunperin 35mm filmin saattamisen korkeamman resoluution kotiteatteriformaattiin tuottaneen tulosta tekniseltä toteutukseltaan. Ja vaikka itse sisältö ratkaisee tässäkin, herättää anamorfinen laajakuva kunnioitusta kautta rantain, joskaan suoranaisilta

siirtovirheiltä ei olekaan vältytty.


Suomessa myös nimellä Verenpunainen auringonlasku markkinoitu magneettinauha perseiltiin pan&scan:ksi, jonka paheksunta oli perusteltua jo ennestään ylitumman kuvan ruokkiessa videofiilien traumoja näihin päiviin. Onkin yhtäältä sääli, että juuri maakoodilukitus jälleen pois rajaa potentiaalista katsojakuntaa blu-ray:n parista perustavanlaatuisesti, toisaalta positiivista (onhan kyse combo-julkaisusta ja monilla modifioitu dvd-soitin), että mukana seuraa myös rinnakkaisformaatti, joka lisäksi sisältää ohjaajan kolme vuotta myöhemmin valmistuneen pikkubudjetin pelottelupätkän Yön painajainen. Lisä kiitoksen ansaitsee päätös pidättäytyä provosoivan alkuperäisjulisteen uudelleenmuokkauksesta.

1976 ei käytetty nitraattifilmiä.

Korjattu. Sittenkin asetaattifilmi...?

Uunituore arvostelu Suuri gangsterisota ‑pidennetyn version laadusta:

Once Upon a Time in America Blu-ray Extended Director's Cut – Once Upon a Time in America Blu-ray Review, Dreaming Even More Deeply

"For anyone who loves OUATIA, or who simply appreciates cinematic storytelling on a grand scale as no one but Leone could do it, a few steps down in quality is a minor sacrifice just to have these scenes restored to their rightful place."

ARMY OF DARKNESS – Pimeyden armeija (1992)


Brittiläisen Optimum Releasing:n julkaisema Blu-ray on mielenkiintoinen tapaus. Ensinnäkin se sivuuttaa takakannen sisältöinformaatiosta maininnan levyn extroista löytyvästä ohjaajan versiosta tyystin, joka lisäksi on todella heikkotasoinen matalamman resoluution riekale – vieläpä väärällä kuvasuhteella (1.66:1), jota ei mainita sanallakaan lähderaamatuksi ristityssä dvdcompare:ssa, vain yhtenä sivusto esimerkkinä.


Oudoksuntaa ostajan kannalta synnyttää myös seikka, että vastaava Optimum ‑dvd-julkaisu sisältää ohjaajan versiosta laadultaan liki yhdenveroisen Hong Kong:ssa ilmestyneen MGM (R3) ‑dvd-painoksen kanssa, jota ei syyttä ole kehuttu kautta rantain parhaimmaksi niin äänimiksauksen (5.1), joka tosin ei sisälly Optimum ‑julkaisuun, kuin useimpien tiedossa olevan kuvanlaadunkin osalta. Tuntematta tuotannon taustoja enempää kuin niihin vaikuttavia muita muuttuvia tekijöitä, on em. kuvaltaan laadukkaamman sd-version julkaisematta jättäminen tässä nimenomaisessa yhteydessä vähintäänkin välinpitämättömänoloinen ratkaisu.


Torson teatteriversion hd-laatu sitä vastoin on vaatimattomastikin ilmaistuna parasta mitä leffasta on tähän mennessä levitetty.

Hexen bis aufs Blut gequält a.k.a. MARK OF THE DEVIL (1970)


Arrow'n julkaisemasta Blu-ray:sta on työlästä etsiä pahaa sanottavaa, niin teknisesti ruhtinaallisesta painoksesta puhutaan.

Saksassa Turbinen toimesta restauroitu digisiirros on dynamiittia sarveiskalvoille! Itävallan kuvauskohteet kirjaimellisesti puhkeaa kukkaan, sivuuttamatta puvustoa, lavasteita kuin sen vähempää filmauksessa käytettyä muutakaan edustustoa. Oman mausteensa mainioon pakettiin tuo myös loistavat lisämateriaalit, joista mainittakoon ainakin "Mark of the Devil: Now And Then" ‑lyhäri, joka vertaa kuvauspaikkojen tuon hetkistä tilaa, alkuvuodesta 2014 paikan päällä tallennettuihin otoksiin (vähän on muuttunut ja se on tänä päivänä paljon, vaikka kaltaisia jo historiallisestikin arvokkaita vanhoja kaupunkeja sekä niiden osia suojellaankin aktiivisesti eri tahojen toimesta). Miellyttävä yllätys on luvassa myös kotelosta löytyvästä lehtisestä, jossa mainitaan suhteellisen suorin sanoin "ohjaajien" keskinäisen kisman kriittinen kipupiste – kiitos tiedämme kaikki kenen.


Sinisäteen eittämättä paras anti on kuitenkin itse elokuvan alkuperäinen kuvasuhde (1.66:1), mikä on todella tervetullut tyylinäyte aiempien kroppausten kiintiöön.


Repesin nauruun, kun tuttu mainitsi taannoin ostaneensa julkaisun, enkä voinut olla töksäyttämättä, että minkä helvetin tähden, kun laadukkaat dvd:t leffasta on hintansa väärti. On hetkiä, jolloin olisi hyvä pitää turpansa tukossa..

Antti Vanhala (19.2.2009 20:51)

The Thingin HD-kuva on mitä hienointa katsottavaa. Varoituksen sananen US Blu-raysta, siinä ole kaikki ekstroja mitä aiemmissa versoissa (mukaanlukien HD DVD) on ollut, käsittämätöntä kyllä. Eurooppa-versio on siis tämän osalta ylivertainen valinta. http://dvdcompare.net/comparisons/film.php?fid=13548

Komppaan UK-Thingin ylistystä. Ihan jumalattoman hieno kuva ja ääni, suom. tekstein ja halvalla.

Figuuri- ja miniatyyrijulkaisujen keräilijöille tyrkyllä pian ilmestyvä

Ultimate Die Hard Limited Edition Blu-ray Collection.

^Näköjään jenkit saavat tämän paketin myötä nähtäväksi Die Hard nelosesta Unrated version (Blu-ray). Mitään uusia transfereita 1-3 osalta on ilmeisesti turha odottaa.

Saksalaisen

Capelight Pictures:in 25.5.2012 julkaisema kolmen levyn Limited Collector's Edition Mediabook John Carpenter ‑klassikosta; Assault On Precinct 13 – Hyökkäys poliisiasemalle (1976), on malliesimerkki tekniselta toteutukseltaan tyylikkäästi viimeistellystä blu-ray:sta suhteessa kanssajulkaisuihin, jotka poikkeuksetta pohjautuu samaan printtiin. Capelight ‑julkaisu sitä vastoin poikkeaa edukseen (kirjaimellisesti) ylivertaisen kuvan jälkikäsittelynsä ansiosta.


Siinä missä lähes kaikki muut, mukaan lukien kotimainen Atlantic Film (Sunrise), sekä vanhemmasta Image ‑julkaisusta vain hyvin pienellä prosessoinnilla eroava a-alue lukittu Shout! Factory ‑julkaisu on pilattu mm. kuvan syväterävyyden kauttaaltaan syövyttävällä dnr:llä, ei saksalaisessa versiossa mainittuun keinotekoisuuteen ole tuhlattu arvokkaita resursseja nimeksikään. Ero, kaikessa vaikuttavuudessaan, on kiitettävää kontrastisuhdetta myöten kuin yöllä ja päivällä, jota avc-koodekki buustaa 50 GB ‑levyllä. Kaiken lisäksi jenkkien alun alkaen töpeksimä väriavaruus – johtuen vääräntyyppiselle filminauhalle määritellystä värifiltteristä – on tipotiessään, kiitos saksalaisten, jotka korjasivat niin värifiltterin kuin kontrastinkin alunperin käytetyn filminauhan mukaiseksi.


Julkaisuista toistaiseksi ainoastaan ranskalainen, joka laadullisista ominaisuuksista puhuttaessa sijoittuu saksa- ja jenkkijulkaisujen välimaastoon hieman jenkkejä paremmalla kuvan pakkauksella lienee lähimpänä totuutta, vaikkei kuvan yleisilmeeltään samalle tasolle ylläkään.


Hinta/laatu suhteeltaan yksi suositeltavimmista sinisädejulkaisuista. Lisätietoja perinteiseen tapaan esim. dvdcompare:sta.

Tässä valossa 88 Films ‑julkaisu näyttäytyy voittajana, ja kun vielä huomioi brittipainoksen alunperinkin alhaisen hinnan suhteessa poskettomia pyydetystä jenkki vastaavasta, on valinta varsin vaivaton.

Dueling Blus: Nightmare(s In a Damaged Brain), 88 Films Vs. Code Red